United States or Antigua and Barbuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Virkki ja astui taas majasuojaan aimo Akhilleus, kuss' oli äskeinen peräseinäll' uhkea istuin; sille hän istuutui sekä virkkoi näin Priamolle: "Suotu on poikasi sulle nyt, vanhus, niinkuni pyysit; pantuna vuoteelleen; hänet nähdä ja myötäsi viedä koin kohotessa jo saat; mut on aika nyt atria muistaa.
Konsa Poseidon, maan järisyttäjä, tuon oli kuullut, riensi jo taistelon halki ja tuiman peitsien tuiskeen tuonne hän, kuss' oli Aineias sekä kuulu Akhilleus.
Tuprusi tanner, kuss' uros laahasi, suortuvat tummat huiskin haiskin hulmusi, kaikk' oli hiertynyt hietaan kaunis pää, jalo ennen, vaan jopa nyt vihamiesten raiskata Zeus oman synnyinmaan kamaralla sit' antoi. Noin oli Hektorin pää pölyn hiertämä. Vaan emo koito raastoi suortuviansa ja kauas hohtavan hunnun viskasi, vaikertain pojan kurjaa kulkua katsoi.
Vaka vanha Väinämöinen kulki äitinsä kohussa kolmekymmentä keseä, yhen verran talviaki, noilla vienoilla vesillä, utuisilla lainehilla. Arvelee, ajattelevi, miten olla, kuin eleä pimeässä piilossansa, asunnossa ahtahassa, kuss' ei konsa kuuta nähnyt eikä päiveä havainnut.
Silmät Peleun poian koht' utupilvehen peitti, kilvest' Aineiaan uromielen tempasi irti saarnen vaskitetun ja Akhilleun jalkojen viereen 323 viskasi peitsen taas, mutt' Aineiaan ylös maasta koppoi, lennättäin hänet kauas ilmojen kautta; lens yli vaunujen, taa monen valjakon, miesrivin taajan heitost' Aineias jumalkätten valtahisesta, tuiskahtain alas äärimpään sotamelskehen ääreen, kuss' oli kaukoonit juur' astunnass' asekiistaan.
Kaunottaret kaupungin Nautintoa taiteellista Maisemista maalarin. Minä ennen empimättä Lähden luonnon helmahan, Tutkin luonnon luomistöitä, Etsin sieltä ihanan. Koitan kuulla kussa sykkii Luonnon sydän lämpimin, Kuss' on tunne tulvillansa, Kussa taide tuorehin. Laulan sitten maailmalle Mitä siellä kuulin, näin, Mikä siellä herttaisimmin Heijastuu mun mielessäin.
Kronan rannalla, kuss' ei pauhu Kosken ääneni kuulua suo, Yksin laulelen nyt vaan Yölle huolia sydämein. Mulle tullos sa, silloin jälleen Riemuun nousevi lauluni taas, Vielä Rurmarin nimen Viepi aikojen aikoihin. Impi, suositko muiston ääntä? Joskus vielä sen lausua suo: Näin se lauleli Rurmar, Kun Oihonnahan silmäsi."
Vai orot Aiakon aaluvan! Vaan nepä vaikeat suistaa kuolollisten on ohjaajain, niit' yksin Akhilleus vallita voi, emo jonk' on joukkoa kuolematonten. Vaan sano mulle nyt julki ja juttele peittelemättä, kunneka lähteissäs jäi heimosi kaitsija Hektor, kuss' asu kuulu on hällä ja uljaat kuss' upehensa? Kuink' yöleiri ja muitten on vartiot iliolaisten?
Ja päähän Agenorin poian Ekheklon kauniskahvaisella hän miekall' iski, ja säilän huuruva lämpenemään sai hurme, ja varjosi silmät himmeä kuoleman yö sekä salliman ankara valta. Vaskisen kärjen nyt käsivarteen Deukalionin syöksi hän, kyynärtaipeeseen, kuss' yhtyvät jänteet.
Kuss' aallot Kronan tummina kulkevat Sivutse tammein saartaman paaden, Naismetsästäjä on lumi-ihoinen, Se aaltojen imp', Oihonna se on. Kanervikossa istuen silittää Hän metsäkoiraa ruskeakarvaa, Mi väsyneenä nuolesta nuoleksii Nyt hurmetta hirven kylmenevän. Ei metsästänyt neitonen yksinään, Vaan Gylnandynen laulavan kanssa. Se saapuu, impi vaalea, verkalleen; Oihonna se hymys' ystävälleen.