Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
AINA. Vaari, ja kun mainitsin, Ett' olet ollut oikein uljas mies Ja monta tappelua taistellut, Niin vanha Liisa luuli kuitenkin... Maltappas, vanha naakka! Mä ken ties Sun vielä... AINA. Eihän Liisa lausunut Pahasta sydämest', on syytön hän. KILPI. En salaisuutta kärsi ensinkään! AINA. En salaa sulta mitään koskahan, Siis ihan kaikki sulle ilmoitan. KILPI. No, asiaan!
Näät vaikka rannalta se pohjan näkee, se nää ei syöveriin; on sielläi pohja, vaikk' katsehelta verhoaa sen syvyys. Valoa vain on se, mi ijäisestä seesteestä virtaa, muu on kaikki mustaa ja varjoa tai myrkkyä vain lihan. Nyt kyllin auk' on sulle kätkö, joka elävän oikeuden peitti sulta, tuon, josta kysynyt jo oot niin usein.
»Mitä laulat, sa laulaja?» »Laulan kuoleman kulkua poikki vetten ja poikki maiden, halki haaveiden autuaiden kuuletko kuoma, miten hiljaist' on keskellä hautain?» Katsoin ma hulluhun laulajaan. »Mitä kallista sulta on kuollutkaan? Miksi istut kuin peikko yksin? Mahtunemme me vieretyksin virren työlle » niin hiljaist' on keskellä hautain. Katsahti laulaja minuhun: »Lapsesta asti jo tunsin sun.
ENKELI. Seis, mies, ja vastaa, kysyn sulta: Tunnetko allas kallion? BILEAM. Sen tunnen. ENKELI. Mutta henkesi On peruskallionsa hyljännyt. Vakuutuksensa liittokirjan myönyt. BILEAM. Soraksi murtaa aika kalliotkin, Uus ajan vaihe vanhat liitot ratkoo. ENKELI. Mut uskosi? BILEAM. Myös Israelin usko, Kuin ahdas juhlavaate hyljätään, Kun oikea ja nurja puoli tyyten On likainen ja nukkavieruna.
Raikkahasti laulaa aamunaalto, kun se läikkyellen rantaan lyö, hilpeä on haapalehdon helke, sit' ei paina elon päivätyö. Yksin kerttu laulaa murheissansa ikävöiden omaa armastansa. Minä myöskin aamunaallon lailla ennen lapsenmiellä laulelin, sitten lietona kuin rannan haavat leikin, lemmin, lauloin, tanhusin. Nytp' on riemu poissa, kerttu kulta, saanut olen huolenvirret sulta. KULTAANSA IK
Ano, että armoa Kurja sielus saisi, Kauhun sijaan sinua Herra riemuittaisi Isällisell' armollaan Kurituksen jälkeen Eikä armon-oveaan Panis sulta telkeen. Tarvis on myös sielulles Herran holhousta, Että saisit onnekses Hengen hallitusta. Jesus, joka sieluista Pidät hellän huolen, Nöyriks lapsiks opeta, Vedä kotipuoleen! Juudas. Mitä antaa ihminen Sielunsa lunastukseksi?
ANNA. No, nouse, teeskelijä! Surmaas toivon, Mut en sen toimittaja tahdo olla. GLOSTER. Mun käske toimittaa se, ja sen täytän. ANNA. Sen olen tehnyt. GLOSTER. Vihoissasi teit sen. Se sano uudelleen, niin tämä käsi, Mi lemmen tähden lemmen surmas sulta, Nyt surmaa vielä taatummankin lemmen, Näin syypääks sinut tehden kahteen surmaan. ANNA. Jos mieles tuntisin ma! GLOSTER. Se kielelläni asuu.
Ja nyt mit' tuon ma jälleen maista kaukaisista? Pään lunten painaman, Sydämmen tyrttyneen ja sairaan hehkumista Ja kuolla halaavan! En vaadi takaisin ma hukkaamaani sulta, Oi armas äiti maa, Kun suonet haudan vaan, joll' itkee lähtees kulta Ja haapas kuiskajaa. Povellas armaalla näin saanen uinahdella Suloiseen unehen, Taas haudan kaino-kukkasissa versoella Elohon puhtaasen. Jalouden voitto.
Surun lievitys ja riemun riemu, Isä, puoliso ja veikko, varjo, Hänen kanssaan sulta kaikk' on mennyt, Kaikk' on mennyt, ei oo mitään jäänyt."
»Urho saakoon vapautensa Armaan eestä elääksensä, Maan ja mainehen!» Virkkoi, rinnass' into hellä, Laittoi ruusulehtisellä Puolisolleen Viestin kainoisen: »Ruusukukan sulo tuokse Lennättäköön armaan luokse Seidin huokauksen: Arvon, vallan suositulta, Hetken pyytäisi hän sulta, Juhlast' että Lausuis kiitoksen.»
Päivän Sana
Muut Etsivät