United States or Barbados ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vanhus laski kaapunsa pois, pani kätensä miekkosen olkapäille, katsoi häneen hartaasti ja lausui: "te olette herttainen sielu mieheksenne ja teistä varmaan tulee suuri mestari, jos Jumala teitä varjelee!" ja siinä sitte syleili häntä ja suuteli hänen poskiansa; mutta kottarainen huusi: eläköön "Sarastro!"
Jos vieras sanoi leikkisanan, niin kottarainen sen matki, ja sillä välin se alinomaa huusi: "Hoi! Figaro, ota vaari! Figaro, ota vaari!"
Sähkö paloi kalpeana... Kevään ensimmäinen kottarainen vihelteli ikkunan takana, ulkorakennusten päädyssä, karamellipurkista tehdyn pönttönsä puikolla. Mikä uni! Sakris ajatteli sitä tarkoin ... tällaista henkien ilmoitusta. Kuta kauemmin hän sitä ajatteli, tunsi hän, että juuri sen näköistä naista oli hän aina halunnut. Vaaleaverinen ... niin kuin maidossa kylpenyt...
Täss' on poika pikkarainen, Iloinen ja huoleton, Laulamaan kuin kottarainen Valmis vaikka milloin on. En mä ole pienen pieni, Vaikk'en suuren suurikaan, Olenhan kuin haapasieni, Moinen pulska tatti vaan. Vanha en mä ole vielä, Enpä juuri lapsikaan Tunnustan sen ilomiellä: Ikän' ompi paraillaan. Ei oo kultaa vielä mulla, Eikä ole tarviskaan. Ehkä joku mielis tulla, Mutta min' en tahdo vaan.
"Sitä voi vaan sellainen kottarainen sanoa, jos tahtoo, ja sitten ihmetellä viisauttansa, eikä sentään siinä ole järkeä.
Ja kuules, nyt lentää kottarainen pesäänsä tuolla talossamme; sen teki hänelle isäni aikoinaan, ja se laulaa vielä kerran iloisesti. Ja isä teki pesän vanhoista laudoista.
Tuskin neljääkään päivää kului, niin iloinen musiikin-opiskelija jälleen tulla hyppäsi pensasaidan ylitse, mutta tällä kertaa ei väsyneenä ja näännyksissä, vaan reippaana ja ripeänä. Violetta riemuitsi häntä nähdessään; tämä kietoi kursastelematta kätensä hänen kaulaansa ja muiskasi suuta; kottarainen huusi: "ken on löynnyt armahisen!"
Violetta lahjoitti samalla Amadeukselle vielä komean ruusukimppusenkin; nuori mies siitä suuteli tyttöä niin keveästi, kuin perhonen ihanalle kukalle suuta antaa; mutta kottarainen huusi: "hyvästi nyt, me lähdemme menemään; hyvästi, hyvästi, toiste taas nähdään!" Ja niin ne läksivät. Vielä kauvan kuulivat jäljelle jääneet iloisen ihmis- ja linnun-äänen armasta kaksinlaulua.
Hymyssä suin ja äänetönnä kuulteli nuori mies hänen puheitansa; ja vanhuksen lakattua kertoi hän puolestansa vesissä silmin ja vienosti vapisevalla äänellä, että ukko Haydn oli vielä suutakin antanut hänelle. Tuota nyt ei kanttori tahtonut ollenkaan uskoa, vaikkapa kottarainen juuri kuin riivattuna huusi: "totuus, olipa vaikka rikoskin!"
Tirlititilii vai rouvat, neiti Tilhi keskeytti, eikö täällä muita olekkaan, kuin rouvia! Niin, nyykäytti tähän pikku neiti Peukaloinen, eihän tuo vanha mummo silmälasitta paljoa näe. Suokaa anteeksi, hyvät vieraat, emäntä keskeytti, mummo kottarainen tahtoo puhua. Nyreissään istuivat kaikki neiti-linnut ja kuuntelivat. Kottarainen jatkoi: Kaupungissa minä näin kummimman perheen koko elämässäni.