United States or British Indian Ocean Territory ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Minusta" sanoi h:ra Wilding lempeästi "tuntuu se toiveelliselta, hyödylliseltä ja iloiselta!" "Teidän sijassanne" rupesi asianajaja uudestaan "en antaisi" "En annakaan, en. Ja sitten on Händel." "Kuka?" kysyi Bintrey. "Händel, Mozart, Haydn, Purcell, Greene ja Mendelsohn. Minä osaan köörit näihin kaikki ulkoa. Ne kuuluivat yhteisiin lauluihimme Löytölastenhuoneen kappelissa.
"Kun viidenkolmatta vuotias mies voipi panna hattunsa päähän ja sanoa: Tämä hattu on koko tämän omaisuuden omistajan oma hattu, niin luulen, herra Bintrey, että hän, lörpättäjänä olematta, voi saada luvan olla sydämmellisesti kiitollinen. En tiedä miten teistä näyttää, vaan minusta se niin näyttää."
"Maksettu" virkkoi Bintrey irvistellen, "luultavasti sille että oli maksettu ilman mitään vastaanpanemista. "Minä tulen aina vielä liikutetuksi, herra Bintrey, kun muistelen hellää äitivainajaani" sanoi herra Wilding ja kyyneleet nousi hänen silmiinsä, joita hän pyhki nenäliinallaan.
Kuin äiti ja lapsi me rakastimme toisiamme eikä silmänräpäyksenkään tyytymättömyyttä tahi riitaa ollut meidän keskenämme aina siitä ajasta asti kuin hän otti minua huostaansa kolmetoista vuotta yhteensä! ja viimeisinä kahdeksana vuonna olin minä hänen salaa tunnustettu lapsi! Te tunnette elämänkertomukseni, herra Bintrey; ei tunne sitä kukaan tarkemmin kuin te."
"Jos ei veljeni tytärtä kahdeksan päivän sisällä anneta minun haltuuni, niin kutsun minä lakia avukseni, ja jos ette lakia tottele, niin ryöstän hänet väkivallalla." Tämän mainittuansa nousi hän ylös, ja maitre Voigt katseli taas tumman-ruskeaa ovea, joka vei sisimmäiseen kammariin. "Vaan armahtakaapa vähäisen tyttö parkaa," pyysi Bintrey.
Tällä lailla elää ja täyttää velvollisuuksiani alamaisiani kohtaan ja yhdistää niitä minuhun tuntuisi minusta varsin iloiselta ja yksinkertaiselta. En tiedä kuinka se tuntuu teistä, herra Bintrey, vaan minusta se tuntuu niin." "Se asia ei kuulu minun toimeeni, vaan kokonaan teidän" vastasi Bintrey "ja sentähden se tekee juuri yhtä mitä minä siitä pidän."
Herra Bintrey'n kasvot näyttivät ensin yhtä kummastuneilta, kuin maitre Voigt'in, vaan yht'äkkiä ne saivat toisen muodon, ja nuorukaisen ripeydellä juoksi hän ovelle, joka vei sisimmäiseen kamariin, katosi hetkeksi sen taa ja palasi sitten, taluttaen Margueritea ja Vendalea kädestä. "Nyt, herra Obenreizer," sanoi Bintrey, "on viimeinen peli teidän. Vetäkää se!"
"Hän on jo täällä," vastasi Bintrey, kuunneltuansa hetken. Keltaisen oven avasi palvelija, ja Obenreizer astui sisään. Tervehdittyänsä maitre Voigt'ia sydämellisyydellä, joka saatti notarin oikein hämille, teki hän jäykän ja kylmän kumarruksen herra Bintrey'lle.
"En tahdo millään muotoa tässä estää rouva Dorea saamasta syleilyksiä," saarnaa herra Bintrey, kello kädessä, "enkä rohkene liioin moittia että olette tunkeuneet tänne loukkoon kuni kolme sulotarta; tahdon vaan muistuttaa, että lienee jo aika mennä. Mikä on teidän ajatuksenne, herra Ladle?" "Se on ihan selvä," vastasi Janne taipuvaisella irvistyksellä.
Tiedätte, herra Bintrey, etten lapsuudessani harjautunut sille itsenäiselle elämänlaadulle kuin useammat muut lapsuudessaan. Tämän ajan jälkeen elin minä kokonaan rakkaan äiti vainajani kanssa kahden kesken ja nyt, kun olen hänet kadottanut, havaitsen minä olevani enemmin luotu elämään toisten ihmisten seurassa, kuin itsekseni yksinäisyydessä.