United States or Philippines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sylkähti sydän petäjän, kuohahti kuollehet vetoset, puu vihersi, päivä nousi, kevät kaikille hymysi. Katson, katson, kaunis tyttö, katson silmies sinehen, pohjahan povesi katson, sydämesi syövereihin, etsin aatosta eloni, tulevia tutkiskelen: Herätitkö kuollehista, toitko Tuonelta urohon, uusille sydänsuruille vaiko leivon lauleluille.
Poika Tuonelta palasi, tuli miesnä hiljaisena, istui tuttuhun tupahan; kohenti takassa tulta, talon töitä toimitteli, hymysuin hyreksi joskus sinipiioista saloilla, vellamoista veen selällä: meni merelle, metsähänkin, vei verkon, asetti ansan, niin eli ikänsä kaiken, ei iloiten eikä surren, pannen päivät päälletyksin niin tulevat kuin menevät, niin paremmat kuin pahemmat; päällimmäiseksi paremmat.
Tuo oli Tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen, tunsi päihtyvän verensä, sydämensä suurentuvan riemusta remahtavasta; kaatoi kannuhun olutta, lausui tuolla lausehella: "On eloa, on iloa, pöydät pantuna parasta, yks on riemu miehen riemu: tulla Tuonelta takaisin, nähdä Kalman karkkoavan." Jatkui juhla, täyttyi tuopit, täyttyi, tyhjeni samassa. Juopui Tuuri taidollinen.
Tuska ilmoille ajoihe: "Oi isoni, ota minutkin kera Kalman kartanoihin, kun olen maammon tumma syntymässä säikähtänyt, näen kauhut kaikkialla, enin ihmisten elossa." Nousi ääni nurmen alta, sana Tuonelta samosi: "Säikkyivät isätkin ennen, toki aikansa elivät. Autio elämän aamu, Manan ilta autiompi.
Sanoi vanha Väinämöinen, itse virkkoi, noin nimesi: "Onko tässä nuorisossa, kansassa kasuavassa, vaiko tässä vanhalassa, väessä vähenevässä, kenpä Tuonelle kävisi, lähtisi Manan majoille, toisi Tuonelta orasen, vääntiän Manan väeltä reki uusi laatiani, korjanen kohentoani?"
Turhaan Tuonikin ansoillaan pyytävi pyhiä täällä. Pelkää en Tuonelan tutkelmoita, lapsesta miettinyt, miehestä noita laulanut oon. Sankarit tahtovat taistelohon. Tuonelta tietoa etsi en, tietoa mulla on kyllä. Selvää vettä mä seilailen aurinko alla ja yllä. Tuonen ma taistoon vaadin ja voitan, kuoleman kantelet kaikki ma soitan sielussain. Laajat on kantelet laulajain.
Parempi olisin ollut Syntymättä, kasvamatta, Ilmahan sikiämättä!» Komea korjarekensä on hänelle tässä mielentilassa kauhistus; se muistuttaa hänelle liian elävästi tuota luonnotonta rikosta. Hän jättää sen siis sinne ja rientää ratsain kotiin. Tässä hän, näöltänsä semmoisena, »kuin jos Tuonelta tulisi», kertoo äidilleen sen kamalan tapauksen.
Monta mennyttä pyheä, Kauvan maannutt' maan povessa, Joiden haudat halkesivat, Kosk' oli Jesus kuolemassa, Rippui ruumis ristin päällä, Nousevat nyt, noudattavat Ilon kanssa kaunehimman; Eipä kulje yksinänsä Voiton kuuluisa kuningas, Seura suuri taivahasta, Enkelit epälukuiset Otit vastahan ilolla, Niinkuin ennenkin iloitsit Syntyessä suuren Luojan: Toiset tuonelta tulevat, Matkustavat maan povesta, Kuljit kuulu kaupunkihin, Kussa kohta ilmestyvät.
Turja, tuulien kuningas, Pakkanen, Puhurin poika, Routa, ruhtinas nevojen, kaikki tuota kauhistuivat: »Mittyinen tämä on kansa, tulevi Tuonelta takaisin, Tiedon tapparat tanassa, kilvessänsä kuolon-kirjat?» Jumahti Jumalan kannel: »Se on kansa kaikkivoipa uskossa esi-isien, heimo huomenen huminan sekä illan himmenevän!» Teki työnsä, tiesi tiensä, jätti kansojen merehen Väinämön venehen jäljen.