United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vahingoksi jälkimaailmalle on tarkka kertomus sekä tästä tärkeästä tapahtumasta että myöskin kuninkaan koko olosta Vaasassa joutunut hukkaan, jonka tähden lukijakin, paha kyllä, jääpi osattomaksi kaikista niistä alamaisista puheista ja kaikista niistä huokauksista, joita nöyryys ja into, yhdessä todellisten tarpeiden kanssa, lienee tässä tilaisuudessa pusertanut kaupungin viranomaisten huulilta.
Minä vein häntä kuin vento vierasta, kaikella maltilla ja sävyisyydellä, en ollenkaan pusertanut rintaani vasten. Hän tuntui haluavan olla loitompana. Franseesin loputtua saatoin hänet paikalleen ja kohteliaasti kiitin. Hän ei vastannut mitään, vaan surullisesti katsahti. Minä riensin herrojen puolelle, iloisena ja tyytyväisenä asiani hyvään ajamiseen. Seuraavana aamuna kivisti päätäni.
Ne silmät, jotka vanhus sai, kun hän nämä sanat kuuli, ne silmät minä aina muistan, vaikka ma tulisin sadan vanhaksi, ja minä näen ne aina avoinna, ja käsivartensa hän kurotti ja laski kätensä rinnallensa toinen toisen yli, ikäänkuin hän olisi pusertanut sanat rintaansa.
Vaikka hän oli kulkenut joutuin, niin ei todennäköisesti tämä, vaan pikemmin ahdistava sieluntuska se oli pusertanut hänestä hien; sillä hänen kasvonsa olivat valkeat kuin palttina ja hänen puhuessaan kuului hänen äänensä käheältä ja sortuneelta. »No, nyt olemme siis perillä, sir», sanoi hän, »ja Jumala suokoon, että kaikki olisi hyvin». »Amen, Poole», virkkoi Utterson.
Kerran oli hän tarttunut Elin käteen ja pusertanut sitä, mutta siinä kaikki. Myöhemmin oli hän kysynyt siltä vaimolta, joka häntä hoiti, eivätkö hänen muut tyttärensä tietäneet hänen olevan sairaana. Kun Marit taas pääsi jalkeille oli tuskin mahdollista häntä tuntea enään. Tuo suora, solakka selkä oli kyyristynyt, hänen kovat kasvonsa olivat heltyneet, melkein nöyriksi muuttuneet.
"Nouse ja seuraa minua," sanoi Pietari tarttuen nuorukaisen käteen. Vinitius nousi. Loimujen valossa saattoi nähdä, että mielenliikutus oli pusertanut kyyneliä hänen kalpeille kasvoilleen. Hänen huulensa värisivät ikäänkuin hän olisi rukoillut. "Lähtekäämme," lausui hän. Mutta nyt puuttui Chilon puhumaan: "Herra, mihin minä panen muulit, jotka odottavat?
Se voi korkeintaan esimerkillään ja hengellään herättää ja tartuttaa, mutta teon ja toimen voimana jää ja sulkeutuu se jäljettömästi siihen elimistöön, jonka elintoiminnan tulos se on, kiertää ja elostaa vain sitä elimistöä, joka sen on pusertanut elämänaineksistaan ja jonka suonissa se virtaa.
Se suretti Elsaa ja minua kovasti, kun näimme Kristoferin, niinkuin me luulimme, kokonaan kääntävän selkänsä uskonnolle siitä saakka, kuin Fritz rupesi munkiksi; ja kuinka se lohdutti, kun huomasimme, että hän T:ri Lutherin saarnoista ja raamatusta löysi sen totuuden, joka taivutti hänen sydämensä kunnioitukseen, mutta kuitenkin jätti hänen luonteellensa tilaa edistyä eikä pusertanut sitä mihinkään kaavaan, joka oli tehty muita luonteita varten.
Olisiko tämän pitänyt karkoittaa hänet markiisittaren luota? Mitä merkitsi hänelle naisen sydän? Eikö hän satoja kertoja ollut pusertanut semmoisia sitrooneja ja sitten heittänyt ne tyhjinä luotaan? Mutta tämä kummallinen ranskatar ei antanutkaan pusertaa itseään tyhjäksi. Hänellä näytti kyllä olevan sydän kielen kärjessä eikä sitä kuitenkaan voinut saavuttaa paremmin kuin lähteestä kuutamoa.
Siinä sitte Violettan isäkin halvassa mustassa vaatteuksessaan tunkihe tiheän kehän lävitse ja kävi Haydnia käteen, ennenkuin tämä mitään tiesikään, ja huusi melkein läkähtyneenä: "kiitoksia, ukko Haydn!" Mestari puolestaan oli hänen kättänsä pusertanut, hänelle nyökännyt ja naurahtanut.