United States or American Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kautta erämaiden karkaa Kajaanista, Sotkamosta, Hurtta niinkuin kuolon sarkaa; karkaa tunnon tuomiosta, peittäin viallista päätä, vitsoin varsaa vaahtosuista, säikkyin yötä, myrskysäätä, nähden unta hirsipuista.
Eipä pyy, jolt' oksatoverinsa Luoti surmas, lennä säikkyin eemmäs, Kuin tuo viejä huoletonna ajoi, Koska liinan piilopoimuist' otti Musta nainen naurusuisna puukon; Mieheen kallistui ja hiljaa haasti: "Ole valmis, kultain, kun ma isken, Työnnä viejä kohta kärryilt' alas!" Lausui näin ja kaiken voiman takaa Vihamiehen olkaan veitsen iski.
Se heille kerro. CASSIUS. Ja lähde, Publius, täältä, ett'ei kansa, Kun meihin karkaa, vanhuuttasi loukkais. BRUTUS. Niin, tee se; tästä työst' ei vastaa muut Kuin me, sen tekijät. CASSIUS. Miss' on Antonius? TREBONIUS. Juoks' säikkyin kotiin. Miehet, vaimot, lapset Tuijottain juoksevat ja huutavat, Kuin päivä olis viimeinen. BRUTUS. Nyt tahtos Tee, sallimus!
Vaan kun ilmi tuon ne, Senaattorit hymyyvät kyyneleissä, Patriisit olkapäitään nostelevat, Mut vihdoin ihastuvat, vaimot säikkyin Ja sulotuskiss' enempätä kuulla Vain halaavat, tribuunit tyhmät sekä Likainen rahvas, joita mainees vaivaa, Sanovat vasten mieltään: »Kiitos taivaan, Ku Roomalle soi moisen sotamiehen!» Ja tää se vaan on juhlan jälkiruokaa, Jo ennalt' olit kylläinen.
Sanotaan, toivoss onni on; mut menneisiin taas lempi vaipuu: se kiintyy riemuin muistohon, ja ensi tunteet viimeks haipuu. Mit ihannoimaan muisto jää, se muinoin oli toivon tuomaa; sen muisto kalliiks pyhittää, vaikk' kadonneen jo toivon huomaa. On tyhjää kaikki, harhaa vaan: tulevat pettää, kaukaa väikkyin; et menneitäs saa palaamaan, ja nykypäivääs katsot säikkyin!
Voipa kurjaa konnaa, kavaltajaa! Arkana kuin Kain hän kuljeskelkoon, Säikkyin haavan lehden vavahdusta, Pyytä säikähtäin, mi metsätieltä Pauhusiivin pyrähtääpi lentoon! Taivaan hurskas Herra, vainoo häntä, Niinkuin ennen rakastin ma häntä, Ja miss' ikään kuollessaan hän herää, Isänmaa ja heimot hältä kiellä!" Tuomas kuuli sanat, kauhuun hyytyi, Eikä isää hirvinnyt hän nähdä.
Ilta se joutui kolkon synkkänä vain. Yhä kiiruhtaa koki vanhus, kulkushelske kun äkkiä soi sekä, täyttäen ilman, korvia yllättää. Hän säikkyin hoippuvi syrjään, hankeen vaipuen, katsoo taa. Isoäänisin elkein korskana hoilasi vain ajomies. Ohi juoksija kiiti ohjin hellitetyin, kun »Iltaa, Pistoli!» kuului reestä, ja vauhdissaan ori seisahtui heti kohta.
Taas kevät-aurinkoisna Säteilee mulle silmäsi armas katse, Ja lauhain poskein lämpimä uhkuu jälleen Ruusuja, liljoja myös. Hymyilyt kaikki, tuon ihatarten parven, Ku säikkyin lensi hirviön alta karkuun, Keräilee luokseen, mitkä sun otsas kirkas, Mitkä sun viehkeä suus.
Vuorten peittoon päivä vaipui, pilven purppurat jo haipui taivaanrannan taa; kuu luo salmeen valosillan, laulaa satakielet illan. Joudu, Seidi, herras kaihoaa! Saapuu hän, kuin virva väikkyin, vait kuin yö, kuin kauris säikkyin puolisonsa luo; käskijänsä katseen eessä polvistuu ja heljän seessä hunnun häivän kasvoiltansa luo.
Kai Hafiz seurassa suurin on uljasten laulajain: mä meressä viinin ja lemmen olen helmenpyytäjä vain. Suleima! aarteen ma löysin, vaikk' alkaja vain lien varmaan, se on mielesi herttainen hyvyys, sun sulojes helmi, sa armaan'! Bospori! sun lainees säikkyin huokaa, milloin päivä väikkyin vaipuu helmaas kosteaan! Mut kuu se katsein vienoin nousee, luoden varjot tienoin valoon valmupunervaan.