United States or British Virgin Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sydän-yöksipä raukeni raudat, Nilkat pääsivät irti, ja naurain hyppeli miehet. Mutta jo ennaltaan nämä hirrenpään asemiltaan Irt' oli leikanneet sekä vuoteen pöyhein oljin Peittänehet vakojalta: jo seinäst' otti he sen nyt Pois, sekä vankeudest' ilomiellä me tunkeusimme; Päähän kaupungin pian hiipivin askelin ehtein.
Täss' on poika pikkarainen, Iloinen ja huoleton, Laulamaan kuin kottarainen Valmis vaikka milloin on. En mä ole pienen pieni, Vaikk'en suuren suurikaan, Olenhan kuin haapasieni, Moinen pulska tatti vaan. Vanha en mä ole vielä, Enpä juuri lapsikaan Tunnustan sen ilomiellä: Ikän' ompi paraillaan. Ei oo kultaa vielä mulla, Eikä ole tarviskaan. Ehkä joku mielis tulla, Mutta min' en tahdo vaan.
Tuli suuresta seurasta parhaillaan mies, hiljainen oppinut, kotiaan. Joku kysäsi: »Miten miellytti teitä?» »Jos kirjoja ois he, en lukisi heitä.» Sa kanna kuormas niinkuin voit ja salaa surusi visuimmin. Jos osankin ystävälles soit, saat kohta tusinan takaisin. Ilomiellä heitä opettaisi, jollei kohta he mestareiksi saisi.
Ylhäällä lintu ilman halki lentää. Se joutsenkuningatar on, mi siellä Päin pohjolata valkosiivin entää, Ylitse kumpuin, laaksoin ilomiellä. Siell' ukkospilven kohdalla hän päilyy, Kuin aamunkoite kirkkahana aivan, Keveenä ilman ulapalla häilyy Kuin sumun yli väikkyy tähdet taivaan. Hän maahan katsoo alas ihmistoimiin: Kaikk' kärsii, toivoo, puuhailee ja häärää.
Pelvoton, talttumaton jos liekin taistelon riehuun, kaiketi koht' ilomiellä on istuissaan, levätessään, jos eloss' erjennee tapon tuiman tanterehelta." 119
Vai minun soisit siis, oman saatuas kunnialahjan, istuvan ilman, luovuttaa hänet luotani käsket? Niin no, jos suo uromielet akhaijit kunnialahjan mieleni myötäisen, täys että on korvaus mulla! Mutta jos eivät suostu ja suo, tulen itse ja vien sen, ehkäpä sun osas tai myös Aiaan taikka Odysseun vien minä pois; mutt' ei ilomiellä se lie, kenen luo käyn.
Multa hän saa sovan tuon, jota kantoi Asteropaios, saaliin vaskisen; välkkyvä siin' ylt'ympäri reunaa käy tinajuova; hän on ison arvon antava sille." Virkki ja noutaa koht' asekumppanin, Automedonin, käski sen tallestaan, ja hän lähti ja toi sovan joutuin, tarjosi Eumelolle, ja tää ilomiellä sen otti. 565
On haavat tuoreet monen vaattehissa Jo loistamassa, leipää, vettä maan Saa urho ruuvaksensa useasti, Vaan ei hän moiti, arpiaan hän silmää, Ja niinkuin äiti lapsen eestä ruokaa Ja unta hylkää ilomiellä, niin Hän nälkää kärsii, kallis isänmaa Kun syömen rikkaan lemmen hältä sai. Ei löydy vaaraa, vaivaa, jot'ei voita Tää kansa miesten mointen johdolla Kuin Sandels, Cronstedt, Adlercreutz ja Döbeln.
Vie polkuni järven pohjukkaan liki nukkuvan kylän laidan, siellä harmaa veräjä raollaan on keskellä harmaan aidan. Sen veräjän takana odottaa ilo, onni ja unhon huuma, sua odottaa, sua odottaa, sinä sydän rauhaton, kuuma! En joukoin kulkevalle näy, mun piiloon lehto sulkee. Ken ilomiellä yksin käy, myös ohitseni kulkee.
Hän kyllä tietää, miltä tuntuu, kuin ukkonen vuoren harjanteilla jyrähtelee. Tervehtii jo meitä Joulu armahin, Tuli kylmän teitä, Armas kuitenkin. Hänpä hymyellen Tupahan jo saa. Lapset tanssiellen Häntä seurajaa. Kynttilät ne hohtaa Tähtösinä niin, Sepä mielen johtaa Betlehemihin. Loista lapsen tiellä, Joulun tähtönen! Oi, niin ilomiellä Sua katselen!