Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Jos tietäis laulaja, kuin lapsiaan Se tyttö, emännäksi tultuaan, Tuon leppärukin ääress' opetti Ja kuinka heitä neuvoi, nuhteli Ja usein yötkin istui, kehräsi, Jos tietäis sen! Ja kuinka vaimo, miehen kuoltua, Jäi lasten hoivaks', itse turvatta, Vaan luotti Luojahan ja rukkiseen Ja mökki-huonoss' asui lapsineen, Joi leivän särpimeksi kyyneleen, Jos tietäis sen!
Kanssapuhe ilonen käy pöydän ääress' Elämästä Lintukodon saaress' kauniiss', Tarinoja himeit' mailmoist' kaukaisista Siinä haastellaan ja ihmetellään Ympär pitkän pöydän, tuuheen metsän varjoss', Koska oksill' lintuin laulujoukko ääntää, Pieni, vilpas kiuru viserrellen Pyöriilevi paistehessa päivän kullan, Ja kosk' tuuli hieno, kukkas-hajuu täynnä, Koivistossa lehtiin kanssa leikittelee.
Ja hän lauloi rahvahalle, kutka kuulla tahtoivat. Laulu huono, palkka halpa, halvat myöskin kuulijat: pari poikaa repaleista, nuori ylioppilas ynnä minä ääress' ukon meit' on ryhmä sovukas. Vaan ol' ylhät muistot, menneet loistopäivät laulunaan, työt jo puolin unhoitetut, urhot peittämät jo maan, oli Suomen viime taisto hällä laulun laaja taus, voittojemme, murhettemme, kunniamme kultakaus.
Ja äänetönnä ollen Hän keinon opettaa, Kuink' aina henki voipi Kahleensa musertaa Ja vapautta, suurta Aatetta avittaa Ja poistaa pimeyttä, Mi maata rasittaa. Meren rannalla. Meri laaja, siintävä lainehtii Kotirantani ääress' aivan.
Ei ole ruokaa mun sitä ennen eik' ole juomaa ottava suuni, kun surman sai sotakumppani armas; luonani tuo majass' on terän tuiman viiltämä ruumis, usta jo päin jalat käättynä, siell' uron ystävät ääress' itkevät. Siksipä mieless' ei nyt mull' ole moiset, surma ja hurme on vain sekä kuolevien korahukset."
Siin' istui jäykät virkakonehetkin, Nyt voiteit' ääress', istui moittimassa Tät' ihmiskuntaa, jok' ain' uutta, uutta Vaan toivoo, vaatii, himoaa ja tahtoo Eik' anna asiain ja ajan mennä Vaan itsestään, noin kauniist' itsestänsä, Kuin vierii virkatie tai palkka korkoo.
Näinpä laski iloisella miellä tulen ääress' ukko juttujaan, punaisena poski hohti vielä, harmaa oli tukka vaan; nuoremp' oli Kustaan aikoihin. Tullut nyt ol' Oravaisihin. Yötä hongikossa synkeässä ennen tappelua vietettiin. Harva vaan nyt unta sai, mut tässä Hurtti vaipui nukuksiin; muulloin aina valppain valvomaan ennen muita meni nukkumaan.
Siihen saakka sa luon' ole laivain kaarevalaitain; paartesi ääress' itkevät tääll' yhä yötä ja päivää immet on Ilionin povipuuhkeat, Dardaniankin, saaliiks saamat kummankin väell' ankaran peitsen, kun monet kaupungit tuhosimme me kansavat, rikkaat."
Ja kiihko-äänill' intohimoisilla Se veltot hermot nosti tuntoihinsa Tuon seurakunnan, jok' ei virran vilppaan, Vaan viinalasiensa ääress' istui Ja imi suin ja korvin "virvoitusta", Yön lopettaen aamun uupumukseen.
Tuo säpsähdys ja säikky Nuo tosi pelvon ilveet takan ääress' Ois paikallaan, miss' ämmät tarinoivat Ja mummo heitä säistää. Häpeä! Miks' irmastelet noin? Kun tarkoin katsot, Se vaan on tuoli. MACBETH. Katsos! Näetkös, tuossa? Haa! Mitä sanot? Mitä huolin siitä? Jos nyökyttää sa saatat, puhu myöskin! Jos kalmistot ja haudat hautaamamme Takaisin luovat, hautapatsainamme Sitt' olkoon haukkain kuvut!
Päivän Sana
Muut Etsivät