United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
CYMBELINE. Nyt tiedän minä valtiaanne tahdon, Ja minun hän; siis, tervetullut vain! Toinen kohtaus. Toinen huone hovilinnassa. PISANIO. Kuin? Uskotonko? Miksi ette maini, Ken herja häntä syyttää? Leonatus! Oi, herra, mikä inha rutto korvaas On tarttunut? Mik' Italian konna, Joll' yhtä myrkkyinen on suu kuin käsi, On liian alttiin korvas harhaan vienyt? Hän hauras? Ei!
Niinkö hurjan kuumaa On veres, ettei järki eikä pelko, Ett' inhall' asiall' on inha loppu, Voi sitä jäähdyttää. TROILUS. Ei, veli Hector, Ei minkään teon oikeutt' arvostella Sen mukaan, miten loppu muodostuu; Ei myöskään saa Cassandran hulluus meiltä Masentaa mieltä; hourupäisen raivo Ei tärvellä saa hyvää asiaa. Johonka kaikki kunniamme kiillon Me kiinnitimme.
Voisko luulla, Ett' armastaa sua kalmakin, tuo haamu. Ett' inha, laiha hirviö se pitää Sua täällä pimeässä lemmittynään? Ma sitä pelkään; siksi jäänkin luokses, Ja milloinkaan en jätä tätä synkkää Yön majaa; tänne, tänne seuraks jään Madoille, piikaneitsyillesi, tänne Ikuisen lepokammioni laitan, Ja nurjan tähden ikeen väsyneiltä Ma harteiltani puistan! Silmät, luokaa Nyt viime silmäys!
Sa autio, miss' ennen Troja seisoi, Sa arvon tähde, kuninkaan vain hauta, Etk' enää kuningas, sa kaunein maja, Miks inha suru sinuss' asustaa Ja ilo vain on olutmajan vieras?
Ma tuossa holviss' enkö tukehdu, Jonk' inha suu ei tervett' ilmaa henkää, Ja makaa kuolleena, kun Romeo tulee?
Ja ilmestyipäs epäiltävä ken, Ma ammuin oikein, lähetin jo kuumat, Tulikuumat luodit ruojan ruumiisen. Mut toisekseen myös sattua voi vielä, Ett' inha ruoja tää, hän samoinkin, Ties oikein ampua, ja, oi, en kiellä, Mun vuotaa haavat, verryn kuivihin. On avoin vartio! Mun vuotaa haavat. Yks kaatuu, toiset työtä jatkamaan! Mut voittaen ma kuolin, aseet saavat He ehjät multa, sydän särkyi vaan.
»Voi, käärme inha väijyvi Nyt Mestaria, hiipivi Jälessään kaikkialla: Taas fariseukset vakoilee, Tuhoa katse uhkailee Tuon silkkiäis-puun alla. »Oi, sydän tahtois haljeta Täst' autuudesta suuresta, Kun Herran saamme nähdä Tääll' oman pöydän ääressä, Ja Latsaruksen tervennä! Sen voipi Herra tehdä! »Oi, kuinka suuri auvo on Ett' olen kurja, avuton Häneltä armon saanut!
Kuink' ihanaa, kun elon loistoa saa vierellänsä nauttia ja käydä päin vastaisuutta kevein askelin! Ei enää aika, vanhuus, inha maine, min oikku menestyksen aallot nousuun ja laskuun saa, sua vahingoittaa voi: mi katoovaist' on, laulussa se säilyy. Viel' olet kaunis, vielä onnellinen, vaikk' onkin aikaa sitten pyörteeseensä sun riistänyt jo kaiken kiertokulku.
Oi, älkää kurjuuttani kiusatko, Jott'ei niin halpaan tekoon se mua saata, Ett' alan huomauttaa, mitä hyvää Min' olen teille tehnyt. VIOLA. Sit' en tunne, En tunne ääntänne, en kasvojanne. Enemmän vihaan kiittämättömyyttä Kuin valheen ylpeyttä, viinan korskaa Tai muuta pahetta, jonk' inha myrkky Veremme heikon valtaa. ANTONIO. Taivaan taatto! 2:NEN OIKEUDENPALVELIJA. Pois matkaan, herra!
Ja sitten tuli mustia kuvia, tuli myrskyn kuvia, tuli toiveitten särkymistä, tuli kalman kartanon inha isäntä, ja otti hyvän hengettären pois, ja sitten tuli ... mutta muuta ei sydän parka, tuo pieni sydän jaksanut kestää. Se vavahti ja värähti, se vääntelihe tuskissaan ja synnytti vihdoin suloisen hedelmänsä. Siksi itki Ellu. Ja tämä tunteiden liikutus se levisi vähitellen muihinkin.