United States or Brazil ? Vote for the TOP Country of the Week !


Conon. Huomaa tämä. KASPER. Vaan me hänen sydämmensä musertaisim? ELINA. Ilman huolta! Minä tunnen hänen sydämmensä. Nytkö vaipuisi hän alas, tullessansa Kammiosta hurskaan, joka tällä hetkel Täältä lähtee perimähään kruunuansa? Hänkö vaipuis alas, vaihka pyörteliskin Tuhon tuulispäät nyt hänen ympärillään?

Kohta aukenee myös meri, ja sillon viipymättä saattaa Ruotsin laivasto saarretuille miehille sekä miestä että ruokaa. KARIN. Oi isämme, teidän muotonne lohduttaa! Olette ehkä saanut ilosia sanomia? CONON. Enhän, mun lapseni. Täältähän ilmasta varron uusia minäkin. Mutta Mattia ei kuulu? KARIN. Ei häntä kuulu.

KASPER. Mitä sommaelet, miesi? Rynkää esiin, Esiin oikapäätä sotilasten taval! CONON. Kuulkoot sitten korvas mielusasti. Huomaa: Kilian, mun vainaan ystäväni poika, Oiva miesi, puhtahimmal mainiolla...

CONON. Kilian nyt Alman kullaksensa tahtoo. ALMA. Mitä tahdon minä? CONON. Lupauksen sai hän Varhain kyllä, onnellinen Kilian. ALMA. Mikä päivä tämä? Oi! mun ympärilläin Mikä hämärän ja valkeuden valhe!

ANIAN. Neidon ihmeellinen ääni on sulattanut sydämmeni jäisen puvun, ynseyden, kirouksen tekemä aina sitten Svea linnan murheellista päivää. Mutta lankesi luja linna. CONON. Surma ja kuolema! miksi lankesi hän? MARGARETA. Minä rukoilen, lainatkaat hänelle hetkeksi kärsivällinen korva.

ANIAN. Me äänettöminä, alakuloisina ja vitkon niinkuin kilpikonnat länsipartahalta astelimme ulos kohden mannermaata. Siinä iltahetkenä, murheen veljinä erosimme mikä minnekkin, päin kaikkia ilmoja, kuin suden poijat, joilta surmattiin emä. KARIN. Synkkä iltahetki! MARGARETA. Oi kylmien kyynelten hetki! CONON. Niin erositte häväistyksen päivänne hämäränhetkenä, o, o!

ANIAN. Jynkät kellarit ampuvaroja täys! CONON. Te tunnottomat peikot! Ja sinä Kronstedt, haa sinä musta perkele! ANIAN. Hän oli onnellinen hän ja muutama herroistamme vielä. Heidän vikoissansa helähteli kultasia tynnöriä, ja sentähden astui Venäjä niin mukaisesti ja ilon pauhinalla itärannalta sisään. CONON. Mutta te?

Eivätkö nouse jo voimalla Suomen joukot, karkottamaan ääristämme villin miehen, ja eikö seiso aina lujana vastoin luotisateita ja rynnäkköjä tuo ympärimainittu linna, Sveapori, »Suomen lukko ja telki»? CONON. Mun pieni kuoposeni, muista mitä sanoi kerran isäs: Sveapori seisoo, niinkauvan kuin on se kourissa uskollisen miehen. KARIN. Mutta jos tämä uskollinen nyt äkisti muuttuisi petturiksi.

ELINA. Conon, iloitsenpa kovin sanomasta, Että saapunut on uljas Leonard; Siitä kiitän sinua ja annan sulle Vasta-lahjaksi nyt lupauksen sanan, Sanan, joka vielä ihanemmin kaikuu Kilianin korvas.

Joko sitten kourissamme Kantaa tahi katkee nuoren miehen toivo. Astutaanpas likan luoksi. CONON. Varro toki. Viipykäämme vielä kysymyksinemme Neidolta, ja ensin tutkistele äiti, Joka hänen parhain tuntee. Antakoon hän Meille tiedoksi, jos itse hän sen tietää Olisko jo ihanaisen lempilapsens Sydän himostunut täällä toiseen mieheen. KASPER. Himostunut toiseen mieheen? Kirkas tuli!