United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !


Ja mieleen heidän kun te istutitte tuon tunnon, että oikeus on pyhä, ja siinä uskonnossa kasvatitte nuo miehet, jotka siihen uskoo yhä, ja joista vuossadat kertoo. Ja lapset, joill' on onni olla heidän, te saitte muiston kadehdittavan, tiedätte: Suomen vastaisuus on teidän, sen isät loivat yössä vankilan, ja huonommat liene ei pojat. Sanoinko, kolkot kodit Suomen oisi?

Emme teitä unhoittaneet öin ja päivin orjuuden. Kuink' ei vieris teille virsi vapaan sota-sorjuuden? Vielä muistan muutkin kansat: kauniin Puolan heimon, maan, itkenyt mi meidän kanssa vuossadat on vapauttaan. Muistan Lätin, Liettuankin, Ukrainan myös urhean. Tervetullut Suomen maahan, heimo heljän Gruusian! Tervetullut, tähtilippu, takaa meren myrskyisen!

Siin' oli jäljet ihmisasunnon. Vuossadat sitten metsän peittohon se oli raivattu. Nyt sammaleet ja kanervat sen oli peittäneet ja metsä kasvoi verkkaan umpehen. Tuoss' sorja nuori mänty etsiskeli jo ravintonsa alta penkeren. Se oli ainut merkki ihmisen, jok' kerran kärsi, iloitsi ja eli. En ollut metsäss' enää yksinäin. Vuossatain takaa, tuntematon veli, sun kätesi ma tunsin kädessäin!

Vieri vuossadat. Samosi Kuu ja Maakin kulkuansa, Maassa mahtavat eläjät, luonnon kanssa kamppaellen. Kuun ukko kumara yksin jäätyi jääksi paikallensa. Vain sydän sykehti hällä, lauloi laulua ijäistä elämästä entisestä, talvettomasta kesästä, kussa kukki Kuun ylängöt, alangot enemmän kukki, tuoksui metsät lakkalatvat, meret selkeät sinerti autuutta alinomaista, laupeutta luonnon laajan.

Kylmän ja hiljaisuuden muurit mun ympäri kasvaa, ympärilläin tihenee tähtinen autio . Niin minä nään sinut silmästä silmään, lkisyöjä, valtias maailmain, lemmetön, lämmötön ! Jäästä on valtikkas, joka tähtien kohtalot ohjaa, kuin uni hourun vain hengetön on lakis sun. Vaunusi pyörien viuhina kuolleet vuossadat mittaa, valtias maailmain, kussa sun kulkusi käy.

Näin unta, että kuoltuain nukuin tyynnä haudassain, Kun haudan aukeevan luulin Ja äänen korvissani kuulin: "Vuossadat nukkunut jo oot, Nyt kuolon sumut poistukoot. Käy kulkemaan taas elon tiellä Ja kansaasi etsi siellä." nousin, lähdin kulkemaan Ja hyvin tunsin oman maan: Se nousnehelle nurmen alta Viel' entist' tuntui kauniimmalta.

Jumala kansan mielen kääntää, Kallistaa epäjumalat, Ja niiden templit maahan vääntää: Ne koht' on muinaismuistelmat, Joist' uusi polvi kammostellen Hirmuisen sadun nähdä voi Myrkystä, joka ahmiellen Vuossadat Suomen mies jo joi.

Aallot kulki tuulten teitä, aurinko ajan latua, hiljaa hiihti päivät pitkät, hiljaa hiipi pitkät yöt päivä kutoi kuiden työt, yössä vuossadat samosi. Vaan kun kerran päivän kaari taasen taivolle kohosi, maa oli merestä noussut, veestä manner maatununna, ulapalle outo saari, aalloille nimetön niemi. Kenpä maata kylvämähän, toukoja tihittämähän? Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.

Tai aaltojen alle se pudonnut lie oli salmi ja salmessa saari monen ritarin sinne on löytynyt tie, ei löytynyt onneni kaari. Nyt istun ma iltani ikävissäin oli linna ja linnassa impi mut muistelen: ennen sydämelläin koru kiilteli kaunihimpi. Olen surrut vuossadat itseksein tule milloinkaan ei huomen mull' aamua ei, mull' iltaa ei, olen sentään onnetar Suomen.

Tähtien kuoro Kiire on, kiire on, me kierrämme ympäri auringon. Yli tyhjyyden ja hämärän me kudomme kangasta elämän. Päiväst' on loimet kultaiset, yöstä on tummat kutehet, unen silkkiä rihmat on. Kiire on, kiire on! Elämä, ah, on unta vaan, jumalten lahja lapsille maan. Kaukana ikuisuuden yössä unen silkkiperhot on työssä. Unen hienoiset hahtuvat vuossadat niihin mahtuvat!