Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Siin' istui jäykät virkakonehetkin, Nyt voiteit' ääress', istui moittimassa Tät' ihmiskuntaa, jok' ain' uutta, uutta Vaan toivoo, vaatii, himoaa ja tahtoo Eik' anna asiain ja ajan mennä Vaan itsestään, noin kauniist' itsestänsä, Kuin vierii virkatie tai palkka korkoo.
Hetkell' onnen mun jättää voima synnynnäinen tuo, mi tyynnä turmaa, vääryytt' ylpeänä muu neuvoi kohtaamaan! Tään hetken ilo, tään hetken ihastusko ytimen lamautti minun jäsenistäni? Mun vaipuu polveni! Taas kerran näet, oi ruhtinatar, minut nöyrtyin eessäs! Mun kuule pyyntöni: se ota pois, ett' uuden, tuoreen elon tuta saisin, kuin kauniist' unelmasta havahtuin!
Mut kun ma puolehesi katson, kun sanankin kuulen sinun huuliltasi, uus päivä minua jo ympäröi ja kaikki sielun siteet aukeavat. Ma tahdon tunnustaa: mies joka tänne niin arvaamatta tuli, lempeästi unesta kauniist' ei mua herättänyt; ol' olennollaan, sanoillansa minuun niin kumma teho, että enemmän kuin koskaan kaksinaiselta ma tunnun ja itseäni vastaan sodin taas.
Kauniist' olet tehnyt, Kun murhans' ihmiset sun päähäs ajaa! GRATIANO. Mik' ompi? EMILIA. Kumoa tuon konnan puhe, Jos olet mies. Sun syyttäneen hän väittää Irstaaksi vaimoaan. Sit' et sa tehnyt, Sen tiedän: sin' et ole moinen konna. Oi, puhu! Sydämeni pakahtuu. JAGO. Ma sanoin minkä luulin, enkä muuta, Kuin minkä todeksi hän itse uskoi.
Pian suusi sammaloittuu, Kieles kuivettuu kokohon, Kun sa kauniist' kannetahan, Iäksi asetetahan, Kankaasehen kaivetahan, Multahan mutistetahan. Syän kylmä kyyhkysellä, Puuttuu ääni pulmusella Kun lepäjät, leivoseni, Kahen lautasen välissä, Kolmen kirveen hakkoaman, Neljän veitsen veistelemän, Tuonen neitosen tuvassa, Maassa Manalan majassa. USKOTOIN YST
Miks kauniist' ei hän heitä puhutellut, Sen vietävä? SICINIUS. Miss' on se kyy, jok' aikoo Hävittää Rooman asukkaat ja itse Kaikk' kaikess' olla? MENENIUS. Arvoisat tribuunit, SICINIUS. Tarpeijin töyrält' alas säälimättä Hän syöstäköön! Ei huolinut hän laista, Siis tutkimatta laki hänet jättää Nyt rahvaan koviin kouriin, joita katsoi Niin halvaks hän.
ARVIRAGUS. Ja hymyyn huokaus niin kauniist' yhtyy, Ikäänkuin huokaus sitä huokais, ettei Moist' ole hymyä, ja hymy taas Siit' ilkkuis huokausta, että jättää Noin pyhän templin liittyäkseen myrskyyn, Jot' yrmii merimiehet. GUIDERIUS. Huomaan, kuinka Surun ja kärsimyksen juurikuidut Hänessä yhtyy. ARVIRAGUS. Kasva kärsimys, Ett' inhan seljan juuret kuivettuu Ja vapahana versoo viinipuu!
Kun Päijänteen te partahilla Nyt vihkijuhlaa vietätte, Niin Kiannan me rantamilla Teit' aattelemme, muistamme, Ja onnentoivehilla hartahilla Nyt tervehdimme teitä tuhansilla. Niin kirkas olkoon taivahanne Kuin kesätaivas kirkas on, Ja lempi tehköön kodistanne Pysyvän onnen asunnon! Ja suokoon Herra, armossansa hellä, Teill' onnen kauniist' aina hymyellä!
Ja tuo yhdeksän-vuotinen poika sai sinä sunnuntai-aamuna ensimmäisen aavistuksen sapatillisesta rauhan ja sopusoinnun elämästä, tuosta aatteen sisällisestä valtakunnasta, joka sulattaa ihmissydämmen samaan sopusointuun, mikä hiljaisena huminana maailmojen läpi käy, sopusointuun, joka on tuolta nimittämättömästä valtakunnasta, tuolta paikattomasta paikasta, missä "kauniist' kanteleet kajaavat ja urkuin uus' virsi pauhaa". Kirkkoon rientävät miehet paitahiasillaan, vaimot kengät kainalossa.
Työtään silmäsi sitten mielissään hymyellen, saksihin tarttui, katkaisten kudelankojen päitä, ääneti vain, mut näin toki haasteli hän sydämessään: »Tuskin on kangasta sievempää; puna tuo miten kauniist' yhdistyy sinen kanssa, ja reunassa rihmanen keltaa! Jospahan huomenna tuosta jo ois hame päälläni mulla!
Päivän Sana
Muut Etsivät