United States or Somalia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuinka viimein kuumottavi Kototalo kaukanen; Ja on siell' lehtimajan juhla, Vuorilla valkeat leimuen loistaa. Koreess' kartanossa Alma kasvoi, Kauniiks' immeks' yleni, Isä oli hänell' armas, lempee,
Se laulu vienon-suruinen On niinkuin luonto Suomen; Mut myöskin lämmin, toiveinen Kuin kansan uusi huomen. Se lauloi voimaa ihanteen Ja lempee hehkuvinta: Sen laulun tunsi omakseen Jokainen nuori rinta. Se neuvoi Luojaan luottamaan Ja epätoivon poisti, Se näytti, kuinka onni maan Silmissä lasten loisti.
Miksi niin kasvosi kalpeilta paistaa, outo on äänesi, laps? Paistoi hangilla kuoleman kuudan, valkeni poski ja haps. Miksi niin rintasi raskaasti huokaa, suihkaen suonesi lyö? Hiihdin mä kilpaa hiisien kanssa, ympäri surma ja yö. Miksi niin silmäsi tuimasti tuikkii, autio otsasi on? Vilkkuivat vinhemmin taivaalla tähdet, tuomarit turmion. Minne on jäänyt sun luontosi lempee, hellyytes herttainen?
Mutta jalo uljas kreivi otti, Ketään muuta katsomatta yhtään, Hymysuin ja riemull' immen käden; Samallapa hetkell' alkoi tanssi. Sanotaanpaa samall' iltamalla Saman parin tulleen kotiljonkiin, Että kreivin lempee silmä siinä Niinkuin päivänpaiste kaiken aikaa Kiintynyt ol' Jennyyn yksinänsä.
niin punakelta-kukkain päällä kulki mua kohti hän nyt lailla nuoren neitseen, mi ujot painaa alas silmäluomet; ja täysin tyydytti hän toiveheni lähelle tullen niin, ett' ääni lempee minulle soi ja sanat laulun kantoi. Kun ehtinyt hän oli siihen, missä jo heinää aallot puron kauniin huuhtoi, mun palkitsi hän nostamalla katseen.
Kuu valkea käy yli kattojen kimmelpintain vait, ympäri yhä.... Yön suojeluspyhä hän on sekä kärsiväin rintain. Kuu valkea käy, tulijumala tyyni ja lempee.... Ovelta ovelle, povelta povelle valahtaa vaippansa hempee. Kuu valkea käy kuin kuoleman siunaus kulkee Täht'yön salahuntuun, olon autuaan tuntuun hän raukeat silmät sulkee. Muistelen tähtiä menneen talven, silmiä kultaiseni.
Unta ma näin, mun impeni kaunis, Mä kuolin sun helmahas; Himeys lempee mun vaiheellain väikkyi, Kuin Saalemin kesä-yöss'. Autuas oil kuolema, Kuolema sun helmassas; Niin kuolisin tuhannet kerrat Vaipuen helmahasi.
Ei Herran Sana petä! Ma näen ihmiskunnan vaivoin sortuvan, Se rikostensa palkkaa kauemmin ei vältä. Ma näen uuden aamun saavan ylähältä, Jo kultaavi koi taivahan! Voi kuolo ikuinen! Kautt' armon saadaan voitto! Kirot toivottomain! Riemu soi, kaikuu soitto! Kööri: Onko onnea, tuskaa meille ilmoitettu? Sopraani=soolo: Pelkonne heittäkää, Hän lempee täynnä on, Sit' osoittaapi meille aina.
Mutta kertoelmani käy pilvihin, Kaupungista suuresta ne pilvet karkaa Myrskyn hurjan heittäminä linnahan. Valtikkansa hellitti ja hautaan vaipui Lempee ruhtinas, ja taasen vallan sai Joukkonensa hirmuhallitsija herra, Jonka kerran immen isä ankara Ulos maasta syöksi; mutta hirveänä, Verijanova ja kostonhimova, Taasen istuimelta silmänsä hän iski.
Tanssijain ja istujoiden rivein Välitse hän turhaan pyrki, vihdoin Täytyi tulla valoon laattialle. Halpa puku yllään, soman päänsä Kiharoissa valkokukka-vanne, Astui hän, ja kaikki häntä tähtäs, Astui ujostellen yhä eemmäs, Kunnes seisomaan jäi kreivin viereen. Se ol' Jenny. Immen posket hehkui Kuumemmin kuin ruusun, lempee silmä, Maahan luotu, kartti katsojoita.