United States or Libya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ulkona seisoi paljo kansaa, vanhoja ja nuoria, miehiä ja naisia, ja keskellä vanhanlainen, hoikkavartinen mies, jonka kasvot olivat kuin rauha ja silmät taivahiset. "Ukko Haydn!" kuului ylt'ympäri.
Minä kiitän teitä, mutta minulla vielä on teillekin muuan ilo!" Ikään kuin lapsi heittäytyi hän kirkkahaisesti katsahtavan vanhuksen rintoihin, likisti häntä poveansa vasten ja lensi sitte ovesta ulos. Hetkisen perästä näkyi hänen ilosta loistava muotonsa jälleen; kottarainen huusi: "eläköön Sarastro!" ja huoneesen astui ukko Haydn.
Hymyssä suin ja äänetönnä kuulteli nuori mies hänen puheitansa; ja vanhuksen lakattua kertoi hän puolestansa vesissä silmin ja vienosti vapisevalla äänellä, että ukko Haydn oli vielä suutakin antanut hänelle. Tuota nyt ei kanttori tahtonut ollenkaan uskoa, vaikkapa kottarainen juuri kuin riivattuna huusi: "totuus, olipa vaikka rikoskin!"
Siinä sitte Violettan isäkin halvassa mustassa vaatteuksessaan tunkihe tiheän kehän lävitse ja kävi Haydnia käteen, ennenkuin tämä mitään tiesikään, ja huusi melkein läkähtyneenä: "kiitoksia, ukko Haydn!" Mestari puolestaan oli hänen kättänsä pusertanut, hänelle nyökännyt ja naurahtanut.
Violetta katsoi häneen kainolla kunnioituksella ja uhkuvin silmin; Haydn ukolla oli jokaiselle lempeä sana tahi kättely ja lempeä katse; naurahtelu, suopea iloisuus ja leikillisyys pyörivät alati hänen huulillansa ja heleillä kasvoillansa.
Kesä kului, mutta ei ainoatakaan viikkoa, jolloin ei Amadeus kaupungista tullut laulamaan Violettan kanssa sillä tämä lauloi suloisella, koristelemattomalla äänellä kaikenlaisia vanhoja lauluja sekä haastelemaan vanhan kanttorin kanssa Sebastian Bachista ja kertoelemaan Haydn ukosta.
Lopulta vanhan miehen sydän kokonaan aukeni tämän ilokkaan, teeskentelemättömän nuorukaisen läheisyydessä, ja niin salavihkaa, kuin olisi hän sille mitä kalliimman aarteen ilmaisnut, kertoa höpötti hän mielijuttunsa Haydn ukon kättelemisestä.
Hänkin, se onnellinen Violetta, oli nähnyt erään kuuluisan sävelniekan, ja se ei hetkeksikään mennyt hänen mielestänsä: ihmiset nimittivät sitä miestä "ukko Haydn". Violettan isä sanoi häntä aina "kuninkaaksensa", ja hänen sydämensä syvimmässä pohjukassa hehkui ihailus ja rakkaus, jonka mahdista hänen lapsensa sielussa ei ollut aavistustakaan.
Hänen ruumiinsa ei kestänyt sielun järistyksiä; ja kun Haydn mielevällä myhäilyksellään sanoi "Jumalan terveeksi" ja hänelle kättänsä kurotti, Mozart tuskan tunnolla kumartui hänen puoleensa, mutta Violetta aavistavaisena isänsä polvia syleili, niin Jumala viittasi häntä ja hänen henkensä kohosi taivaiden ikisointujen ilmoihin.
"Minusta" sanoi h:ra Wilding lempeästi "tuntuu se toiveelliselta, hyödylliseltä ja iloiselta!" "Teidän sijassanne" rupesi asianajaja uudestaan "en antaisi" "En annakaan, en. Ja sitten on Händel." "Kuka?" kysyi Bintrey. "Händel, Mozart, Haydn, Purcell, Greene ja Mendelsohn. Minä osaan köörit näihin kaikki ulkoa. Ne kuuluivat yhteisiin lauluihimme Löytölastenhuoneen kappelissa.