United States or Djibouti ? Vote for the TOP Country of the Week !


Rakas armas Emma kultaiseni! Nyt olen minä siis Helsingissä, jonne kaikin viime vuonna niin toivoimme; mutta varsin toissa suhteissa, kuin silloin ajattelimme. Silloin sinä ja Eeli te'itte ehdoituksen matkustaa tänne, ja minä ajattelin ihan surullisena, ett'ei se onni milloinkaan minun osakseni tulisi.

Kirjutappas sää nyt vastauksiks näinkiin suuren kirjan veljelleis Europaeukselle. Wareliukselle. Savitaipaleessa 31 elok. 1850. Veli Kultaiseni!

Sano yksi ainoa kerta: Jumalan kiitos, pöytä on katettu! EMMA. Kuinka sinä olet lapsellinen! Sano nyt. Mikä pyyntö se on semmoinen? ALFRED. Pieni Emma kultaiseni, sano toki: Jumalan kiitos, pöytä on katettu! En, sitä minä en sano. ALFRED. Minä pyydän sinua. En! Kieltäydytkö tahtoani täyttämästä? EMMA. Olisihan sen sanominen kovin lapsellista, ja sinä teet väärin pyytäessäsi minua.

Ole nyt vaan niin hyvä ja lähetä välttämättömästi ensi postissa Joroisiin se, mitä jo on sanottu, sitä anoo rehellisyyttä rakastava veljyesi D. E. D. Europaeus. Liperissä 23 huhtik. 1858. Lönnrotille. Veli kultaiseni!

En surisi iltaisesta, Enkä einetruo'istani, Murkinat' en muisteleisi, Viel' en viikonkaan perästä; Armas minun aamustaisi, Illastuttaisi ihana, Kasvo kaunis syötteleisi, Muoto murkinoitteleisi. Itkee kurja kullaistani. En itke isoni maita, Enkä maammoni majoja; Itken kurja kullaistani, Ja katala kaunoistani. Missäpä minun omani, Kussa lie nyt kultaiseni?

Kirjoita' siis kohta kaikellaista veljellesi Europaeukselle. Portörin astioinensa saat vaikka myödä' mistä hinnasta lystäät, jollekulle vastatulleelle ja sitä tarvitsevalle ylioppilaiselle. Anna' seuraava lappu madamin viedä' Simeliuksen kirjapainoon. Lönnrotille. Veli kultaiseni!

Sinä et saa koskaan jättää minua, ei, ei, ei! Sinä et saa jättää minua, armaiseni, ei milloinkaan, ei milloinkaan! Kuulitko sinä mitään melua? Minusta tuntuu kuin he olisivat täällä taas valmiina sysäämään tikarinsa sydämeemme meidän hellään, hellään sydämeemme! Minä luulen, että sinä rakastat minua, lapseni, todella, minä luulen, että niin teet!" "Rohkaise mielesi, kultaiseni!

"Meidän vaivamme päättyvät pian, kultaiseni", hän kuiskasi Schirenelle; "minä olen menettänyt kaikki, paitsi sinut." He alkoivat uudestaan ratsastaa ja, kulkuansa hiljentäin, joutuivat iltapuoleen autiokaupungin luo, johon Alroy koko ajan oli pyrkinyt. Rientäen isoa katua alaspäin he saapuivat viimein tuohon vanhaan amfiteateriin. He astuivat ratsahilta.

"Kallis tyttäreni, Lydia kultaiseni", lausui hän hyväillen, "kaikki vaara on ohitse. Nouse ylös.