Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Sua muistamme ain, pyhä syntymämaa, mikä lieneekin toimemme, työmme, ylin onni Sa oot, minkä ihminen saa, elon aurinko, tähtönen yömme; Sun korpies kuisketta kuulimme läsnä, sitä unhota emme me harmajahasna, Sun valtaasi tahdomme vahvistaa, Sua lempien leipääsi syömme.
Miestänsä matkien toraili vaimo: »Yyy, siinä vielä! seistä tojottamassa!» Hän viskasi kattilan korvoon likoomaan, että huttu pohjasta irtautuisi ja toraili: »Oot ihekii niin tuhma kuin piätön ii uapisessa... Ja sittäkii vielä siinä puolustauvut, etkä yhtää häpii!»
Yhdessä käyös sa kanssani tyhjää ja kuoloa kohti, hautahan asti sa mua saattaos matkalla maan. Viisaamp' oot sa kuin kirjat ja ihmisten naurava seura, ken salat kerran sa oot luomisen työn lukenut. Ihmisten keskeltä, maailman keskeltä, keskeltä harhain luonnon turvallisen, ah, käden löydämme taas. Tyhjyyden kellot kun kerran tiellämme vastahan soittaa, lempeä seurassas on syli kuoleman yön.
Virkkaa: »Tääll' oot ollut, luulen, esivallan vanhan suoja kauankin ja niinkuin kuulen kapinasta tiedon tuoja tuona turman yönä, konsa puhtaaks pantihin tää talo; tajuatko: palkintonsa ansaitsevi työsi jalo.»
Siellä sininen ois mulle salo, laulaa voisin lapsenmiellä, leimuaisi pohjanpalo. Turunkorvaan vieös minut! Sinne mennään sydämitse; siellä vasta saisin sinut omaksein, kuin oot sa itse.»
Hällepä vastasi näin jalo Hektor heiluvaharja: "Deifobos, sinä ain' olit veljist' armahin mulle, joita on vaalinut helmassaan Hekabe Priamolle; kahtapa kalliimp' oot sydämelleni nyt sinä vielä, kun minut nähtyäs uskalsit mun tähteni tänne muurien suojast' astua, muut kun jäi sisäpuolle."
Tarttuen kiinni säestykseen alkaa hän laulaa, ja muistiini painuvat seuraavat sanat: »Niin paljon sua rakastan, etten voi kielin kertoella, ja kuitenkin mä ainian sen tahdon julki lausuella. Jokainen kuiske, sananen, sun nimes onpi, armahainen. Jos poissa oot tai luonani, sua ikävöitsen, muistan aina.» Ei hiiskaustakaan kuulu suuressa salissa. Miltei henkeä vetämättä seuraa yleisö mukana.
Vuotettu keskellä pitkien vuossatain, keskellä öiden, täällä sa luonamme oot, ainoinen, viivy sa myös! Sormin viilennät sinä, Korkea, otsamme polton, orjuuden häpeän pois olet pyyhkinyt, pois.
Ollut ei arkea mulle ja ollut ei päivää ja yötä, vain oli laulusi sun. Oi, kesä kaukahinen! Oi satakieli, sun laulusi muistossa vieläkin väikkyy: tummaa silmää kaks, vaalea, kutrinen pää. Oi kesän yhden sa mullekin laulanut oot, satakieli. Kerran lienen sun lasna ma nähnyt tai uness' ehkä.
Vaan nyt sinä haihtunut haave oot, Joka rauhaani häiritset; Miks aina sä eessäni kangastat, Kun sentään sä antau et? En lempeni haavoja lääkitä voi, En, ystävä, koitakkaan; Tosin luulin ne kerran jo kuolleen pois, Nepä hetkisen uinui vaan. KUIN HUOLIVI KUUTAMON KULTAINEN VY
Päivän Sana
Muut Etsivät