United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yli tyhjyyden ja pimeän me kudomme kangasta elämän. Liittyy kuvio kuvioon, liittyy kohtalo kohtaloon, yhtyy liljat ja ohdakkeet, kunnes päivät on täyttyneet. Kerran kaikki auringot hukkuu, kerran unen silkkiperhot nukkuu, tyhjän syliin ja pimeän hajoo kangas elämän. Elämä, ah, on unta vaan, jumalten lahja lapsille maan. Unikukkia, ulpukoita, ruusuja, orjantappuroita, laakereita poimimaan!
Eräällä virsitaululla oli vielä kaksi numeroa paikoillaan; ne osoittivat kuningas Daavidin psalmia n:o 62; se oli viimeinen virsi, minkä seurakunta oli veisannut. Avasimme sen itkusilmin ja veisasimme: "Auta mua, Jumalani, tässä tuskass', Vedet syvät sieluni ylits' puuskaa, Virta väkevä upottaa minun, Pohjattomaan mutaan vajoon, Muotoni muuttuu, hahmoni hajoo, Kuitenk' viel' turvaan sinuun.
Täytyy kostaa semmoisia rikoksia, taikka yhteiskunta hajoo kappaleiksi." Talonpoikien suhteen on rouva Hermentrudilla hyvin ystävälliset ja lempeät tunteet, ja hän antaa meille usein ruokaa ja vaatteita heitä varten, vaikka hän yhä epäilee, onko viisaasti, että opetetaan heitä lukemaan. Hän sanoo: "pysyköön kukin asemillaan."
Ma hälle: »Mestari, sun sanas ovat minulle varmat niin ja luotettavat, muut ett' on hiiliä vain sammuneita. Mut sano mulle, samoojista noista erota etkö ketään mainittavaa, näät moista vaan nyt miettii aatokseni.» Hän mulle: »Tuo, min leukaparta hajoo ruskeille hartioille, augur' oli ajalla, jolloin Kreikka miehist' tyhjä, niin oli että joku jäi vaan kehtoon.
Sano, miks' ei luonnon lait Vanhene ja hajoo, Korkeuden kappaleet Syvyytehen vajoo? Ihminen, sä vaikenet, Luoja tietää, sinä et. Mistä tuuli matkustaa, Mihin pilvi kulkee? Kuka taivaan akkunat Aukaisee ja sulkee? Montako on lehteä Puissa, pensastoissa? Monellako linnulla Pesänsä on noissa? Ihminen, sä vaikenet, Luoja tietää, sinä et. Montakohan pisaraa Meressä on vettä?
Eräs kumppani-kunta hajoo. Minä en antanut päätökseni parlamentin keskustelujen suhteen jähtyä. Se oli yksi niistä raudoista, joita rupesin heti lämmittämään, ja yksi niistä raudoista, joita pidin kuumana ja taoin semmoisella kestäväisyydellä, jota minun syystä sopii ihmetellä.
SALISBURY. Se onko mahdollista? Onko totta? MELUN. Mull' eikö silmäin eessä kuolon kauhu Ja jäljell' elämää vain pieni hiukka, Mi verin valuu pois, kuin vahakuva Sulaen hajoo tulen paistehessa? Mik' yllyttää mua nyt vois petokseen. Kun petost' en voi hyödykseni käyttää? Miks valehella täällä kuolisin, Kun tuolla elää täytyy totuudella?
Ja sitten viime suuri yhtymä; kultuuri ruvennut on itäistä »taivasten valtakuntaa» ahdistamaan; hirressä mandariinit, muurit hajoo, maan tasalle sen vanha valta vajoo, ja sadon raa'at kädet lyövät lamaan. Pian »taivaan valtakunta» vain on taru, ei tuohon enää kohta kukaan usko; maailma tykkänään on harmaa, karu; sen yllä riutuu sadun ilta-rusko ja sammuu pois, mut miss' on rakkaus sitten?
Upseerit menevät Ihastuksen kanssa päävahdin ovista sisälle. Vahtimiehet menevät kaksittain jälestä. Ovet sulkeutuvat. Kasakat ratsastavat pois. Väki hajoo hiljaa. Kerttu juoksee henkensä edestä, sillä jos hän ei nyt kohta löydä kapteenia ja piilota häntä, vangitsevat ne senkin ja ampuvat. Kerttu tahtoo poiketa uudestaan kaartin kanslialle, mutta ei pääse enää lähellekään.
Ma hälle: »Mestari, sun sanas ovat minulle varmat niin ja luotettavat, muut ett' on hiiliä vain sammuneita. Mut sano mulle, samoojista noista erota etkö ketään mainittavaa, näät moista vaan nyt miettii aatokseni.» Hän mulle: »Tuo, min leukaparta hajoo ruskeille hartioille, augur' oli ajalla, jolloin Kreikka miehist' tyhjä, niin oli että joku jäi vaan kehtoon.