Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. toukokuuta 2025
Tähdet syttyi taivahalle, syttyi iäis-aatteet ihmissydämissä, ja ma kuulin koskein kuorolaulun pyhän virran pyörtehiltä soivan: »Suuri, suuri, ankara on Aika. Maailmoiden mahtaja sa olet, kun sa mylväiset, niin vuoret murtuu, kun sa henkäiset, niin hirret hajoo, pysyväinen vain on pyhä virta, iäinen vain ihmishengen kaipuu.» Tuo Imatra, immyt sorja, oli kaunehin neitoja Karjalan maan.
Vaikk' Olga piti isää parempana, no hyvä, tuohan tok' ei tehnyt mitään, mutta mikä häntä raivostutti, oli ystävällisyys, jot' Olga osoitti Lamik Rikkutille ja Seimke Tudekkaalle, ystävyys, joka tuli vieläkin silmään pistävämmäksi sen isoisen välinpitämättömyyden kautta, jota tuo nuor' immyt edelleen osoitti hänt' itseä kohtaan.
Eeva avasi sen ja luki seuraavaa: «Olen uneksinut että voisin elää, elää täydellisempää ja kauniimpaa elämää kuin mikään romaani milloinkaan on osannut kuvailla. Pikku Eeva neitoseni, jota niin usein olen kantanut sylissäni, hyvä nuori immyt, jota tahtoisin koko elämäni kantaa sylissäni, sinun täytyy kuulla mitä olen uneksinut, mitä vieläkin välistä uneksin!
Milloin armas on immyt, Milloin neitonen kaunis, Milloin ylevin, suurin, Onnellinen, ah! milloin? Kun sydän kukkia kasvaa, Mielessä hyveitä nousee, Silloin ihana on immyt, Silloin Neitonen armas. Milloin mielessä versoo Jalous, kaunetta kilvan Kostuttaa koska tunne Puhtahin: Silloin kaunis. Onnellinen, koska sielun Sointuisuus, sekä rauha Syämmen hiljaa laulaa Kiitos-laulua Herran.
Oi Jumalani, oi Jumalani, vahvista minua, että kärsivällisesti ja nöyrästi voisin sanoa: "tapahtukoon sinun tahtosi, eikä minun!" Rukouksessa kilvoitellessansa painoi hän tuskissaan käteensä petollisen raudan ja vienosti, kuten kukkanen illalla kupunsa sulkee ja päänsä kallistaa, vaipui vaalea immyt kalvenneena nurmi vuoteelle.
Säihkyileehän silmä, Ja huuli hymyilee, Kun norjasti noin neiti Uljasna hiihtelee. Vaan kylm' on talven tuuli, Ja viima vinkuilee: Ja posken kulta ruusut Tuulessa vaalenee. Mäkiä neiti laski Ja hiihti noroja, Kunnekka joki-jäälle Vie rinne kalteva: Vinhasti suksi luistaa Ja voi! jää keinahtaa Nyt aallon pyörtehessä Jo immyt huudahtaa.
Jos tyydyt, immyt, sä mökkihin pienehen Jos haaveksi et loistoa, ulkokuorta, Jos tähtitaivas ja kullat myös kuuhuen Voi ihastuttaa mieltäsi herkkää, nuorta, Niin terve! silloin, vihkimätuolin luo! Koht' otsalles silloin morsiusseppel tuo!
Vuoroon katselimme salaa toisiamme, kunnes vaunut kääntyivät ylös Park Row'iin päin, Astor House'n edutse, jolloin immyt antoi merkin vaunujen knlettajalle, että hän pyrki ulos. Nyt vasta huomasin miksi sallima pakoitti minut ottamaan sateenvarjon mukaani.
Elos katkaistiin, sa Akilles, nuorna! Perin loppuun löi ikä Tithonuksen! Ehkä suonee niin, mitä kielsi sulta tunnit ne mulle. Kas, Sikuulein maass' sadat karjas mylvii, nelivaljaissaan hevot hirnuu sulle, punavaipassas väri tummin loistaa Afrikan simpsun. Mulle immyt tuo, joka määrät mittaa, runolahjan soi ja kuin Kreikan hengen, sarat pienen maan sekä taidon välttää joukkoa inhaa.
Ja syvään huokaa synkkä mies, jota paatinen painaa jumalten ies, mut rinnassa liekki lemmen lies vain taruja, taistoja varten: »Pois luotani, immyt puhtoinen, sua että erheessä surmais en, en syöksyisi syyhyn uutehen ja valtahan Raivotarten!»
Päivän Sana
Muut Etsivät