Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Näen jo pyhimysloisteen ympäröivän Teidän päätänne, ja henkeni silmillä huomaan, kuinka Pohjan uskonsa muuttaneet pojat läheisessä tulevaisuudessa, polvillaan pyhän Kristiinan alttarin edessä hänelle pyhitetyissä temppeleissä, nöyrästi rukoilevat hänen mahtavaa esirukoustaan Jumalan emon ja Vapahtajan luona!
Mut tuskaani viihdyttää et enää voi, se ainiaks itkemään jää, se pisaroi verta ja pisarat hitaasti kierii, en muuta ma tee kuin katson, kuinka ne vierii.... Näät nyt, miten hauras ma olin. Miks päästit mun maailmaan yksin! Emon armahan arvoa tiennyt en lähteissä silloin. Oi äiti, nyt tiedän ja kärsin.... Tule äiti, ma pelkään!
Hän siivost' yritti kuin äsken Taas: "Suo mi..." "Sun mä, kuules, käsken Vait' olla kunnes mull' on maa!" Näin tiuskasi nyt muuan hälle, Sysäten aina syrjemmälle. Useimmat osan saivat jo. Viel' alkoi tyttö hilpeästi: "Oi äiti! Suo mi..." Nytpä esti Puheen hält' emon lausunto: "Ah, kuin ma unhottaa sun saatoin! Sä, lemmittyin, viel' olet maatoin!
Otso rauhassa pesivi pelloillamme, niituillamme, kaaren kantaja ajavi Kalman hirven hiihtomaita. AINIKKI. Oi, hyvä, hyvä emoni, varmaan hän tullevi kotihin, saapuvi emon sylihin, rikkahana, rakkahana, vierellänsä neiti nuori.
Viideskymmenes runo Marjatta, korea kuopus, se kauan kotona kasvoi, korkean ison kotona, emon tuttavan tuvilla. Piti viiet vitjat poikki, kuuet renkahat kulutti isonsa ava'imilla, helmassa helottavilla. Puolen kynnystä kulutti helevillä helmoillansa, puolen hirttä päänsä päältä sile'illä silkillänsä, puolet pihtipuolisia hienoilla hiansa suilla, siltalaahkon lattiata kautokengän-kannoillansa.
Mies olin miekan, sitten munkkiköyden; noin vyötettynä sovitusta toivoin ja varmaan täyttynyt tuo toivo oisi, jos Ylipappi hälle turma! syössyt mua ei ois rikoksiini entisihin; tuo miks ja kuinka tapahtui, saat kuulla. Niin kauan kuin ma olin luuta, lihaa ja mulla muoto emon suoma oli, en tehnyt töitä leijonan, vaan ketun.
Kävelin ja itkin Manan maata pitkin. Miss' on äidin mielitietty? Kukan valjun kitkin. Mitä etsit, vanha vaimo? Etsin emon lasta. Minne kulki kullan kehrä? Läksi maailmasta. Tappoi tauti naurusuisen? Tappoi suuri suru. Kitui? Kuihtui? Kesä-yössä kuoli kullan muru. Vaalinut et varmaan häntä, lemmen liekutellut? Liiemmin ei äiti toinen lasta laulatellut.
Hoi velinen veitoseni, Suullinen sanalliseni, Kieli-kasvin-kumpalini, Kuulestamma, kun sanelen: Harvoin on hanhet suutasuksen, Sisarukset silmätysten, Harvoin veiot vieretysten, Emon lapset laiatusten, Näillä raukoilla rajoilla, Poloisilla pohjanmailla.
Kuin siinäkin niin on Reinholmin keräyksissä eräässä paikoin "En mä joutanut kotonta, Emon ainoan apunta". Kuulin minä toisessakin laulussa sanoja laulajanta, nuorenta, mutta en silloin saanut niitä kirjoitetuksi. Kuin vaan tuleevat enemmin tutuiksi niin kyllä ruvetaan jo käyttämäänkin enemminkin kuin "ottaneisi, antaneisi j.n.e." Ensi postissa kirjoitan vielä lisään, sinnes jää` hyvästi!
Kun tämä kave katovi, Emon tuoma erkanevi, Jääpi maat matojen syöä, Lehot ilvesten levätä, Pellot peurain piehtaroia, Ahot hanhien asua, Näillä raukoilla rajoilla, Poloisilla pohjanmailla. Soria sotainen tauti. Suku suuresti surevi, Laji kaikki kaihoavi, Heimokunta hellehtivi, Saavani minun sotahan, Tykin suuren suun etehen, Rautakirnujen kitahan; Sortuvan sotatiloilla, Vainoteillä vaipuvani.
Päivän Sana
Muut Etsivät