Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Pois kirpoo multa murheen ies, kun maata katselen: on kaunis mulla kotilies, on linna autuuden! Sukujen syntymättömäin soi veri pyyteineen niin myrskyten mun sielussain kuin koski tyrskypäin. Se sammuttaa voi helvetin, sill' olen *mies* en jokaisin vain soluin, mit' on ruumiissain, vaan mies myös sielultain.
Nyt nurmi peittää, haudan yö Ylämaan Meerin armaan! Oi, kalvas nyt on rusosuu, min hehkuun suukot painoin! Ei säihky enää silmät nuo, joiss' asui puhtaus kainoin! Jäi tomuks sydän lemmekäs ja kätköön paaden harmaan, mut säilyy muisto sielussain Ylämaan Meerin armaan! Meerille taivaassa.
Turhaan Tuonikin ansoillaan pyytävi pyhiä täällä. Pelkää en Tuonelan tutkelmoita, lapsesta miettinyt, miehestä noita laulanut oon. Sankarit tahtovat taistelohon. Tuonelta tietoa etsi en, tietoa mulla on kyllä. Selvää vettä mä seilailen aurinko alla ja yllä. Tuonen ma taistoon vaadin ja voitan, kuoleman kantelet kaikki ma soitan sielussain. Laajat on kantelet laulajain.
Vaan taistellen Jos kuolen näet sä loistehen. Ja vereni kun vuotaa maan Edestä viime pisaraan, Sä tähtimaihin katsahtain Mun näet ja loistat sielussain. Kun nurmi, nostain kukkia, Tuo haudalleni kruunua, Sä lemmen kyynel siihen luo, Jon levännehet luuni juo. Tää maa jos sortuu kansoineen, Jos syöstään kurja orjuuteen, Niin luokseni sä lennä pois, Sull orjan kahleita en sois.
Kaks lempiväistä milloin Eroaapi toisistaan, On murhe suuri silloin, Suru suurin päällä maan; Ja kaihon ääni soipi vain: »Hyvästi ijäks, armahain!» Kun tunsin, että multa Eroaisi armas pois, Oli niinkuin päiväkulta Kadonnut taivaalt' ois, Ja outo kuiske kuului vain: »Hyvästi ijäks, armahain!» Kaikuja muilta mailta I, 1907. H. Heine. Hiljaa helkkyy sielussain Armas sävelkaiku.
Syttyi sielussain kuni kaukahinen kotimuisto: keskellä maailman, kuinka sun unhoitin, oi koti hiljainen, mykän sieluni syntymäseutu? Koskaan maailmaan kuinka ma eksynyt oon! Niin yli kuoleman virran vei minut Kharonin venhe, ääneti verkalleen vei kotirantahan mun. Filosofin hauta
Poiss' olet, entinen itseni, poiss' olet, toiset on tieni, mutta mun sielussain viel' osa itseäs on, viel' usein varjoni lankee yhteen varjosi kanssa, viel' usein vierellä oot, kussa ma kulkenenkin. Entinen itseni, olkoon aina sun tiesi mun tieni! Niin liki luontoa kuin ihminen kulkea voi, niin liki maata ja kukkia, lintuja, tähtien sarjaa kuin sinä kulkenut oot, kulkea tahdon ma myös.
Kuin aaveet käymme elon mailla näillä ja tuomittuina yksinkulkuhun, mut kuormaa kahden eest' on olkapäillä: ma vuokses kärsin, puolestain sa mun. Niin lähellä ei ystäväänsä kenkään kuin me kaksi yössä sydänten, mut huojentaa ei salli onnen senkään elomme taakkaa murhe yhteinen. Niin kummalta tuntuvi sielussain kuin ois se taas onnen puolla, kuin kielet vanhojen aikojen taas alkais humista tuolla.
Monet kulkee mielikuvat sielussain, ei unhottuvat, kun ma muistan kultahetket, kaikki kauniit hengen retket, jotka meille muille soitte, elämän kun aateloitte, teitte ihmisistä taulut, kaiutitte kauniit laulut kuulla yksinäisen mielen, riemuita myös kotikielen. Silloin oli onni elää!
Tuoll' illan lepoon vavahtain jo vaipui kadut, puistot. Oi tule, armas, otsaltain pois pyyhi päivän muistot! Kuin päivän piina sielussain niin syvät juuret saikaan? Vie minut iltaan, armahain, vie minut unen aikaan! Mun teki päivä vangikseen, sen vaivat sielu toistaa. Vie minut, armas, vapauteen! Jo iltatähti loistaa. Sun tuskin huomasin ma siihen aikaan niin sokeaksi kevät tehdä voi.
Päivän Sana
Muut Etsivät