Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Ja hänen silmänsä saivat jälleen tuon himmeän, surullisen kiillon, joka on sammuvalla, hiiltyvällä kekäleellä ... surun siitä, että hetket vierivät hukkaan, ja apean mielialan siitä, että hiiltyy ja sammuu, vaikka alla on vielä aivan tuores ja palamaton honganpinta. Aina ei viulu kuitenkaan näin tuskallisia ja kaihomielisiä asioita hänen mieleensä muistutellut.
He katsoivat rävähtämättä ja näkivätkin varmaan ratasten takana kummallisen kiillon, joka välimmiten katosi, mutta pian taas näytti hohtavan valonsa. Tämän olisivat he kenties pitäneet hevosensa Valkon ainoana silmänä, mutta eihän sieltä haamoittanut mitään valkeata, vaan päin vastoin jotakin mustaa, eikä kuulunut kellon kilausta.
Sitten hänen silmänsä saivat lasimaisen kiillon, hän käänsi äkkiä kasvonsa sivulle päin ja katseli suoraan ikkunaan. Hänen huulensa liikkuivat ja Eugen ja Dora kuulivat hänen kuiskaavan: "Minä lennän ... lennän ... len..."
"Henbane Dwining", puhui hän itsekseen, ihastuksella katsellessaan sitä aarretta, jonka hän oli koonnut salaiseen kätköön ja jota hän aika ajoin aina kävi ihailemassa, "ei olekaan mikään typerä saituri, joka noihin pyörylöihin on rakastunut niiden kultaisen kiillon tähden; hän suvaitsee niitä ainoasti senvuoksi, kun ne omistajalleen antavat niin suuren vallan.
Minua vastaan et sinä ole koskaan rikkonut, ja sinä suurena laupeuden tilipäivänä pyhkii katumuksesi pois monta syntiäsi." "Ei, teille olen minä syntiä tehnyt," huusi Knuutti ja heittäysi Akselinpojan jalkain eteen. "Perkele vaimon hahmossa vietteli minut siihen, ja minä annoin kullan kiillon soaista itseni.
TIMON. Kursaus, hyvät herrat, Keksittiin siksi, että siitä kiillon Sais himmit teot, ontot tervehdykset Ja hyvät työt, jotk' aikeeseen jo ehtyy; Mut tosi ystävyys ei moista kaipaa. No, istukashan; suodummat te ootte Mun rikkaudelleni kuin rikkaus mulle. 1 YLIMYS. Siit', arvo herra, yksi tunnustus, APEMANTUS. Haa! Tunnustus, ja sitten hirteen, niinkö? TIMON. Ah, Apemantus! Ole tervetullut!
Ei, kukaan ei ollut nähnyt avainta, paitsi se pieni kovakuoriainen, jolla oli kuusi mustaa pilkkua punaisissa kuorisiivissään. Se oli nähnyt avaimen kiiltävän pienten kivien välissä puron rannalla ja rupesi surisemaan: Aalloissa kiiltää, Silmiä viiltää, Kulta jo hohtaa, Toiset ei kohtaa. Tyhmin ja pienin Huomasi ensin Kullan kiillon, Silmien viillon.
En minä palvelisi jos niin ajattelisin, sanoi Ignatij Nikiforovitsh ja nousi ylös. Nehljudof huomasi lankonsa silmälasien alta omituisen kiillon. »Olisivatko nuo todellakin kyyneleitä», ajatteli Nehljudof. Ja ne olivatkin todella loukkaantumisen kyyneleitä. Ignatij Nikiforovitsh meni ikkunan luo, otti nenäliinansa ja rupesi rykien pyyhkimään lasiansa ja pyyhki samalla myös silmänsä.
En tiedä mistä se tulee, mutta sana: se on muotikasta, heittää kaiken yli johon se heijastaa niin lumoovan kiillon, että suurimmat hullutukset tulevat hyväksytyiksi mitä järkevimmiltä tyttösiltä, kun vaan tuo tenhosana on lausuttu siitä.
Hänen hiuksensa riippuivat vanukkeisina hänen hartioillaan; hänen kasvonsa olivat saaneet omituisen lujuuden; hänen suloiset siniset silmänsä, jotka muulloin olivat niin lempeät, olivat saaneet kauhistuksen kiillon. Uteliaisuuden ja ihmettelemisen sohina kuului naisten joukossa. Muutamat nousivat levottomasti istuiltaan, toiset huusivat: "Kuunnelkaa, kuunnelkaa! hän aikoo puhua!" Hän puhui.
Päivän Sana
Muut Etsivät