Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Ei enää huomen häntä täällä tapaa, hän tahtoo olla vapaa, vapaa, vapaa. Hän jättää koulun vikuroivan menon ja merille hän lähtee luokse enon, tai muuten kulkemahan mailmanselkää. Ei vastuksia, vaaroja hän pelkää! Hän eikö kohtalonsa herra ois? Pois täytyi täältä päästä, kauas pois!
Se lähtenyt ol' otteluun, kun loisti aamun koi, kun voitto viimein saatihin, jo ilta varjon loi. Lähellä kenttää taistelun, tuon kestävän ja hurjan, tiepuolessa sa töllin näit puol'aution ja kurjan. Sen portahalla ääneti siin' istui neitonen, siin' istui, katsoi rauhaisaa paluuta parven sen. Hän katsoi, kuin ois etsinyt; ken mietti neidon mielen? Syvempi posken puna tuo kuin hohde lännen pielen.
Mitä huolin, jos huomenna jällehen on maa musta ja murheessa kuusi tai ellen ma syksyhyn heräiskään, vaan eessäni ois kevät uusi? SYD
Etkö sä peljännyt uromielten akhaijien uhkaa, jotk' ovat niin liki täällä ja niin vihan kiukkua täynnä? Kiitävän yön pimeässä jos ken sinut keksisi heistä, noin ajaessasi aartehias, miten mielesi oiskaan? Etp' ole nuori sa itse, ja vanhus on saattona sulla, kimppuun-karkaajoita jos tiell' ois torjua tarvis.
Leveät, pitkät oli kasvot hällä kuin Rooman Pietar-kirkon pronssipiinja, ja samansuhteinen myös muukin ruumis. Ja vaikka ranta puoli vartta peitti, vyöliinan tapaan, sentään pisti esiin niin paljon, ettei friisiläistä kolme ois päällekkäin hänt' tukkaan yltänehet; hyvinkin vaaksaa kolmekymment' oli näät kaulaan saakka yläpuoli varren.
DAJA. Niin, josp' ois ihminen, hän enemmän sois meille tilaisuutta palveluksiin. Ja kuinka sitä kaipasimmekaan! Mut eihän tahtonut, ei tarvinnut hän yhtään mitään, omaan itseensä hän tyytyi, kuten enkeli vain tyytyy, kuin enkeli vain voi... RECHA. Kun vihdoin katos... NATHAN. Katosi? Kuinka katos? Palmuin alla hänt' eikö enää näy? Vai ootteko jo häntä etempääkin etsineet? DAJA. No emme kyllä.
On kaunihimpi ottaa vain lahjana ja ansiotta lahja, kuin väittää puolittain, ett' oikeus ois sit' ollut vaatiakin! Riemuin katso! Niin suuret, avarat on näyt eessäs, ja mielesi vie toivorikas nuoruus valoisaan, outoon aikaan vastaiseen! Nouse, rinta! Onnen ilmanala oi vihdoin helli tätä kasvia! Päin taivasta se pyrkii, tuhat oksaa se ilmi luo ja kukkiin puhkeaa. Sen hedelmä, sen ilo kantaa suo!
Ois siitä huoleti, jok' elämän pelasti hälle elämän, mi hälle niin rakas on vain teidän lahjananne. NATHAN. En sua muuksi tahdo kuin mik' oot. En, vaikka tietäisinkin sielussasi viel' aivan muuta liikkuvan. RECHA. Mit', isä? NATHAN. Kysytkö multa? Ja noin arasti? Mit' ikään sisässäsi liikahtaakin, viattomuutta, luontoa se on. Sit' älä sure, min' en ainakaan.
Hei, eespäin ratsuni vaahtoinen vaan! Mitä siitä, jos nauravi Pansa! Ei tallirenkejä milloinkaan runo kantanut satulassansa. Oli mullakin pienet murheeni, mut minulle niiss' oli kyllä, vaikk' ohitse kulkenut toinen ois ja ne kuitannut hymyilyllä. Oli mullakin pieni onneni, mut minusta oli se suuri, ja luulenpa, siks oli suuri se, kun se mun oli onneni juuri.
»Tule», virkkoi hän murtuvin äänin, »juo, viel' ehkäpä rahtunen ois; tule, poikani, tilkka se lohtua suo, sitä kaikki nyt tarvita vois. Mitä? Kainosteletko? Kullasta lie kevyt laukkus, sen tiedän kait; salon töllistä sull' oli sotaan tie, ja täälläpä kullat sait! Mut et verityöss' ole viimeinen, sen Lapuan' kentällä näin; ja Ruonan sillalla, muistatko sen, eturinnassa riskit päin.
Päivän Sana
Muut Etsivät