Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Mut sukkula kiirein lentää Ja neitonen myhäjää, Ja kutrien kultalaineet Ne harteilla läikkyää. »Jo herkeä lapsi parka! Mi kankaalla kiire on? Jo toisehen kuuloitettiin Sun kultasi uskoton.» Vaan sanoja näitä äidin Ei kuulevan neito näy, Sen sormissa vinhemmästi Vaan sukkula suihkain käy. Niin kutovat viikon, kaksi Ja kolmekin kohta on. »Jo herkeä tyttö raukka, Käy lapseni lepohon!
Mut ovensuussa seisoi Marketta neiti Ja ylpeän katseen hän yli salin heitti. Ja varsi oli sorja ja silmä oli tulta Ja harteilla hulmusi kutrien kulta. Mut silmä paloi oudosti ja liekehti poski Ja rinta se nousi kuin valtava koski. Ja vinhasti häätuvan poikki hän viisti Ja morsiamen hiuksilta seppelehen riisti, Ja kutrinsa kullan sillä seppelellä peitti, Ja voiton riemulla hääsalin heitti.
Kerran katsahti hän vielä akkunasta ulos nähden tumman maiseman, puiden ja pensaiden epäsäännöllisten, pehmeiden ääriviivain, ilmoituspylväiden vilisevän ohitse ja pilvenhattarain liitävän korkealla vienossa ilmassa; sitten tunsi hän silmäluomensa raskaiksi ja oli juuri nukahtamaisillansa, kun hän äkkiä tunsi silkin hienojen kutrien, pitkien silmäripsien ja raikkaan hengityksen hivelevän kasvojansa.
Vielä kauan jälestäpäin minä tunsin käteni koskettavan hänen vartaloansa, vielä kauan minä olin kuulevinani hänen pikaisen, läheisen hengittämisensä, näkevinäni edessäni hänen tummat, liikkumattomat, melkein suljetut silmänsä, hänen vaaleat, mutta elävät kutrien tuuheasti verhomat kasvonsa. Tämä päivä kului niin hauskasti kuin suinkin voi toivoa. Me iloitsimme kuin lapset.
Näin toinen: »Tään sain kohtalon, kuin juuri ma aioin aviohon, oli morsian minulla keltahaps, nyt jäivät jälkeeni nainen ja laps, ma itse kiertelen maailmaa, otan miekalla mitä en muuten saa, tulen kaupunkiin, syön kaupungin, tulen luostariin, juon luostarin, pyhän uskon puolesta taistellen, elon oudon maljoja maistellen näin jäähdytän poven polttoain, mut sentään, sentään ma kuulen ain tuon itkun haikean, etäisen, näen häilyvän kutrien keltaisten, kuin Maaria on hän muodoltaan, kuin Kristus-lapsi on polvellaan... mua Herra armahda, paavin lie nää pauloja; täst' on Hornan tie!»
Viskeli päätä ja silmä oli tulta, Ja tuulessa hulmusi kutrien kulta. Ja aika se vierähti hiljaisin hetkin, Ja viikot ne kulki ja vuoskaudetkin. Ne menneet jo muistoja on muinaisuuden, Ja kainoinen poika se kullan otti uuden. Ja hääilot pidettihin komeat ja oivat, Ja valkeat ne loisti ja soitot ne soivat. Ja kukkaa ja kauneutta hääsali hohti, Kun poika se tyttönsä vihkisille johti.
Vakava luonteinen, väkevä sieluinen nainen oli tämä suloinen, heikko kukka ollut, joka kullan keltaisten kutrien kullatusta puitteesta onnellisen morsiamen koko rakkauden täyttämällä alammaisuudella katseli häntä hänen sydämensä paisui omituisesta kaipauksen halusta.
Mut työstä hän silloin herkee, Ja silmä se lennähtää Kadun poikitse naapuritaloon Ja sinne se hetkeksi jää; Siell' istuvan ompelutyössään Sinä hennon näet olennon, Ja kenties sielläkin hiilus Tuhan alla nyt hehkunut on. Liitto 1902. Marketta neiti oli ihanainen impi Ja muitakin tyttöjä kaunihimpi. Varsi oli sorja ja silmä oli tulta Ja harteilla hulmusi kutrien kulta.
Hänen ihmeen ihana, ennen niin mustien, mutta nyt ajan hopeoimien kutrien ympäröimä päänsä johti vielä kuoltuakin mieleen hänen jalon, hienotunteisen, ylpeän ja sankarimaisen urhean luonteensa. Hän nukkui niinkuin mennyt aika nukkuu pois uuden ajan päivänpaisteessa.
Suomen vaaroille hän nousi, näki järvet metsien, Loistavat kuin kiiltohelmet tummuudessa kutrien. Maansa järvillä hän kuuli laulun hellän helkkävän, Luonto kiehtoi kuulijata, vaan tuo laulu enemmän.
Päivän Sana
Muut Etsivät