Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Mutta paistehessa kaukaisimmas Impi näkee vielä kauniin maan, Niitut vihannot ja tummat vuoret, Vuoril purpuraiset hattarat. Toki vilaukses peittyy taasen pilviin korkeuden aukio, Mutta peittyessä lempeet silmät Katsahtelit vielä impeä. Silloin autuaana impi rientää Kotihins kuin tuulen liehaus, Kuni jalkansa ei maata polkis, Siivil halki metsäin lentää hän.
ANIAN. Ei! vaan sulje mua ainiaaksi helmahas, sinä kirkas laine, kimmeltävä liehaus hopea-kuutamos. MARGARETA. Ei! vaan tässä näit sinä naisheikkouteni viimeisen liehauksen. Nyt taas kuin voimallisin laine sun viskaan ulos kuolemattomuuden mereen, Sieltähän sä ijankaikkisuuden otsalta mun sydämmeen aina heleänä aamutähtenä säteilet. ANIAN. Mi autuas onni! Hyvästi siis viimein!
Mutta Antti otti Hannan kiini, istutti sijalleen keinutuoliin ja sanoi vakavasti: »Nyt et saa lähteä mihinkään. Minulla on sinulle sanomista enemmän kuin koskaan ennen.» Antin vakava, ystävällinen sana meni Hannasta aivan läpi. Nyt vihdoinkin tunsi saavansa Antilta kuulla aivan vilpittömiä sanoja ja mieluinen tunteen liehaus tukehdutti kyyneltulvan.
Nyt järkeni tuntuu niin teräväksi, tunteeni niin tarkaksi ja hienoksi, että kaikki käytökseni ja tekoni menneestä elinkaudestani piirtäyvät muistoni tauluun yksinkertaisina, kempelöinä kuvina; ja mitä kaunista aattelen, mitä lemmestä uneksun, on esimaku taivaan hekumasta. Hän tulee, kuolema, mutta liepeänä kuin tuulen liehaus. Sisareni, laula se kehtoveisu, jota aina kuultelin niin mielukkaasti.
Jo oli Tuuletar levittänyt raskaat sulkansa heidän päälleen: liehaus vaan ja kaikki peittyivät vienosti värehtivään veteen. Meren takaa vaaleneva iltarusko haihtui vähitellen, kultainen silta, jonka se vetehen kuvasi, pimeni ja yön varjot peittivät maan.
En, vaan katsantoni Päin kuolon maahan tahdon teroittaa Ja hiljaa vuottaa hetkein lyömistä. Mut jospa, niinkuin myöskin maine sanoo, Sä vankeuden synkäss' yössä istut, Niin kahlees katkaise ja kiidä tänne Läpi vihollisen maan kuin hirmumyrsky; Mut ehdittyäs kotomaahas viimein, Se myrsky olkoon lempee liehaus.
Ja kaunis onpi nuori ampuniekka: Otsa kirkas, viaton, Kuin aurinko on silmä säteilevä, Poski kuumast' liekehtii, Ja ruskeat kiharat Poskellans' väikkyy. Kosk' ehtoosen liehaus vuorilta lentää. Hän jalost' käyskeleevi, tiensä kulkee Ohi komeen kartanon, Ja ilosoitto sieltä kauvas kuuluu, Saarnimetsä kajahtaa; Ja katsomaan leikkiä Nuorukain rientää Ja pian on edessään loistava sali.
Täältäpä me, kuin pohjoisesta raikas liehaus, nyt sua parantamaan tullaan ja teemme sinusta oikean Saksan. Ole rauhassa, me sun lääkitsemme, puhallamme sieraimiis uuden hengen ja riemuitseepa kerran viel saksojen maa. Ja tämän päälle tahdon tyhjentää kannun oltta. Kallistakas tuonne tuoppiin, muorisein. GILBERT. Ja tällä tavallapa, kannu kädessä, parantajana toimiilette. Lystillistä!
Päivän Sana
Muut Etsivät