Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. toukokuuta 2025
Sun laitas sentään onpi toista aivan; Sä säilyttää voit, mit' ei kukka voi, Sä säilyttää voit lempes lahja taivaan, Jok' elon syksylläkin vihannoi; Kun rinnan täyttää lempi, rakkaus, Ain' onnellakin siell' on asumus. Siis lemmenkukka alat' tuoksuvaisna Sun sydämessäs onnen tuottakoon! Ja Herran armolähteet uhkuvaisna Ne virvoitusta kyllin vuotakoon!
Ja koskaan ei pyörteet huimat Tuo takaisin saalistaan, Näet himojen despootit tuimat Ei kylläänny milloinkaan. Perintöosa. Kaks vuosikymmentä kiitänyt Oli tapaansa tunnettuun, Nuo, jotka mun kasvatti jockeyks Elon hauskahan urheiluun. Isän, äidin muistolle siunaus, He tarkoitti kaunista niin, He valmiiks raivatun tieni Koki verhoa kukkasiin.
Se näyttää meille ihmisluonnetta; Se suosii hyvää, suomii pahuutta Ja kertoo elämämme rettelöistä. Mut nuori on se lapsukainen vielä. Siis tue häntä, Suomi, elon tiellä. Oi, hellästi sa hoida heiveröistä! Ainan laulu ommellessansa. Nuori olen neitonen ja ken se mua kohtaa Ihantelee, kuinka puna poskiltani hohtaa. Kylän pojat kuiskavatten: "ota kihlat multa! Palaahan kai sydämmesi?
Tuonne taakse tähtisarjain laumat orhein liekkiharjain häntä kilvan kiidättävät, otavaisen olkapäitse, kärjitse Kalevan miekan; kuulee hän kummat laulut soivan, luulee hän henkensä kaikki voivan. Näkee hän allaan maan kuni kuoleman kartanon harmaan: hautoja tallaa mies ikitoivon ja aattehen armaan. Henkensä helmeä etsivä ei tunne elon talvisäitä. Kuutamo kelmeä hälle on korkean auringon häitä.
Millaiset lie unet kuolon, Kun poiss' on maalliset nuo ahdistukset, Se arveluttaa. Ja nuo arvelukset Ne elon kurjuutta niin pitkittävät. Ken kärsis ajan ilkkua ja vitsaa, Hylätyn lemmen tuskaa, korskan pilkkaa, Vääryyttä sortajan, lain väännellystä, Virastolt' ylpeitä ja potkuja, Joit' ansiokkaat epatoilta saavat, Jos puukon tutkaimella suoran tehdä Vois elämästään?
Noin kuin lausui Kolkin Kalle, vaimo toipuneena Ensi hämmästyksestähän, lausui: "Katkenneena, Murrettuna, tyttöseni, viime elon jousi, Kumottu on onnen alus, laineita mi sousi!"
Jäät lähtevät, on pyhä vapauden jyske! Mut tuolla, mut tuolla mitä maassa niin kierii? Mädät lehdet vain hautaansa vinhasti vierii! Mikä niillä niin kiire ja kauhu ja hätä? Elon uuden ne nousua kestä ei tätä! Siis kuulunko syksyyn vai kevät-aikaan? Saat uskoa vain oman tarmosi taikaan! Mut rakkaus jos sydänraukan jo särki? Se maahan siis hautaa, mut säilytä järki!
niin leimunnasta pyhän liekin, jota nyt kohti käännyin, näin ma tahdon haastaa minulle vielä asioita muita. Hän näin: »Tää viides aste puun, joll' elon on lähde latvassaan ja heelmää kantaa pudottamatta koskaan lehtiänsä, on asuinsija autuaiden, ennen taivaaseen tuloaan niin kuuluisien, heist' että runottaret kaikki hyötyi.
Jos vaarin otat, kuink' on käynyt Lunin ja Urbisaglian ja kuinka heidän rataansa seuraa Chiusi ja Sinigaglia, et oudoksu, et kummaksu sa kuulla, mitenkä sukukuntain surma koituu, kun kaupungeillakin on perikato. Kaikk', kaikki, mik' on teidän, kuolee kerran kuin tekin; vaan on elon aika lyhyt, ja pitkä-ikäiseen jo kuolo piilee.
Tartun elon sorjan tukkaan, pidän kiinni enkä päästä, sääli muita en, en itse myöskään itseäin mä säästä. Kiitän joka tuokiosta, kiitän Sallimusta syvää, minkä elää vielä salli, minkä antoi pahaa, hyvää. Teen sen itsetietoisesti: rikon taikka kärsin, kestän, noin ma pelon peikot torjun, noin ma kuolon kauhut estän.
Päivän Sana
Muut Etsivät