United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
HAKON. Mä hyvin näen, mik' erotus on tuiman Sigurdin karkealla uljuudella Ja sinun ystävyyden neuvollas, Mun rippi-isäni! Niin olla pitää. Pyrkiihän ihmissydän onnehensa, Käy kiinni joka keinoon, jonk' on luonto Leimannut lailliseksi. Hänen lempens' On vastoin kirkkoa ja tapojamme; Mun viaton, siks taivas on sen turva. Tuo, veli Knuut, tuo kirkonkirja tänne Nyt heti!
Teitä Kilian myös käskee; Sillä eihän ole ainoastaan juhla Vakaa lähtöjuhla, vaan myös riemun päivä, Koska kaksi onnellista nuorta lempens Kihlauksen sinetillä vahvistavat. Niinpä Kilian teit iloitsemaan käskee Kanssansa ja kauniin lemmittynsä kanssa. ELINA. Conon, mitä kuulen? CONON. Nuorten kihlausta. ALMA. Hän kihlaa itsens; kehen sitten? CONON. Tämä olkoon salaisuus viel huomiseksi.
jatkaen. Niin kumma aika; unhoon joutui laki; *tunnelmaa* yksinomaan kynä haki juostessaan paperilla rapisten, soi ilmassa kuin sävel vapisten; ja vihdoin lähetin ma kirjehen hänelle hän Jonk' olet sulhanen. Häneltä saapui heti vastaus; täys selvyys, hyväksytty hakemus! Ja luona pulpettis sa kasvoit heti; kuivalle maalle poika lempens veti! Tietysti. Siihen päättyi runo-virkas?
Jalona nyt Suomi seisoo täydess' avaruudessaan; Jakakaa se joka pala aivan mitätön on vaan. Yhdess' oomme vahva muuri, murtumaton kallio; Hajotkaa niin lomaan hiivii kohta salaturmio. Yksi meill' on Suomi-äiti, äitiä ei jakaa voi; Kaikille hän lapsillensa lempens' yhteisesti soi! Yhteinen myös vastatkohon hälle lasten rakkaus; Kuka eroo, kohdatkohon häntä äidin kirous.
OPHELIA. Isäni, lempens ilmoitti hän mulle Siivolla tavalla. POLONIUS. Niin, ne ei laita tapoja; hyi, vaiti! OPHELIA. Ja sanojensa vahvikkeeks hän, isä, Pyhimmät valat Luojan nimeen vannoi.
ANTONIO. Pois miekkanne! Jos loukannut on teitä Tää nuori mies, niin minä siitä vastaan; Jos häntä te, niin vastatkaa te mulle. HERRA TOPIAS. Te, herra? Ken te sitten olette? ANTONIO. Mies, joka lempens' eteen enemp' uhraa Kuin mitä teidän kuullen kerskaileepi. HERRA TOPIAS. Täss' olen, tapella jos haluatte. FABIO. Seis, herra Topias! Tässä tulee oikeudenpalvelijoita.
»Kuku kauvemmin Lintu ihanin, Ikäin aikaa soita», Näinpä vanhus vaan Lausuu lukeissaan Käen kukunnoita. Neito lempens' kanss', Ollen toivoissans', Kuiskaa vanhan luona: »Kuku kerta vaan, Niin mä kultain saan Omaks tänä vuonna». Kun se monesti Kukkuu sulosti, Vanhus riemuu sille; Mutta neitonen Lausuu huoaten: »Terve kyöpelille!»
Kun oot siellä laulellunna, Lennä joukkoon ystäväin; Kun oot maalles joutununna, Riemuitse ja laula näin: Kallis maani! lauluin sulle Kauniimmasti soikohon; Ihanamp' on luontos mulle, Täällä niinkun taivas on. Toivo. Poika lempens vaihtanunna Oli maansa rakkauteen, Vaikk' ol' lempens rukoillunna Häntä jäämään autuuteen.
VIOLA. Mik' olette, nyt näen: ylen ylväs; Mut olkaa vaikka lempo, kaunis ootte. Teit' isäntäni lempii; moinen lempi On maksettava, vaikka oisittekin Kauneuden helmi. OLIVIA. Mikä lempens' ilme? VIOLA. Rukoukset, palvehet ja kyyneltulvat, Huokausten jyrinät ja voihkan leimut.
Nyt olen vanha, Ja huolet nää mun murtaa. Ken sa olet? On silmät mulla heikot: oiti sanon. KENTIN KREIVI. Jos vihansa ja lempens' esineestä Kahdesta onni kerskaa, tuoss' on toinen. LEAR. Näköni tylstynyt on. Kent kai olet? KENTIN KREIVI. Niin sama miesi: palvelijanne Kent. Mut miss' on teidän palvelijanne Cajus? LEAR. Siin' oli miestä, tiedäs; kyllä tuntui, Kun iski hän. Hän kuollut on ja mätä.