Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
'Paljon on taattoakin väkevämpi', se olkohon maine, kons' asut hurmeiset vihamiesten kaattujen kantain saaliinaan sotatielt' emon riemuna sankari saapuu." Lausuen noin pojan laski jo huostaan puolison armaan; lapsen parmaalleen tämä painoi tuoksuavalle, kyynelet silmissään hymyellen. Säälihin heltyin, poskia sormillaan silitellen haasteli Hektor: "Armas vaimoni, noin ei saa mure mieltäsi murtaa!
Sen suukkoset huulia heljentää, Ja hentoja poskia kyyneltää; Myös itkevi äiti armas tuo. Ja kysyvän katsellen kauas luo, Ja syömensä sykkivi oottaen, Ja lapsia kotihin kutsuen, Ja helmet, jotk' enin hohtavat, Emon hellän kaipuusta kertovat; Oi, nää ei he toisiaan. Teill' ompi maailma valkeuden, Missä lemmetär lausuvi silmäyksin; Yön mailta on sokea neitonen, Kaikk' on hälle kaikua tyhjää yksin.
Kaas Simoeision nyt Telamonin aaluva Aias, Anthemionin löi pojan kukkean, tuon emon saaman Idan rinteilt' astuissaan Simoeis-joen rantaan, laumojen katsonnassa kun vanhempains' oli myötä; niin nimeks annettiin Simoeisios; palkita eipä saanut vaivoja vanhempain, ikä katkesi kesken, kun hänet surmaan sorti jo siin' ase ankaran Aiaan.
Vaan sanon seikan sulle ja sen sydämellesi lasken: henkeni säästä, en Hektorin kanss' ole yht' emon helmaa, sulta jok' urhokkaan kaas ystävän, kumppanin kalliin."
Totta Herra hekkumasta estät emon lempilasta. Nyrkin vielä viimeks näin kohotetun taivoon päin, huudahdin ja heräsin ma, hereilläkin vapisin ma. Ethän Luoja milloinkaan hänen salli horjahtaa itse-uhmaan ylpeähän, jumalaansa kieltämähän? Mieli nöyrä hälle suo! Tai jos tahtosi on tuo, tapa ennen taisteloihin, syökse synnin nautinnoihin! Herra! Mitä huusinkaan! Ethän kuullut kauheaa?
Vaikka tämä huolenpito ei ulottuisi sen pitemmälle kuin emon ja poikasten suhteeseen, olisi sittenkin tietysti väärin sanoa, että luonto on ehdottomasti välinpitämätön ja moraaliton. Ja mitä korkeammalle nousemme elävien olentojen kehityssarjassa, sitä suuremmaksi tulee huolenpito kasvavasta polvesta, sitä enemmän kasvaa yksilöitten itselaajennuksen kyky.
Heitän Kiesuksen siahan, Maarian tähän majahan; Hyv' on toiste tullakseni, Kensti keikutellakseni, Ennentuttuhun tupahan, Emon kaunon kartanohon. Ei toiste tunneta'kaan. Tulen toiste, kun tulenki, Ilman teiän kutsumata, Hyv' ois tulla kutsumalla; Ette kutsu kuitenkäna.
On vihdoin vähemmän kuin viisikymmentä vuotta siitä, kun parannukset mikroskoopin ja entomologisen tekniikan alalla ovat paljastaneet työmehiläisen, emon ja kuhnurien tärkeimpien elimien salaisuuden. Onko siis kummallista, jos tieteemme ei ole ulottunut pitemmälle kuin kokemuksemmekaan? Mehiläiset ovat eläneet jo tuhansia vuosia, ja me olemme niitä tarkastelleet vasta viisi, kuusi vuosikymmentä.
Silloin he äkkiä kuulivat hänen laulavan suloisella lapsenäänellään pientä laulua, jonka Dora oli opettanut hänelle: Jonk' on turva Jumalassa, Turvassa on paremmassa, Kuin on tähti taivahalla, Lintu emon siiven alla. "Laulan pientä virttäni", kuiskasi hän salaperäisesti, onnellinen hymy huulilla, ja katsoi vuoroon isää, vuoroon äitiä, "sen me laulamme, lupaattehan, että laulatte sen kun kun "
Siinä seppo Ilmarinen heitäikse Jumalahansa, Luojahansa luotteleikse. Sanovi sanalla tuolla: "Varjele, vakainen Luoja, kaitse, kaunoinen Jumala, ettei poika pois tulisi, emon lapsi lankeaisi Luojan luomalta lu'ulta, Jumalan sukeamalta! "Ukko, julkinen jumala, itse taatto taivahinen!
Päivän Sana
Muut Etsivät