Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Kuolemalta vahva valta Vahvemmalle lankeaa; Risti maahan kuninkahan Maan-alaisen masentaa. Valo loistaa, varjot poistaa, Murheet murtaa, riemun tuo; Omillensa luoduillensa Herra pelastuksen suo. Taivaan herra kuoli kerran, Jott' ei kuolis syntinen, Näin meit' auttaa kuolon kautta Elämähän uutehen.
Maa, kaupunki nyt riemastui Ja häijyt henget kukistui, Ja korvat kaikkein auentui Maantytön laulantaan. Keväällä kun kihlasin Syksyllä sain rukkaset, Näinkös luonnon kuollessa Kuolee lemmen kukkaset? Syksyllä taas kihlasin Keväällä sain rukkaset, Näinkös vasten luontoa Kuolee lemmen kukkaset? Tuost' en valheesta nyt huolis, Ettei muka lempi kuolis.
Sotamiehet saavat kiinni, Työstä tullessa tapasit, Siimonin sivuuvat tiellä, Kyreneuksen käsitit, Vaadit kanssa kantamahan Puuta Jesuksen jälissä, Jesusta avittamahan; Ett'ei tiellä ennen kuolis, Ennen vaipuisi välillä, Välttäis pilkkoja pahinten Ristin päällä rippuissansa. Käypi Siimoni surussa, Ylen mielen matkustaapi; Huovi pilkkana pitääpi, Ollessa Jesuksen apuna. Vielä seuras suuri joukko.
Mun täytyy mennä: hyödyllist' ei liene Eik asemani mukaist' esiin nousta Othelloa vastaan, niinkuin minun täytyy, Jos tänne jään; ei valtio, sen tiedän Alentavaa vaikk' onkin tämä hälle Voi häntä jättää; syyt niin tärkit tänne Anoneet hänt' on Kypron sotaa varten, Jok' edess' on nyt, että, vaikka kuolis, Niin sopivaa, kuin hän on, siihen toimeen Ei saata löytää.
Häll' olkoon sulle syli lämpönen Ja sydän hellä, lempi tulinen! Hyvästi, Helmi! Onni olkohon Sun johtajasi aina elon teillä. Mun kohtaloni miksi tulkohon, On lohdutus myös paljon kärsineillä: Jo koht' on kannel vaiti kourassain. Mun kalman kylmyys asuu rinnassain. Keski-suomalaisten asevelvollisten laulu. Pois kirves, kuokka, kädestä, Nyt miekka kourahan! Ken oman maansa edestä Ei kuolis, armahan?
Viidan ukkovaari Käynee juoksujalan samaa tietä. Kaunis tapa: vanhuksien lehmä Talutetaan sielun paimenelle. Kenties muuten vainaan perikunta Siitä sulan suotta kinastaisi, Ahneulla sielut turmeleisi." Tytön ääni kuului seinän takaa: "Isä toivoo että kaikki kansa Kuolis, saisi useamman lehmän Kuka silloin pappilaan ne toisi? Ootte vanha, koht' on oma vuoro, Silloin vielä saamme yhden lehmän!"
Niin sanoen hän istahti pianon eteen ja lauloi aika vallattomasti: "Mitäs minä huolin, jos maailma huutaa; huoliinhan se kuolis', pieksämättä suutaan." Semmoinen veitikka hän oli ja tietysti kului minulta aika tuossa hauskassa seurassa kuin siivillä vain ja minä jo ajattelinkin jäädä sinne odottamaan ystäväni palaamista.
Kas, kääpiöt on sukukuntaa saitaa, itara heill' on into, sydän, pää. He kuolis auringossa! Riemuns' ainoo on riemu vahingon, mi toista vainoo. Tää kerikansa! Yhtä outo sille on ilo, onni, kuin on ihmisyys, tuo kuolematon, jonka kuoleville soi Taivaan Rakkauden äärettyys. Mitä he tahtoo? Miks he elää? Mille? Jäämeren tuuli heiltä tunteet hyys.
Mut sankar'maassa vaikka unhotuksiin jäis tää muisto suurempien muistoin kautta, nimensä jos ei sydänt' enää sytyttäis, ja kuluneine kirjaimineen hyljättäis tuon uskollisen suomalaisen hauta; ei miehen maine kuolis kuitenkaan, ei, henki rientäis ylpeällä miellä laineiden poikki syliin synnyinmaan: tääll' ei hän unhotukseen joudu milloinkaan, tääll' elää hän, vaikk' onkin hauta siellä.
Ja renkinsä kanssa, joka valjasteli hevosta pihalla, hän haasteli. »Kyllä tuo meidän akka on sentään kelpo akka, on totisesti, sitä ei voi kieltää. Mihinpä joutuisin minä poloinen lapsinulikkojeni kanssa ilman häntä, emäntien emäntää? Eihän, peijakas, kolmesataa ruplaa maksaisi tarpeiksi sitä vahinkoa, jos kuolis tämä akka; ei neljäsataakaan siinä piisaisi.
Päivän Sana
Muut Etsivät