Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Astui luo emo kuolematon, kave, kantaja ylhä, aaluvataan kädest' otti ja viihteli, noin sanan virkkoi: "Lapseni, kuolleen nukkua suo, suru suuri jos onkin, kosk' ikivaltain sallima on hänet sortanut surmaan. Täss' ota vastaan nyt asu kaunis, lahja Hefaiston; ei sovin moisin viel' uros varttaan lie varaellut."
Vaan eivät ole Väinön tietojen veroisia, jolle Ilmatar emo viisautensa neuvoi ja hän sen meille säilytti. Mutta niitä nyt halveksitaan, sanotaan: se on sitä joka miehen tietoa, mutta taika se on salaperäistä ja voimallista, sillä ne henget hallitaan. Kuka hänen tiennee, huokaisi Karin emäntä, paljon on nykyaikana tietoja, mitkä heistä oikeita lienevät.
Toisin mieleni omani. Noin emo tytärtä neuoi, Sekä neuoi ja varotti: Pyhäillat istumahan, Kirjat kaiket katsomahan, Lukemahan muut lukuset, Sekä suuret siunaukset. Niin emo minua neuoi, Vanhin lastansa varotti; Toisin mieleni omani, Toisin käski ja kehotti.
Mutta alkutalvella tulee kurjuus, jota ei voi välttää, ja koko heimo, emo, kuhnurit, työmehiläiset, kasaantuu riutuvaksi, yhteensulloutuneeksi joukoksi, joka kuolee hiljaisuudessa, pesän hämärässä, ennen ensimäisen lumen tuloa. Laiskurien mestauksen jälkeen työ alkaa väkirikkaissa ja varakkaissa yhteiskunnissa uudelleen, mutta vähenevällä innolla, sillä mesineste käy jo niukemmaksi.
Akat tuosta arvelevat, Kysyvät kyläiset naiset: "Kuka kangasta kutovi?" Emo varsin vastoavi: "Oma kultani kutovi. Herttaseni helskyttävi." "Laskiko lapoja kangas, Päästikö pirta piitämiä?" "Ei laske lapoja kangas, Eikä pirta piitämiä; On kun Kuuttaren kutoma, Päivättären ketreämä, Otavattaren osaama, Tähettären täyttelemä." Hyvä lykky neitosilla.
Hällepä vastasi näin nyt päilyväsilmä Athene: "Rakkahin, kyll' isä pyys, emo korkea pyys, perätysten polviin lankesivat, pyys ystävät ympäri saartain jäämään sinne, kun niin hätä suuri on heillä ja hirmu, vaan sydänjuuria raateli mult' ylen murtava tuska.
Saapui niin pojan luo majasuojaan; siellä hän istui haikein huokauksin, sotakumppanit askarehillaan häärivät toimessaan, varatakseen maistuvan eineen; teurastettuna heill' oli villava, uhkea uuhi. Viereen istuutui emo korkea, poskea poian sormillaan silitellen näin sanan viihtävän virkkoi: "Poikani, oi, miten kauan noin surun katkeran annat kalvaa mieltäs, et unta, et ruokaa aattele lainkaan.
Oisin kuollut kuusiöisnä, kaonnut kaheksanöisnä, oisi en paljoa pitänyt: vaaksan palttinapaloa, pikkaraisen pientaretta, emon itkua vähäisen, ison vieläki vähemmän, veikon ei väheäkänä." Itki päivän, itki toisen. Sai emo kyselemähän: "Mitä itket, impi rukka, kuta, vaivainen, valitat?"
"Oisiko kylä kysynyt: 'Missä tuutunen tuvasta, mitä sauna salpa päällä? Sinä oisit vastannunna: 'Tuutusen tulessa poltin, liekun liesivalkeassa. Saunassa te'in ituja, ma'ustelin maltahia." Emo ennätti kysyä, vanhempansa tutkaella: "Mi sinulla, poikaseni, mikä kumma kuulumassa? On kuin Tuonelta tulisit, Manalalta matkoaisit!"
Ja etähällä nous Erzgebirge Niin sinerväisenä siintäen, Ja au'er auringon karkeloitsi Noin vasten rinteitä vaarojen. Iloisna pulppusi vuorilähde Ja puro-pienelle elon soi, Mi kivilouhia kierrätellen Uransa laaksohon tuonne loi. Tuo vuorilähtehen kirkas silmä Se emo Elbehen virtoaa, Ja yliympäri Böhmin maata Näät lisävoimia Elbe saa.
Päivän Sana
Muut Etsivät