Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
"Oi Kolônos", runoojaa hän säisti, "Seutu kaikkein kauniin ilman alla, Lempee, kirkas, kuulakka Kolônos, Missä metsän vehmastossa viihtyin Satakieli helein virsin kiittää Tummaa muurikietolasta, pyhää Bakkhon marjapuuta varjokasta, Myrskytöntä; missä Dionysos Kirmaa kuuluin kasvattajain kanssa; Naisjumalten kutrissa narsissi Loistaa, taivaan-kaste lehdillänsä: Krookos kellertää, ja vilkkaat lähteet Juottaa virtoj', Afrodite ajaa Kultasuitsin runotarten kanssa!"
Toki leppeytt' ja lempee täynnä Loisti Alman katsanto, Mutta hymy synkee, murheellinen Väikkyi hänen huulillans. Tyyni oli hän kuin pohjan valo Vuorten kiireill' kesä-yöss', Lempeä kuin lehdikköinen saari, Kosk' on myrsky vaijennut. Riensi viheljäinen immen luoksi, Avun, turvan aina sai, Lohdutuksen murheellinen mieli, Armon aina rikkoja.
niin punakelta-kukkain päällä kulki mua kohti hän nyt lailla nuoren neitseen, mi ujot painaa alas silmäluomet; ja täysin tyydytti hän toiveheni lähelle tullen niin, ett' ääni lempee minulle soi ja sanat laulun kantoi. Kun ehtinyt hän oli siihen, missä jo heinää aallot puron kauniin huuhtoi, mun palkitsi hän nostamalla katseen.
nousee, kohottaa lasinsa ja laulaa: Riemun, leikin lempee paikka puisto tää on paahteinen; mitä siitä, syksy vaikka murtaa toivot keväimen. Ylläsi kuin valkosumu häilyy kukat oksillaan, huomenna ne tuulen humu siroitelkoon maailmaan. Huomenna ne tuulen humu siroitelkoon maailmaan. Miksi kesken kukoistusta ajatella hedelmää? Miks on mieles murheen-musta, huokaat elon hyörinää?
Nyt tahdoin tutkia ma tarkkaan metsän tuon jumalaisen, kirjavan ja sankan, mi kaihti katsehelta aamun uuden. Siks viipymättä jätin reunan jyrkän ja verkkaan, verkkaan, tasamaata kuljin taholta jokaiselta tuoksuvata. Suloinen ilma, jok' ei muutu koskaan, otsaani onnellista leyhytteli hyväillen, hiljaa, niinkuin tuuli lempee,
Mut hiljaisuus on nuorukaisen vaiheell' Metsäss' sammalkallioll', Ja lempee kuu hänt' taivaalt' katseleevi.
Jos vaan Kristus asuu sydämmessäs, Riehumatta, kainona sa nähnet, Kuinka kaikess' ilmestyy hän, päivä Loistaa hänen loistoansa, tähti Välkkyy häntä, hänen lempee äänens' Soi läp' elon hyörinän ja pauhun.
MEFISTOFELES. Mua siivost' ain' on kaikki kohdelleet. MARTTA. No, ettekös voi totta lemmiskellä? MEFISTOFELES. Hei, uskallappa naisten kanssa leikitellä! MARTTA. Ah, ette oivalla... MEFISTOFELES. Siit' oonkin pahoillain. Tok' ootte lempee ... oivallan sen vain. FAUST. Oi tunsithan, sä kultasein, Mun kohta tänne tullessani? MARGAREETA. Sen näitte ... loinhan maahan katsehein.
Viimeisen kerranpa katselin sillon Kaunista neitoo täällä; Valkean säihkynäs äänettömässä Kiharans uiskentelit; Otsa! tulen valkeus, Silmäkuopis, hämäryys, Ja lempee äänens kerran kaikui vielä, Ainiaaks meistä hän siirtyi.
En, vaan katsantoni Päin kuolon maahan tahdon teroittaa Ja hiljaa vuottaa hetkein lyömistä. Mut jospa, niinkuin myöskin maine sanoo, Sä vankeuden synkäss' yössä istut, Niin kahlees katkaise ja kiidä tänne Läpi vihollisen maan kuin hirmumyrsky; Mut ehdittyäs kotomaahas viimein, Se myrsky olkoon lempee liehaus.
Päivän Sana
Muut Etsivät