Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
"Tästä päivin oli Rantalan Pietarin koko luonne pysyväisesti tullut toisenlaiseksi. Hän oli nyt äreä ja aina tyytymätön. Hänen kasvonsakin saivat semmoisen inhoittavan kiillon, joka ilkeän ihmisen muodosta useimmiten välkkyy. Mutta eipä Pietarilla juuri ollut iloitsemiseen syytäkään.
Tyttö ei osannut mitään sanoa, vaan itku näkyi tahtovan tunkeutua hänelle kurkkuun ja silmät saivat omituisen, kostean kiillon. Silloin Iisakki, tietämättä mitä teki, tempasi tytön syliinsä, kierrälsi kätensä hänen ympärilleen ja tulisilla suudelmilla peitti hänen kasvojansa.
Hän näki tuon miehen, joka seisoi niitulla puhumassa Marit'in kanssa, hän näki saman miehen pulskeana ja keveänä kulkevan mäkeä ylös. Mitä tämä mies oli tehnyt? Hän oli antanut kullan kiillon itseänsä so'aista. Nyt hän oli köyhä ja kipeä, ja se, joka oli Anders'ia houkutellut, oli saanut kärsiä Marit'ilta kovaa kohtelua, oli kerjännyt ruokaa hänen pöydästänsä.
Niinkö hurjan kuumaa On veres, ettei järki eikä pelko, Ett' inhall' asiall' on inha loppu, Voi sitä jäähdyttää. TROILUS. Ei, veli Hector, Ei minkään teon oikeutt' arvostella Sen mukaan, miten loppu muodostuu; Ei myöskään saa Cassandran hulluus meiltä Masentaa mieltä; hourupäisen raivo Ei tärvellä saa hyvää asiaa. Johonka kaikki kunniamme kiillon Me kiinnitimme.
Siinäpä nyt kaunis kuvansa Turmeltui ja muuttui rumaksi; Mutta neiden silmä kiillon sai: "Tuommoisena, nuori ruhtinas" Lausui hän nyt, "onpi orjatar Etehesi, isän käskystä, Astuva ja herättävä, ei Himoasi, mutta inhoas." Nyt hän läksi puron rannalta, Kulki hiljallehen linnaan päin. Tiellä vaatteitansa laitellen.
Tok' jälleen toivoin, metsää kaadoin Ja maata kuokin, suota raadoin, Ja suosta löysin aartehen: Näin kullan kiillon mudassa Ja aloin tuota huuhtoa En saanutkaan kuin multaa Ja hiukan kiiltokultaa. En rikkautta löynnytkään, Vaan köyhyyttä jäin kärsimään. Jo petti uni kultainen!
Siellä oli kirkko kaunis ja sopusuhtainen, täällä on se korea ja rakenteeltaan raskas, jota ulkonaisen kiillon paljous turhaan koettaa kevennellä. Kirkon sisusta oli siellä täynnä vanhoja, suurten taiteilijain tekemiä maalauksia, täällä ovat kuvat räikein värin tehtyjä, öljypainoskuvain kaltaisia.
Sillä olkoonpa näköala kuinka ihana tahansa metsiä, vaaroja; ulapoita, niemiä; koskia, kuohuja missä kirkko ja pappila puuttuvat, siinä seutu henkeään haikailee, ikävöi aatettaan ja kaipaa keskustaansa. Milloin nousit vaaralle, ettei oppaasi osoittanut kirkkoa? Ihastui oma mielesi, ja hymyyn meni oppaan huuli, niin pian kuin huomasitte kirkon ikkunan kiillon etäältä pilven alta.
"Niin, isääni oli hauska nähdä", vastasi Aino, ja ylioppilas luuli silloin huomanneensa hänen silmissänsä omituisen kiillon ja hänen äänensä muuttuneen sydämmellisemmäksi, "mutta suokaa anteeksi, herra ylioppilas", ja hän käänsi vähän päivänvarjoa, "minä en ole mikään talonpoikaistyttö tahi palvelija." "Hm", vastasi Erkki hymyillen. "Te arvelette ehkä, että uus' on hempeä vaikka vanha hempein.
Sen pyhän airuen sormella silkonee salvat ja siteet, hän valaa minun ystäväni ympärille taivaallisen kiillon ja lempeästi ja hiljaa saattaa hänet kautta yön vapauteen. Ja minunkin tieni salaisinpuolin menee tässä himmeydessä häntä kohtaamaan. Mihinkä, hyvä lapsi? Mitä aijot sinä? KLAARA. Vaiti, puhu hiljaa, hyvä ystävä, ett' ei kukaan heräjä, ett' emme herätä itseämme!
Päivän Sana
Muut Etsivät