Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Hän iloinen oli kuin talveton toivo Ja hellä kuin äitini armahan suukko, Oli raitis kuin keväimen tuoksuva ruusu, Oli kaunis kuin pilvetön päivyen nousu, Tuhat-ilmeinen kuni sielukas silmä Ja puhdas kuin unelma uinuvan lapsen Suvituulosen lailla hän luokseni leijas Ja kaikosi pois kuni vuoristokaiku.
Seiso, seiso lintuseni, Seiso, seiso kultaseni, Seiso, seiso nyt minun oma armahani! Anna kättä lintuseni, Anna kättä kultaseni, Anna kättä nyt minun oma armahani! Polvin maahan lintuseni, Polvin maahan kultaseni, Polvin maahan nyt minun oma armahan! Käsi kaulaan lintuseni, Käsi kaulaan kultaseni, Käsi kaulaan nyt minun oma armahani!
Kyll' löytävät armahan Pohjolan nuo, Miss' suojaa ja ruokoa luonnotar suo; Kyll' lähteiden suilla Siell' uupuva tointuu, Ja oksilla, puilla Vaan riemuja sointuu; Yöauringon koittain, Uneksivat vaan; Ja lempeä soittain, Ei kaukaisen maan Tiet' aatellakaan.
Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon, Kun tuhlaajapoikakin kääntyy! Hän nousevi, jättäen laidunpaikan, Joll' äsken sikoja kaitsi, Ja käy isän armahan kotoa kohden, On lempeä, hoitoa paitsi. Siis Jesuksen kiitos ja kunnia olkoon, Kun tuhlaajapoikakin kääntyy! Suin itkevin lausuvi hän isällensä: "Mua ottaos luoksesi vielä!
Nyt tultua neitojen maailmaan tuhansittain tähtiä kohdata saan, sinerväistäpä kaksoistähteä vain niin hellää ja vienoa turhaan hain kuin armahan äitini silmät. On silmäkulmillas ja poskipäilläs ihanan puhdas ilme, viaton ja ohimoillas väikkyy tunnon rauha ja unes kyyhkyn unta myöskin on.
Vuoret, linnat kuvastuvat Rheinin kalvoon päilyvään, Laiva luisuu leikitellen, Päivänpaiste-kehässään. Rauhallisna katsastelen Kultalaineen liikuntaa; Pohjukassa poven tunteet Salaisimmat havahtaa. Tuttavasti tervehdellen Viettää virta korskea; Mut sun tunnen kaunis kuori, Allas yö ja kuolema. Päällä halu, alla oikut, Kuva olet armahan! Noinpa hänkin päilyy, nuokkuu, Hymyellen vastahan.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen, mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi, hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet ihmisen, kaltaises vierasta lämmititkin! Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää, kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois. Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta. Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Tuulet taas kotimailleen, taa meren Thrakialaisen, lentäen matkasivat, meri kuohuva huokasi alla. Poistui pois roviolta nyt Peleun poika ja vaipui vuoteelleen, uros uupunut, koht' unen armahan valtaan.
Soisi soutaja venonsa Soutamatta juoksevaksi, Soisi jauhaja kivosen Jauhamatta pyöriväksi Soisi vielä nuori neiti, Miehelähän mentyänsä, Olevans' ison ko'issa, Armahan emonsa luona. Niin neiti ison ko'issa, Kun kuningas linnassansa; Niin miniä miehelässä, Kun vanki Wenäehellä.
Ja talvi lähti, kevät toi taas ajan armahan, niin kuulin: »Kuollut isäs on, sai uljaan kuoleman.» Niin oudolt' otti sydämeen, sai huoleen, riemun huumeeseen; äit' itki iltaan kolmanteen, niin muutti multahan. Jäi Lapualle taattoni, mies likin lippuaan; siin' ensi kerran kelmenneen sodassa kerrotaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät