Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. toukokuuta 2025
Kuulivat Aiaat hältä ja Meriones sanan hartaan: "Meriones sekä myös te akhaijein johtajat, Aiaat, muistelkaa, miten Patroklos oli, kumppani koito, ystävä herttainen, miten lempeä kaikkia kohtaan ain' eläessään; vaan jopa kuolo ja kohtalo joutui."
Jalo herra, Apusi suo, nuo käynnit hältä kiellä; Ma koitin turhaan. TIMON. Mies on rehellinen. ATEENALAINEN. Nyt häll' on tilaisuus se näyttää, Timon; Rehellisyydell' oma palkkans' olkoon, Se älköön tytärtäni voitekselko. TIMON. Lempiikö tyttö häntä? ATEENALAINEN. Hän on nuori Ja herkkä; oman nuoruutemme kiihko Osoittaa kyllin, kuinka häälyvä Se nuoruus on. Sä lemmit tyttöä?
Vain minut vaimoks sai merenimpiä ihminen hältä, Peleus, Aiakon poika, ja vastoin mieltäni vallan maiseen ylkään yhdyin; nyt kotonaanpa hän värjyy riutuen vanhuuttaan väetöntä. Mut uus suru sortaa mieltäni.
Kotimaahan tulla halaa korkeat myös konsistorit. Seisoo ruskoss' uuden aamun Hurtta niinkuin suolla honka, niinkuin varjo haudanhaamun taikka pitkä pilvenlonka; ymmärrä ei elämätä enää uutta, alkavaista, häipynyt on sielunhätä, sure ei hän nuorta naista. On jo niinkuin nöyräpäinen; ryösti ryssät kaiken hältä, hymy hyytyi hältä jäinen, murtui mieli miettijältä. Jäi vaan Turunkorva.
Jos hidas uskomaan nyt kertomustain, lukija, oot, en tuota ihmettele, kun tuskin silmiäni itse uskoin. Katseeni heitä tähdätessä käärme kuusjalkainen näät erään eteen heittyi ja kokonansa hänet kiersi. Jaloin se keskimmäisin hältä vatsan väänsi ja etummaisin käsivarret, sitten tuon poskeen hampaat puri kumpaiseenkin;
Sai ilta jo taistelon taukoamaan, palas pois Schwerin; vesa hento ei murtunut ollutkaan sodan hyrskeisin. Kun hän jälleen tykkinsä leirihin toi, hänt' urhot harmajapäät ihannoi, sylihins hänet Drufva sulki, ja huikea hurraa soi. Nimi nuoren sankarin loistettaan näin varhain loi; kirkkaampaa toivoa milloinkaan ei nähdä voi. Mut voi, pian hältä jo päättyi tie!
Päivä loisti, orjuus hältä, Raipat, kaikki unhottui, Vapaa, suuri sieluns' oli, Henki hänet mieheks loi.
Ja kertomuksin Castrén'ista kallihista Ja veljestänsä, kuuluisasta Wallin'ista Hän minussa jo varhain nosti kaukomielen. Ens-matkallen' kun ulkosin ma sittemmin, Mä siunauksen hältä sain ja kompassin, Arapiassa käyneen kanssa Wallin'in.
Luo avionsapa jäi hän nyt, viha jäyteli rintaa, vimmastus, kirouksia kun surusuull' oma äiti, veljen surmatun vuoks ikivaltain kostoa huusi, löi, käsin kiivain kolkuttain, maan ruokkijarintaan, vaipui polvilleen, poven kastoi kyynelin runsain, Hadeen vannottain sekä hirveän Persefoneian surmaamaan pojan hältä; ja sen manalainen Erinnys, sääliin heltymätön, yön himmeän hiipijä, kuuli.
Noin hän huusi, ja kaikki he jäi pelon värjyvän valtaan, vilkuivat, kuhun väistyä vois tuhon ankaran alta. Muusat, mainitkaa, asujattaret ylhän Olympon, hurmeiset ken Akhaian mies etumaisena saaliit riisti, kun kääntymähän sai taiston suuri Poseidon. Tuo Telamonin ol' aaluva, sai tuhon Hyrtios hältä, Gyrtias-sankarin poika ja Mysian urhojen päämies.
Päivän Sana
Muut Etsivät