Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Enkä minä puolestani muutenkaan tiedä ihmeempiä tehneeni kuin muutkaan, miten sinäkin lienet?" "Jospa kohtakin, mut siltä se vaan minusta tuntui Riston lähtöä nähdessäni, jotta en minä voisi niin tyynesti tästä elämästä erota. Enempi siihen semmoiseen lähtöön tarvitaan, kuin meillä on kumpaisellakaan, paljoa enempi!
Kumpi on tieolta parempi, muistannalta mahtavampi, sep' on tiellä seisokahan, toinen tieltä siirtykähän. Lienet vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen, ruvetkamme laulamahan, saakamme sanelemahan, mies on miestä oppimahan, toinen toista voittamahan!" Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Mitäpä minusta onpi laulajaksi, taitajaksi!
Ahti poika, aino poika, lieto poika Lemminkäinen aamulla ani varahin, aivan aika-huomenessa astuihen alusmajoille, läksi laivavalkamoille. Siinä itki puinen pursi, hanka rauta haikeroitsi: "Mi minusta laatimasta, kurjasta kuvoamasta! Ei Ahti sotia soua kuunna, kymmennä kesänä hopeankana halulla, kullankana tarpehella." Se on lieto Lemminkäinen iski purtta vanttuhulla, kirjasuulla kintahalla. Itse tuon sanoiksi virkki: "Elä huoli, hongan pinta, varpelaitainen, valita! Vielä saat sotia käyä, tappeloita tallustella: lienet täynnä soutajia päivän huomenen perästä." Astuvi emonsa luoksi, itse tuon sanoiksi virkki: "Et nyt itkene, emoni, valittane, vanhempani, jos menen johonkuhunki, suorime sotatiloille. Juohtui juoni mieleheni, tuuma aivohon osasi kaatakseni Pohjan kansa, kostoakseni katalat." Emo estellä käkesi, varoitteli vaimo vanha: "Ellös menkö, poikaseni, noihin Pohjolan sotihin! Siellä surmasi tulevi, kuolemasi kohtoavi." Mitä huoli Lemminkäinen! Toki mietti mennäksensä, lähteäksensä lupasi. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mistä saisin miehen toisen, sekä miehen jotta miekan Ahille soan avuksi, liioin voivalle lisäksi? "Onpa Tiera tieossani, Kuura kuulemaisissani! Siitä saanen miehen toisen, sekä miehen jotta miekan Ahille soan avuksi, liioin voivalle lisäksi." Kulkevi kylitse tuonne, teitse Tieran kartanohon. Sanoi sinne saatuansa, toimitteli tultuansa: "Tieraseni, tiettyiseni, armaiseni, ainoiseni! Tokko muistat muinaistamme, entistä elämätämme, kun ennen kahen kävimme suurilla sotatiloilla? Ei ollut sitä kyleä, kuss' ei kymmenen taloa; ei ollut sitä taloa, kuss' ei kymmenen urosta; ei ollut sitä urosta eikä miestä melkeätä, kuta emme kaatanehet ja kahen kapistanehet." Iso päätyi ikkunassa keihäsvartta vuolemassa, emo aitan kynnyksellä kirnua kolistamassa, veljekset veräjän suussa laitioita laatimassa, sisarekset sillan päässä vaippoja vanuttamassa. Virkkoi iso ikkunasta, emo aitan kynnykseltä, veljekset veräjän suusta, sisarekset sillan päästä: "Ei Tiera sotahan joua, Tieran tuura tappelohon! Tiera on tehnyt kuulun kaupan, ikikaupan iskenynnä: vast' on nainut naisen nuoren, ottanut oman emännän; viel' on nännit näppimättä, rinnat riuahuttamatta." Tiera päätyi kiukahalla, Kuura uunin korvasella: jalan kenki kiukahalla, toisen pankon partahalla, veräjällä vyöteleikse, ulkona kävysteleikse. Tempoi Tiera keihä'änsä; ei ole keiho suuren suuri eikä keiho pienen pieni, keiho keskikertahinen: heponen sulalla seisoi, varsa vaapui lappealla, susi ulvoi suoverolla, karhu karjui naulan tiessä. Sylkytteli keihoansa, sylkytteli, nyrskytteli: sylen syöksi keihäsvartta peltohon saviperähän, nurmehen nukattomahan, maahan mättähättömähän. Työnti Tiera keihä'änsä Ahin keihojen keselle, sekä läksi jotta joutui Ahille soan avuksi. Siitä Ahti Saarelainen lykkäsi venon vesille kuni kyyn kulon-alaisen eli käärmehen elävän. Läksi luoen luotehesen tuolle Pohjolan merelle. Silloin Pohjolan emäntä Pakkasen pahan lähetti tuolle Pohjolan merelle, ulapalle aukealle. Itse tuon sanoiksi virkki, sekä käski jotta lausui: "Pakko poika pienokainen, oma kaunis kasvattini! Lähe tuonne, kunne käsken, kunne käsken ja kehoitan! Kylmä veitikän venonen, pursi lieto Lemminkäisen selvälle meren selälle, ulapalle aukealle! Kylmä itseki isäntä, jää'ä veitikkä vesille, jottei pääse päivinänsä, selviä sinä ikänä, kun en pääsne päästämähän, kerinne kehittämähän!" Pakkanen pahansukuinen ja poika pahantapainen läksi merta kylmämähän, aaltoja asettamahan. Jopa tuonne mennessänsä, maata matkaellessansa puut puri lehettömäksi, heinät helpehettömäksi. Sitte sinne saatuansa meren Pohjan partahalle, äärettömän äyrähälle, heti yönä ensimäisnä lahet kylmi, lammet kylmi, meren rannat rapsutteli; viel' ei merta kylmänynnä, aaltoja asettanunna. Pieni on peiponen selällä, västäräkki lainehilla: senki on kynnet kylmämättä, pää pieni palelematta.
"Ja jos siitä saataisiinkin hyvä hinta, lienet siihen toki niin kiintynyt, että et sitä vieraille suo."
Tuo potra Kaparin poika näki neien kartanolla, sydän rinnassa sykähti: "Liet minulle mielitietty?" Neiti lintuna liversi: "Lienet armas liiatenkin, annan toivoa vähäisen." Peuran lailla pois pakeni, meni pitkin metsätietä, häipyi helmenä salolle, kaunehena kankahalle, helmassa kukat koreat, ympärillä yö heleä. Poika pyytä pyytämähän.
Tietävämpi tielle jääpi. Lienet vanha Väinämöinen, Niin lähdemme laulusille. V
Sinä kyllä tarvitset aurinkoa virkkoi Adelsvärd hymyillen. Lienet kai tämän talon tyttärentytär, pikku Maria, joka on ollut sairaana? Niin, en minä vieläkään ole aivan terve. Mutta pian minä paranen. Minä olen eilisestä asti voimistunut. Minä käytän aurinkoa koko päivän annan sen paistaa itseeni mutta yöllä minä nukun!
Asia on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että jollei isän ja äidin rakkaus ole lasten tukena, on heidän tukenaan laki joka isän ja äidin ansiosta takaa heille varman turvan. Tietänet muuten sen, että kouluopetus on nykyään kaikille vapaa. Lienet oikeassa. Mutta miten on nyt uskontokysymyksen laita. Ei kaiketi sille anna enää kukaan mitään arvoa? Minun mielestäni on asia aivan päinvastoin.
Viel' urokuuluss' en sua kamppailuss' ole nähnyt, vaan nyt kaikkia muit' olet uskaliaamp' ylen paljon, kun sua peitseni peljätä ei, valahuttaja varjon. Ei pojat onnellisten käy mun kättäni vastaan. Vaan joku kuoloton jos alas taivaast' astunut lienet, en toki taivaisten jumalain kera käy minä taistoon.
Hän ikäänkuin aavisti, että he kohta tapaisivat toisensa, ehkäpä jo tässä kohtaa, ja se tunne kehittyi ajatuksiksi ja sanoiksi, ja hän lauloi siitä, mitä tunsi: »Oi, missä sä viivyt mun kultani viel'? Mä kaipaan ja toivon sua tänne. Enkä minä tiedä sun oloas, en teitäs, En, missä sä lienet ja kuljet. Tule jo! tule jo! Tule, tule, tule, tule jo, jo, jo!»
Päivän Sana
Muut Etsivät