United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
Komeana laski tuo välkkyvä päivän-tähti maillensa, punaten sekä taivaan että meren tulihehkullansa ja heittäen tornien huippuihin ja kaupungin kattojen harjoille viimeisiä kultasäteitänsä, joista ikkunat kimaltelivat ikäänkuin tulipalo olisi niihin heijastanut.
Vähitellen hänen terveytensä palasi ja hän oli saanut avata ikkunan, kun aurinko loisti lämpimästi sen ruuduille. Mutta nyt oli ilta, ilma oli viileä, ja Paul oli kuitenkin unohtanut sulkea ikkunan. Hän näki puitten varjojen käyvän yhä pitemmiksi hienolla nurmikolla, ja aurinko laski länteen Ruotsin pääkaupungin etäällä häämöttävien kattojen taa.
Hän kävi joka paikassa ja etsi, tunsi taas nuo huoneiden seinäpapereissa olevat, melkeinpä näkymättömät jäljet, sillä uusia papereita ei oltu seinille pantu, näki jälleen nuo kummalliset kuvat, jotka mielikuvitus usein muodostaa kankaiden ja marmorin kuvioista ja ajan likaamien kattojen varjoista.
Mutta kun ihmiset vuosisatojen kuluessa ovat samoilla sijoillaan pyörineet kirkko keskipisteenään, niin ovat ne lopulta sitä lähennelleet ja piirittäneet sen omilla asunnoillaan niin, että siitä ainoastaan korkein kupooli ja ylin huippu ylenee kattojen takaa jos siinä näet on tuollainen huippu ja kupooli. Se kuitenkin puuttuu hyvinkin usein.
Kuu valkea käy yli kattojen kimmelpintain vait, ympäri yhä.... Yön suojeluspyhä hän on sekä kärsiväin rintain. Kuu valkea käy, tulijumala tyyni ja lempee.... Ovelta ovelle, povelta povelle valahtaa vaippansa hempee. Kuu valkea käy kuin kuoleman siunaus kulkee Täht'yön salahuntuun, olon autuaan tuntuun hän raukeat silmät sulkee. Muistelen tähtiä menneen talven, silmiä kultaiseni.
Päivemmällä, kun ei enää mitään ole korjattavaa ja kun ruumiit on huolellisesti haudattu harjun juureen sekä kaksi miestä lähetetty etelään päin viemään piispan osaa, vieritetään tynnyrit soittaen ja remuten tupiin, suuret puuhaarikat pannaan pöydille, miehet ja koristautuneet naiset istuutuvat penkeille, luukut ja ovet suljetaan ja päivät pääksytysten makaa pieni kalastajain kylä hurjassa, tajuttomassa pauhussa, laulaen ja meluten valoisat päivät ja pimeät yöt, hiekan ja valkoisten vaahtopallojen lennellessä kattojen yli.
Kukkulalle tultuaan kuulosti hän vielä kerran ja käänsi sitten suksensa niitä ilmoja kohti, missä tiesi Kontolan kirkon olevan ja missä hän oli taikansa täytäntöön paneva. Ovat taas markkinat Kontolan kirkolla, on yö vasten ensimmäistä markkinapäivää. Yö on pyryinen ja pimeä, ja kaikki markkinaväki on vetäytynyt joko kattojen suojaan tai puiden alle metsään nuotioiden ääreen.
Laskeusin rantaan, ja jäin seisomaan laivasillalle. Takanani oli äänetön pikkukaupunki, josta ei kuulunut muuta kuin tornikellon lyönti ja hetken päästä torninvartian vastaus rautakolmioon. Ensi kerran kovemmin, toinen lyönti jo heikompi ja kolmas tuskin enentäen edellisten kaikua, joka kuului tänne saakka kattojen yli, hiljaisen ilman läpi.
Matalain kattojen ylitse kiemurteli mustanharmaa savu korkeutta kohden. Purppuranpunainen huuru levisi kuin tulipalon loimo suviyön kalpeaan hämärään. Yhteisen vaikuttimen voimasta alkoi joukko paltoutua kirkkotietä myöten hautuumaalle, joka sijaitsi muutamain askelten päässä reunimmaisista taloista, aivan tien varressa. Siellä portilla voitaisiin tulijoilta parhaiten sulkea tie.
Pienoisen matkan päässä tältä paikalta sata meikäläistä oli vallannut erään rakennuksen. Kattojen yli ja rakennusten läpi he raivasivat itselleen tien, kunnes pääsivät katolle, minkä kohdalla sotaväki oli sakeana tungoksena. Alkoi uusi teurastus. Aavistamatta rupesi pommeja satamaan rakennuksen katolta. Automobiilit räjähtivät kappaleiksi, sotaväkeä kaatui laumoittain.