Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Jykeämmät työrengit raappivat permantoa jaloillansa, piiat seisoivat hämillänsä, eivätkä kehdanneet edes yrittääkään tervehtiä; ja pari sievempää "sisä-neitsyttä" niiasivat leveästi.
Ettekö ole sitä ennen huomannut ... tämä puutarha ensinkin, sitten tuo pelto puutarhan ja rannan välissä, joka muistaakseni kasvoi ruista sekin ... ja koko ranta muutenkin ... tämä on vain hiukan pienempää ja sievempää.
Eikä ollut koko maassa likitienoilla yhtään metsää paremmassa korjuussa, eikä sievempää kylää, kuin Kultalan. Tuli vielä Esivallan korkioita Herroja katselemaan Kultalan laitoksia ja rakennuksia, ja he arvelivat että niinpä pitäisi olla joka paikassa.
Työtään silmäsi sitten mielissään hymyellen, saksihin tarttui, katkaisten kudelankojen päitä, ääneti vain, mut näin toki haasteli hän sydämessään: »Tuskin on kangasta sievempää; puna tuo miten kauniist' yhdistyy sinen kanssa, ja reunassa rihmanen keltaa! Jospahan huomenna tuosta jo ois hame päälläni mulla!
Ei saanut Marja sanotuksi muuta kuin hellän ihastuneen: Voi sinua, Shemeikka! Hänen mieltään huikaisi, veti kyyneleen silmään, harsoon maailman ja elämän. Silmä itki, sydän iloitsi tietämättä kumpikaan mistä. Sillä somempaa, sievempää ei voinut missään olla. Uskottelin sinua, Marja, on vainenkin minulla talo toinenkin kuin tämä. Jos sinne halunnet, menemme? Jos tähän tyytynet, jäämme? Jäämme.
Tunnokkaat kasvonsa ilmaisivat iloista mielenliikutusta. Miten ystävälliseltä ja yksinkertaiselta hän näytti! Sievempää rouvaa eivät he ikänään olleet nähneet. Eläköönhuudot kaikuivat kaikumastakin päästyä. Pekka seisoi aivan seinää vasten ja katsoa tuijotti häneen. Nytpä rouva hänen huomasi. "Tuossahan Pekkakin on!" Hän silitteli kädellään pojan hiuksia. "Ja tämä varmaankin on vanha Kerttusi?
Onkohan kukaan hallitsija saanut osakseen syvemmin tunnettua ja sievempää ylistyslaulua kuin jalo ensimäinen Aleksanterimme tässä; suomalainen sydän siinä sykähtelee ja rakkautta sen syvyyksistä uhkuilee ja yhdistää maamme ja sen ylevän Suuriruhtinaan erottamattomasti toisiinsa.
Kouluopettajan ehdoituksesta oli Melissa heittänyt pois vanhan sananparren "Paikalle tahdon kuolla, jos " ja ruvennut käyttämään sievempää puhetapaa. "Totta puhun." "Vakuuttakaa kunnianne kautta." "Sen teen, lapsukaiseni." Melissa sukaisi hänelle tulisesti suuta, hyppäsi alas ja riensi pois. Pari, kolme päivää oli hän sitte nöyrä ja siivo, niinkuin muutkin lapset.
"Tämänkö prinsessan?" kysyi hän minua osoittaen. Minä pudotin hopearahat ruohoon ja pakenin... Paha, ilkeä Heintz!... Mutta minkä tähden olinkaan kertonut hänelle sadun ihmeen kauniista ja arasta herneen päällä makaavasta prinsessasta, ja miksi olin sallinut hänen sen jälkeen kutsua minua "prinsessaksi", syystä että hän uskoi, ett'ei hienompaa ja sievempää olentoa löytyisikään kuin se keveä-jalkainen lapsukainen, joka hänen rinnallansa hyppeli aron yli.
Minä en olisi voinut toivoa itselleni sievempää pikku emäntää pöydän toiseen päähän, mutta todella olisi minun sopinut toivoa itsellemme hiukan enemmän tilaa, kun kävimme istumaan. En tiedä, kuinka laita oli, mutta vaikka meitä oli vaan kaksi, olimme aina yhteen sullotut tilan puutteesta, samalla kuin meillä aina oli kylläksi tilaa, johon hukata kaikki.
Päivän Sana
Muut Etsivät