United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
NATHAN. Vaan hänt' ei multa saa ken tahansa koettaa viedä. MUNKKI. Eihän eihän suinkaan. NATHAN. Kell' oikeutta suurempaa kuin mulla ei ole häneen, hänell' olkoon se varhempi ainakin MUNKKI. Niin, juuri niin! NATHAN. min luonto, veriheimolaisuus suo. MUNKKI. Niin minustakin!
Ja näin sitä sitten kiidettiin alas tuohon huimaavaan syvyyteen. Olga sulki silmänsä. "Jumalan nimessä!" sanoi hän itsekseen. Tämä matka oli kuva hänen avioliitostaan. Ei hänell' ollut muuta tehtävää kuin "antaa mennä," ja jättää itsensä Jumalan käteen, ajattelematta sitä kadotuksenkuoppaa, joka hänen jokaisella puolellaan oli ehkä avautuva. Porot ja pulkat sommiteltiin kaikk' yhteen sekasotkuun.
Jos korven syöntä yksinään hän kolkkoakin kulkee, tai meren aallot myrskyillään hätään jos häntä sulkee, hän hämmästy ei silloinkaan, hänell' on rauha rinnassaan ja turva tunnossansa. Hän kaunis on kuin kukkainen, raitis kuin kevätaamu, vaan omantunnon-vaivainen se hoippuu niinkuin haamu, ja päivät sekä pitkät yöt sen entiset pahuuden työt hänt' aina ahdistavat. A. Oksanen. Kynälampi.
Kuinka viimein kuumottavi Kototalo kaukanen; Ja on siell' lehtimajan juhla, Vuorilla valkeat leimuen loistaa. Koreess' kartanossa Alma kasvoi, Kauniiks' immeks' yleni, Isä oli hänell' armas, lempee,
"Runoilija saattaa olla runoilija niin paljo kuin hän tahtoo, mutta sill' ei ole oikeutta tehdä kokeita kanssaihmistensä sieluissa." "Kyllä, suo anteeks, siihen hänell' on oikeus silloin, kun hän luo jotakin kuolematonta. Et, ystäväni, kuitenkaan tarvitse peloillas olla.
Maria, Herran piikanen, sinä valittu joukossa vaimojen, joka liljakartanossa käyt, ovat pettävät kaikki sun untes näyt! Laps synnin ja maan olet puoleks vain ja paratiisin puolittain, Maria, laakson lilja, joka kuuta katselet, sinä Ihmisen Poikaa tunne et. Hänell' ei ole kultaa, kunniaa, ei kunne hän päänsä kallistaa. Hän kulkee kaikkeen maailmaan, hänen sanansa väärin tulkitaan.
Pygmalion tahtoi tulla Galathean jumalaksi. Olga ikävöitsi Andrén isää äärettömästi. Tämä lopulta kävi niin rasittavaksi, ett'ei sit' enää kärsiä voinut, sillä hänell' oli tunne siitä, että jos hän vaan pääsis tuolle vanhalle miehelle purkamaan ja keventämään epäilevää sydäntänsä, niin kaikk' on parhaaks kääntyvä.
Kyll sen jo näk päältpäi, jott´ei hää olit oikee järissää. Enimmäksee hää kävel´ paljai jaloi ja pääss hänell ol´ vanha kirkkohattu, mikä ol´ enne olit ihka musta, mutt ol´ luopunt hyvi ruohottavaks ja ol´ hyvi kokkoo ryttäitynt sekä eest ett takkaa. Sannoit, jott Saska oi
Minä olen Ahti, näkki, vedenhaltija." "No, mikä se Ahti on sitten?" "Se asuu tässä virrassa ja itkee yhtämittaa." "Minkä tähden?" kysyi Lamik Rikkut, jonka silmihin tuota pikaa kyyneleet herahtivat, hänen tuli sääli Ahti parkaa. "No sentähden, ett'ei hänell' ole mitään sielua," selitti André.
Hänell' oli hattunsa kädessään ja hänen käyntinsä oli poikkelehiava ja kiiruinen ikäänkuin jos joku olis häntä takaa ajanut. Vaimonsa kohdattua oli hänen hengityksensä hätäinen ja lyhyläntä; Olga saattoi kyllä huomata, että hänen sydämensä löi kiihkeästi. Andrén kasvot olivat tuhkanharmaat, ja hänen silmänsä levottomasti mulkoilivat sinne tänne. Nimeättömällä kauhulla katseli Olga häntä.