Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Kons' eli Hektor vielä ja kiehui kiukku Akhilleun, vallat, kaupungit Priamolt' oli vaipumatonna, senp' ajan seisoi myöskin akhaijein mahtava muuri.
Nytpä hän orpona saa kovat kärsiä vaill' isän turvaa, Astyanaks nimen senp' ovat suoneet iliolaiset, sill' olit yksin turva sa porttien, muurien ylhäin. Kaukana vanhemmista nyt luona akhaijien laivain syö madot maan sua, kons' olet kyllästyttänyt koirat maaten verhoa vailla, ja ois toki palttinat hienot, työt kutojattarien monet, kauniit, kattosi alla.
Sillä hän uskonut ei hänen voivan ilman hänt', eik' ees hänen kanssaan, vallata Troiaa. Näät useastikin tuon emon suust' oli kuulla hän saanut, neuvoja korkean Zeun salavihkaa kons' emo kertoi, konsaan ei sitä kuullut vain, mure ett' oli moinen koituva, kumppani kallein ett' oli kaatuva hältä. Taistelo talttumaton yhä riehui surmatun luona, sorteli, syöksyen päin, urot urhoja kärkevin keihäin.
Lyhyt laki, oisi kohta ollut käsi turta, lysmynyt jo jalka, laahannehet maata valkohapset; yksin seisoi vanhus, korkeuteen silmän loi, kuin sinne katsoo silmä, kons' on maassa kaikki yötä synkkää. Kiitos olkoon! Silloin apu joutui; hän, tuo tullut, mistä metsän tuuli, Pilven veikko, lentäen kuin leimaus, heihin iski, sorti sortajamme.
Kons' oli kuullut tuon Agamemnon, valtias miesten, laittoi kohta hän pois väen laivain luo tasalaitain. Hautaajat vain jäi, ja he roukkosi puut rovioksi; valtahinen pino nous, sata jalkaa laaja ja pitkä; ruumiin murheissaan roviolle he nostivat sitten.
Kons' on kevähiä, nauti näitä! Eipä vältä kukkas syksyn säitä, Pitkä talvi-yös on: ei sen jäitä Nouse päivyt sulaamaan. Miksi suotta itselles luot vaivat? Lyhyen riemupäiväs maahan kaivat Oikuin, huolin, jotka juoda saivat Sydänvertäs lämpimää? Lempiös! Sua kutsuu jumalainen, Voittoon seppelöitty, hennokainen; Neittä syleile! et neittä vainen, Kaikki mailmat syleilet.
Vaan useimmat löi toki Aias, Oileun poika; urhoa toist' ei nopsaa niin pakolaisia ollut vainoamaan, kun Zeus pelon valtaan herpasi heidät. Vaan yli kaivannosta kun pääsivät paalutetusta, kons' ylen monta jo heit' oli lyöneet maahan akhaijit, vihdoin vaunujen luokse he seisahtui tenän tehden, kauhun kalpeus kasvoillaan. Mut Zeus laell' Idan valveutui kupehelta jo Heren korkeavallan.
Meillepä onnekas on tämä Zeun, hyvinsäätäjän, merkki, 324 myöhään täyttyvä, myötään myös ikikunnian tuova. Niinkuin niellyt on kyy tämä varpusen poikasinensa, kahdeksan emo yhdeksäs, elon-antaja armas, myös saman verran vie sota vuosia meiltä, mut kons' on kymmenes, valloitamme jo kaupungin katulaajan. Lausui tietäjä näin, ja se varmaan kaikki jo täyttyy.
1 NOITA. Kons' yhdymme taas; mi merkki sen, Rajuilmako, leimaus, ukkonen? 2 NOITA. Häly taistelun kun laannut on Ja voiton tuo tai tappion. 3 NOITA. Siis ennen laskemist' auringon. 1 NOITA. Ja paikka mikä? 2 NOITA. Nummen rinne. 3 NOITA. Macbethkin silloin saapuu sinne. 1 NOITA. Tulen, harmio. 2 NOITA. Konna huutaa. 3 NOITA. Heti, heti!
Vaan jopa vastaan riensi Akhilleus; kuin jalopeura raatelias, jota surmaamaan kyläkuntien miehet taajana parvena käy; ei piittaa heistä se ensin, astuu tietään vain, mut kons' uron urhean, nuoren keihäs kohti jo käy, sepä kyyristyy, kita aukee hampain vaahtoavin, sydän rinnass' ähkyvi uljas; kylkiä, lanteitaan kovin hännällään peto pieksee, vimmaans' itse se yllyttää, jopa hurjana viimein viskautuu ajoparvea päin säkenöitsevin silmin, miehen kaataakseen tai heittääkseen oman hengen: noinpa Akhilleun nyt sydän vaati ja miehevä mieli taistoon Aineiaan kera käymään rohkearinnan.
Päivän Sana
Muut Etsivät