United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
Juur' tuommoinen häll' oli sota-asu, Kun taistellen hän korskan Norjan voitti; Noin tuima näkönsä, kun vihapäissään Hän jäällä Puolan rekijoukot löi. Se kummallista on. MARCELLO. Noin, kahdesti, juur' tähän aave-aikaan Hän ryhdill' uljaall' ohi vahdin astui. HORATIO. Mit' erittäin tuo merkitsee, en tiedä, Mut ylipäin sen ennustavan luulen Murrosta suurta valtakunnassamme.
Se luuska, Kuninkaankädestäni leipää söi se, Tään käden taputuksist' ylvästyen. Ei kompastunut? Eikä langennut Vaikk' ylpeys käy lankeemuksen eellä Ja niskaa taittanut tuon korskan miehen, Jok' anasti sen häpäät? Anteeks, ratsu! Miks sua moitin? Kantamaan sa olet Ja ihmisien alaiseksi luotu. En hevoseksi minä syntynyt, Mut sentään taakkaa kannan niinkuin aasi, Ja veriin kannustaa mua Bolingbroke.
Tuon korskan ivan tähden sinut silvon. Ovela houkka, minut valtaan autoit Vain hallitakses minua ja Roomaa. AEMILIUS. Miekkaan, miehet! Parempaa syyt' ei Roomall' ollut koskaan. Ko'onneet ovat gootit sotajoukon Lujia, saaliin-ahneit' urhoja; Jo tänne marssivat, ja heitä johtaa Lucius, vanhan Titus-ukon poika, Jok' uhkaa tehdä kostonretkellään Tuhompaa vielä kuin Coriolanus. SATURNINUS. Kuin?
Kovin oli muuttunutkin, ei niin paljon vanhuuttaan, kuin tuon korskan näön kautta, jonka sai hän arvostaan. Liekö ylpeyttä? Ehk' ei; olo, käytös, muotokin tyyntä oli, mutta suurta, jäykkää, kylmää kuitenkin. Sotatovereita aina iloll' olen kohdannut, tuota katsoin ainoastaan, sydän siit' ei sulanut. Loista, pöyhkeile, ma mietin; ennen yhdess' oltihin, silloin verilläsi olit koristettu paremmin.
Mut hauskaa toki Ol' orjan pettää hirmuvaltiastaan Ja tehdä tyhjiksi sen korskan oikut. EDGAR. Kätenne! Nouskaa! Noin! Kuink' on nyt teidän? Jaloissa tunnett' onko? Seisottenhan! GLOSTER. Kyll', liiaksikin hyvin. EDGAR. Kumman kummaa Mik' olento se tuolla vuoren huipull' Erosi teistä? GLOSTER. Köyhä kerjäläinen.
Olenhan vankinne, mua rangaiskaa; Maanpakoon isänmaasta saattakaa. Näin annan teille puolen elämätä, Mut sanaani ja kuningast' en petä. Miks kahta polvea et notkista? Sen Jumalalle yksin teen ja sille, Ken Hältä vallan sai, sen kunnian Suon Jumalalleni ja kuninkaalle. Sä kyllin näytät, että isäs luonnon Ja korskan mielen olet perinyt, Ja varoitat, mit' olis oottaminen, Jos elää saisit.
Ja mitä katua, kun kulki sitä tietä, jota oli kulkemaan pantu, ja kun kerran tiesi saavansa levon ja sovinnon, kun joka askel oli askel sitä kohti? Näin katsoen oli kaikilla kärsimyksillä oma merkityksensä ja hyötynsä ihmiselle. Ne riistivät hänen yltään kaiken valheellisen korskan ja saattoivat ymmärtämään sitä positiivista arvoa, joka on elämän intohimottoman tarkastelun rauhassa ja ilossa.
Ei, naista nuorta miettii hän, mi taivu ei miehen tahtoon, joskin miehelään, mi mielellään ei sulhon syliin vaivu, on niinkuin kukka alla hangen, jään, ei liikaa uneksi, ei haavein haivu, vaan oman pitää pystyn, korskan pään, ja siten hengen viepi herttualta, tuo linnan valtiatar neitivalta. Ei tiennyt hän, ett' yhtä ylvään naisi kuin on hän itse: nyt hän havahtui.
Yli korskan pääs jos riippuvan ainiaan näät miekan paljaan, ei sua viehtää voi sikuulilaiset herkut hienot, ei sulo soitot ja lintuin laulut saa uneen viihtää. Vienoa unta ei jää vaille maamies halvassa majassaan, ei rantain varjostoissa, eikä Menoissa leyhkissä Tempe-laakson.
Tai hymyilkää, ja houre kallis hälle tuo jättäkää, jot' ei mun uskoni, ei teidän eikä muslemien kiellä. NATHAN. On mullekin se kallis! Hyvä Daja, käy, katso, voinko puhutella häntä. Ja sitten korskan suojaenkelin mä etsin sen. Jos vielä suvaitsee tääll' luonamme hän viipyä, jos vielä ritariks ilmenee niin töykeäksi, mä hänet löydän varmaan ja tuon tänne. DAJA. On aie rohkea.