United States or Azerbaijan ? Vote for the TOP Country of the Week !
TIMANDRA. Hirteen, hirmu! ALCIBIADES. Suo hälle anteeks, armas; kurjuus hältä Hukannut on ja upottanut järjen. Rahasta mull' on puute, kelpo Timon; Siks köyhä joukkonikin joka päivä On kapinassa. Surren kuulin, ett' on Ateena kurja, arvos unehuttain Ja urotyös, kun uhkas lähivallat Sen kukistaa, jos miekkas ei ja onnes, TIMON. Lyö rumpuas ja mene!
AGRIPPA. Se Antonion korskaan On kylläynyt ja selin häneen kääntyy. CAESAR. Sen kansa tietää; hältä valituksen Se sai vast ikään. AGRIPPA. Kestä valittaa hän?
Ruumissaaton kirkosta lähdettyä, istui vielä jäljellä lappalaisvaimo eräällä hautakivellä nyyhkyttäin itkien. Seimke oli tuo. Laps hänen polvellaan oli ruvennut itkemään, vaikk'ei hältä mitään puuttunut, mutta Seimke ties tämän itkevän isänsä synteilyjen tähden.
Hän virkkoi: »Lähempänä kuin sa toivot käy harju suuren piirin reunast' asti, mi kaikki nämä kauhun laaksot leikkaa, se vaikk' on haljennut tään kuilun päällä; te voitte nousta röykkiöitä, jotka sivuja alhon ynnä pohjaa peittää.» Pää painuksissa Opas hetken seisoi, noin haastoi: »Huonot saimme ohjeet hältä, mi tuolla syntisiä hangoin kiusaa.»
Ihanteitaan luojasi kai unelmoi Juur hetkellä sillä, kun sun hän loi Ja työhönsä itsekin hurmaus' niin, Ett' jäi hältä järkesi unhoksiin! ER
Peleun poian Akhilleun luo hän riens ohi laivain. Mutta kun juur' oli luo jumalaisen Odysseun haahden ehtinyt, kuss' oli mieskokous- sekä oikeuspaikka, kunne ol' alttarit myös asetettuna taivahisille, haavoitettuna hänt' Euaimonin korkea poika kohtasi, Eurypylos, jota nuoli ol' iskenyt reiteen; kamppailust' uros ontui pois, hiki virtana vieri päästään, harteiltaan, veri haavan vihlovan suusta tummana tihkui; ei toki tauonnut taju hältä.
Kun elon tyrskyt pauhaa, Sä etsi Hältä rauhaa. Sit' ilman tyhjää työs On, riemus raukee aivan Ja usko, toivo taivaan, Hyveet ja oppi myös. Ja isänmaatas sa Hartaasti rakasta, Vaikk' usein poljetulta Näyttääpi Suomi kulta. Sen kasva etehen, Sen elä aattehille, Ja henkes anna sille, Jos Herra sallii sen. Siis ollos riemukas, Sä leikin kuningas, Ja heloita kuin kukka, Kuin vehmas nurmen nukka.
Hurtta silmiänsä hieroo, korviaan ei enää usko: »Tiedän, mua kansa vieroo; mutta vienyt Sallimusko noin on järjenjuoksun hältä, joka kotonain mua uhkaa; lien jo kuollut elämältä tulta oon, en vielä tuhkaa!» Vieraalleen hän oven näyttää. Mutta nousee Herran miesi, ääntä korkeampaa käyttää: »Sinun siell' on kotiliesi tähti-yössä, mieron tiellä!
RITARI. Miks ei, herra? KENTIN KREIVI. Niin häpy hänet valtaa: oma tylyya, Kun kielsi hältä siunauksen ja hänet Työns' onnen valtaan, hänen osans' antain Siskoille, noille koirille: se mieltä Niin kirveltää nyt, että lapsest' estää Tulinen häpy häntä. RITARI. Herra-parkaa! KENTIN KREIVI. Ei herttuoista ole mitään kuultu? RITARI. On kyllä: matkall' on he joukkoinensa. KENTIN KREIVI. Hyv' on!
Virkki, ja kurkottaa koki kättä Dolon uron leukaan viel' anovasti, mut iski jo miekallaan Diomedes, kaulan kahtia löi, sen katkesi kumpikin jänne; suuss' oli äännähys vielä, kun vieri jo pää somerikkoon. Näätäisen hytyränpä he pois heti ottivat hältä, pois sudentaljan, pois väkipeitsen, jäntevän jousen.