United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei aaltojen alle se jäädä saa oli linna ja linnassa impi jos unhoitan sen, mua muistuttakaa: olis taistelo kaunihimpi. Olis taistelo edestä vapauden oli saari ja saaressa linna minä voisin sen, minä voittaisin sen, jos saisin ma rauhaa rinnan. Jos löytäisin lepoa itsellein tule milloinkaan ei huomen mull' aamua ei, mull' iltaa ei, mua painaa kohtalo Suomen.
Yhä huokailen, onneton, orjuuttain oli linna ja linnassa impi jos huolisi joku mun huoliain, sois kantelo kaunihimpi.» Hän lauloi näin, hän näkyi näin oli saari ja saaressa linna hän elämän onnesta orvoksi jäi, oli laulu hän Suomen rinnan. Hän suloinen, hän suruinen, hän ijäti itketty, ainoo, jota uneksin ain, jota unohda en, min muisto mun mieltäni vainoo. Me oomme kuin luolassa ahtaassa.
Täst' on kulta kulkenunna, täst' on mennyt mielitietty, tästä armas astununna, valkea vaeltanunna; täss' on astunut aholla, tuoss' on istunut kivellä. Kivi on paljo kirkkahampi, paasi toistansa parempi, kangas kahta kaunihimpi, lehto viittä leppeämpi, korpi kuutta kukkahampi, koko metsä mieluisampi tuon on kultani kulusta, armahani astunnasta. Kanteletar. Repo ja jänis.
Ah, Catharina, runon, kalvan impi, Sa määrää, kunne meidät kuljetat, kump' on Sun mielestäsi kaunihimpi: haemme haaveet, joita halajat. Ei Sulle riitä Suomen korpi, rimpi, ei Venään veet, ei Ruotsin rantamat, vain maailman jos jalkais juureen toisin, ma ehkä arvoisesi olla voisin. Mun mihin maahan olet vienyt, julma, min kansan keskeen synkän, karkean?
Ken voikaan kaitaa tietä velvollisuuden vaeltaa, jos laki ja käsi ruhtinaan ei turvaa häntä? ALFONSO. Mun puolueeton mielen' ymmärtää viel' enemmän kuin sanoakaan voitte. Ois kaunihimpi ollut päivänne, jos syytä tähän sanaan ei ois mulla. Näet liki oikeutta täss' on vääryys. Sua jos Antonio on loukannut, hän velvollinen hyvittämään sua on jollain tavoin, niinkuin vaadit sa.
Tai aaltojen alle se pudonnut lie oli salmi ja salmessa saari monen ritarin sinne on löytynyt tie, ei löytynyt onneni kaari. Nyt istun ma iltani ikävissäin oli linna ja linnassa impi mut muistelen: ennen sydämelläin koru kiilteli kaunihimpi. Olen surrut vuossadat itseksein tule milloinkaan ei huomen mull' aamua ei, mull' iltaa ei, olen sentään onnetar Suomen.
Ei ketänä pidä työstänsä soimata, jos kohta olisi alhasempikin, eikä kaikki sen ohessa niin siisti ja kaunis katsella, kuin monikin toivoisi. Siellä hyvä, miss' ei meitä. Monella on tapa elikkä luonto, kaikkialla olla tyytymättömänä ja aina kehua ja ylistää toisen elämätä. Tästä tavastaan on hänellä itsellään enemmin pahaa, kuin kellänä toisella. Siivo työtä kaunihimpi, mieli muistoa parempi.
Elköhön sinä ikänä, Kuuna kullan valkiana, Tähen tyttären tämänki, Vasten lastani vakaista, Vitsa viiassa yletkö, Koivu korpinotkelmassa! Minä vaan tuuvin piikoani, Kylän akka poikoansa;, Minun on piikani parempi, Toista mointa toimevampi, Kahta mointa kaunihimpi, Viittä kuutta virkiämpi.
Niin, maailma aaltojen allakin on ja maailma kaunihimpi. Mut tiedätkö, miksi se kauniimpi on?» Näin hiljaa haasteli impi. Ja se soutaja vastasi huoahtain: »Niin, neitonen armahainen, vale kauniimpi paljasta totta on ain ja tuo on valhetta vainen. Ja siksipä nuoruus kaunis on ja armas on kevään aika, mut syksy ja vanhuus synkät on, kun poissa on valheen taika.
Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "En liiku omin lihoini, liikun Luojani lihoilla, en väiky omin väkini, väikyn väellä kaikkivallan, en puhu omalla suulla, puhelen Jumalan suulla. Josp' on mulla suu suloinen, suloisempi suu Jumalan, jospa on kaunoinen käteni, käsi Luojan kaunihimpi."