Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Oi, siihen kaksikymmentä on vuotta! Mut unohdin, miks takaisin sun kutsuin. ROMEO. Suo tänne jäädä mun, sen kunnes muistat. JULIA. Sen unhotan, jott' ijäksi sa jäisit, Muistellen, kuink' on seuras mulle armas. ROMEO. Ma ijäks jään, jott' ijäks unhottaisit, Unohtain ett' on toinen mulla koti.
Ei saanut hän lupaa lähteä, Oli isä vanha, ja äiti poti, Ja hänen työtään kaipasi koti: »Mitä hyödyttää tuo viikinkiretki? Sulia tääll' on mit' ikänä toivonetki.» Mut mieli se palaa, kun pilvet liitää; Hän näkee, kuink' urohot taistoon kiitää. Ja mieli se palaa, kun päivä hohtaa; Hän kuninkaan linnansalissa kohtaa. Hän seisoo, ei muista hän toimiaan, Hän muinaistaruja muistaa vaan.
Vaikk' imi kalma henkes meden, viel' ei Se kauneuttas vallannut; viel' olet Sa voittamaton: kauneuden lippu Punoittaa huulillas ja poskillas, Ja niill' ei liehu kalman kalvas viiri, Tybaltko veri vaatteissaan? Oi, voinko Paremman tehdä sulle palveluksen, Kuin tällä kädellä, jok' otti henkes, Lopettaa sen, jok' oli vihamiehes? Suo anteeks, lanko! Armas Julia, oi, Kuink' olet vielä kaunis!
MARTTA. Kuink' uskollisen lempeni tais niin unhottaa? Mä päivin öin vaan ponnistin. MEFISTOFELES. Ei, vaan hän muisti teitä hyvinkin. "Maltasta lähteissäin hän jatkoi kertoen Rukoilin perheen eestä hartahasti; Sen taivas kuuli suopeasti Laivamme sieppas Turkin-aluksen, Suur'sulttanille vievän tavaroita.
ALFONSO. Sa kaksinkertaisesti kiitoksen ansaitset kaiken! Kainoudessas meille tuot kunniata niinkuin itselles. TASSO. Kuin selvästi mä tunnenkaan, ett' olen vain teiltä saanut, mitä tuon nyt teille! Kuink' itsestään mies nuori, kokematon pusersi runon? Hänkö keksinyt on tuiman sodan viisaan ohjauksen?
Sun henkes tomuun vaipui liian syvään; kuink' itkit valittain, mut uskoin hyvään, jokaisen kurjan tuskaa: omas siinä soi!
Ja siellä, hänen kodissaan Kuink' aika lensi sukkelaan, Kuink' oli hetket herttaisat: Hän vilpas ompi Suomen vaimo, Ja Suomen mies on miehens' aimo, Ja lapset reippahat! Niin, joka perhe pienonen, Miss' suusta säätyvaimosen Soi Suomen kielen kauneus: On pilke pimeimmässä yössä, On solki Väinämöisen vyössä, On Suomen linnoitus. YHT
Mut mit' on sanasointu, kirkas kieli ja pelkät väikkeet sini-ilmojen? Myös muuhun kiintyy runoniekan mieli: jos kauneuteen, niin myöskin järkehen! Kun Kellgren iski, johtain nerollansa lain, totuuden ja älyn taistelut, kuink' ivailut ja vakaat sanat kanssa soi kautta maan, ja kaikki innoissansa ilmehti, kuink' ei ennen tuota havainnut.
Meill' eessä viittoo elon määränpää, ja tuolla tietkööt porvaritkin Turun: nyt saapuu riemun saatto eikä surun. »Hääretkeltään nyt palaa herttuamme, tuo rakas, hyvä, vaikka vallaton. Me hälle hurraamme ja huiskutamme Jagellon neiti hällä myötä on. Me huiskutamme ja me kuiskutamme hyveitä kuuluisia morsion: hän kuink' on kaunis ja hän kuink' on soma ja sentään alhainen, kuin meidän oma.»
Hyljätty tyttö. Lehdet, ruohot ja kukkaset, Liljat vaaleat, kosteiset, Ruusu lempeähymyinen, Teistä solmin hääseppelen. Muistokukkanen Vellamon Rannall', oksas on oaton. Oi! sun kaltaises kuink' on tuo, Jonka rintani ilmi luo, Joll' on okaita oksillaan Ja mun mieltäni vihloo vaan! Vuo ja koski, häävirttäin soi! Armaat lähtehet, aallot, oi!
Päivän Sana
Muut Etsivät