Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. lokakuuta 2025
Minä vien hänen kauas näiltä rannoilta tuonne pohjois-Hämeeseen, jossa hänen äitinsä serkkukin asuu.» Ukko ei mitään puhunut, hänellä näkyi olevan kova taistelu oman itsensä kanssa, mutta vihdoin hän sanoi kuitenkin: »Mitä sanonut olen, sen olen sanonut. Ei pidä kenenkään lausuman Niemen ukosta, että hän on kuin viiri, joka sinne tänne häilyy.»
Pitkät, hallavat hopeahunnut päällä pellon päilyy, päällä keltaisen maan ja metsän, puiden oksilla häilyy. Tuosta tiedän, on päivä noussut; nostan itseniki, istun hiljaa ikävöiden ikkunata liki. Näen ma maantien, maan ja metsän, punaisen virstapylvään, näen ma pitkät piilipuut ja aamunkoiton ylvään. Näen ma elon ees ja taaksi ah, mua värisyttää! Tuska onnesta ollehesta sydäntä sykerryttää.
Toivon keskiyössä ma Hyvää yötä rauhaa. Kuiskan: nuku makeesti, Kultain, pois kun lähden, Riemuelkoon syömmesi, Lemmest' unta nähden; Minun näyttää maatessa: Uskon sulle vannon ma. Kevääntulo. Jo kevät joutui! Kaste se päilyy, Taivahan kansi Sininen on. Kultaset tertut Raidoissa häilyy, Niittymme loistaa, On lumeton. Aallot ne kiikkuu, Ja purot liikkuu, Tuulonen huiskaa, Lemmetär kuiskaa.
Aaltoset häilyy, Lainehet' päilyy, Raitisna säilyy Rantamme riemuisa loiskinta. Koivujen varjossa Kuulimme iloisna
nousee, kohottaa lasinsa ja laulaa: Riemun, leikin lempee paikka puisto tää on paahteinen; mitä siitä, syksy vaikka murtaa toivot keväimen. Ylläsi kuin valkosumu häilyy kukat oksillaan, huomenna ne tuulen humu siroitelkoon maailmaan. Huomenna ne tuulen humu siroitelkoon maailmaan. Miksi kesken kukoistusta ajatella hedelmää? Miks on mieles murheen-musta, huokaat elon hyörinää?
Kuu jo valaa kiehkuroihin Kiiltohelmiään; Sielu taivaan asunnoihin, Loistaviin ja vihannoihin Lentää leikkimään. Keveästi sydän sykkii, Rinta kohoilee; Veri soutaa, suonet tykkii, Enkel' häijyt henget lykkii, Tuonen torjuilee. Nyt hän nukkuu; henki häilyy Lemmen lehdoissa; Mulle sydämensä säilyy, Mulle silmä kirkas päilyy Aamun koittaissa. SILLOINPA KES
Hän oli kuollut ja kuopattu ja nukkui jo nurmen unta. Kesä kukkinut oli hänen haudallaan ja talvi jo satanut lunta. Mut on kuin haudat ne aukeis taas, elo henkisi hankia pitkin, ja on kuin liikkuisi ristinpuu, min alle ma impeni itkin. Kas, ilmassa kutria leijailee! Kas, kaukana huntuja häilyy! Hän, hän se on itse, mun impyein, hän kuololta, kuololta säilyy,
SITTAH. Kuinka, onko mun mentävä? SALADIN. Et jäädä tahtone? SITTAH. Niin, joskaan jäädä en ... en näkyviinne vaan sivuhuoneeseen SALADIN. Siis kuuntelemaan? Ei, sisko, silloin en mä onnistu. Pois, pois, hän saapuu, oviverho häilyy! Mä pidän huolen, ettet sinne jää! SALADIN ja NATHAN. SALADIN. Lähemmäs, juutalainen! Aivan luo! Pois arkuus! NATHAN. Vihamiehelles se jääköön.
Mä oottelin vaan "Jaa" milloinka saan Ja lempivän sydän aukeni mulle; Tään tuntea sait, Vaan viel' olet vait, Vai näinköhän toivot kuoloa mulle. Luonnon riemu. Linnut lentää taivaan alla, Riemuellen laulavat, Sirkut kukkakumpuralla Isotellen tanssivat. Kukat terinensä päilyy, Koreilevat tuoksuen, Puiden latvat nuokkuu, häilyy, Kuiskailevat riemuten.
Kultakeula venheissä, joiden varjo häilyy vedessä kuin viherjä väijyvä sametti, istuvat neidot ja Arthurin ritarit ja soittavat illassa vesien keskellä. Hiljaa liukuvat venheet. Airojen varjo kiemurtelee vaaleassa vedessä kultaisena rihmana. Venheissä polvistuvat ritarit punasilkkisten neitojen edessä ja soittavat.
Päivän Sana
Muut Etsivät