Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Hän eli niinkuin Suomen mies Ja kuoli hirsipuussa. Ol' Ilkka talonpoika vaan, Siis suur' ei suvultansa; Mut jaloin poika Suomenmaan Hän oli aikanansa. Hänt' ajan hurjan myrskyihin Vei oikku onnetarten; Hän sopi niihin kuitenkin Kuin tehty niitä varten. Se aik' ol' ajoist' ankarin Ja itkun aika varmaan, Kun käsissä Klaus Flemingin Ol' ohjat maamme armaan.
Vihdoin kultaa saatuansa Palajaa hän kotiansa. Taas hän seisoo kukkulalla, Jossa kuusi kohoaa; Armaan koti rinteen alla Koivuin takaa pilkoitta. Kaipausta suloisinta Täynnänsä on Antin rinta. Mutta kuusen pimennossa Leikki lapsi pienoinen. Antti lapsen katsannossa Huomaa sävyt Annasen, Tuntee kuni leimauksen Kummallisen aavistuksen.
Minkä tuli mielehen vielä emovainaa, minkä mieltä yhä muisto murhien painaa. Yksi mietti kavaluutta ystävän armaan, toinen suri syksyä sydämensä harmaan. Orpo itki emoa ja murhamies rauhaa, kaikki kaipas kotia ja lapsuutta lauhaa. Ei ole suuri apu mieron nuotioista, toista puolta polttaa, kun jäätää jo toista. Metsä oli pimeä ja tie sumuvyössä.
Silloin kuiskaisi ääni, niin sydämellisesti liikuttavainen, niin säälivän lempeä, niin armaan suloinen, ja kuitenkin olivat sen sanat niin musertavan karvaat: "Teillä on kipua, äitini!" Heleena olisi toivonut oi kuinka kernaasti että hänen kuolon enkelinsä olisi kutsunut häntä semmoisella äänellä.
Mies ratsain laaksoa matkustaa Niin verkkaan, suruisaan: "Oi! matkaanko armaan sylihin, Vai hautaan kolkkoisaan?" Ja kaiku vastaa vaan: "Hautaan kolkkoisaan!" Ja eespäin ajavi ratsumies Ja syvään huoahtaa: "Näin kuljen ma hautaan varhaiseen No, tuolla hoivan saa!" Ja kaiku vahvistaa: "Tuolla hoivan saa!"
ELMA. Miks' kadotin mä armaan kultasein? Miks' kadotin mä sankarini, Tykon? HANNA. Hän tulee vielä, se on uskoni. ELMA. Ah, näkisinkö hänen viel'? Oi päivä Ja hetki autuas! Mun Tykoni, Oi riennä tänne mailta kaukaisilta! Sua vartoo Pohjan sammalvuorilla Sun uskollinen, murehtiva neitos. Mut josko, niinkuin kerrotaan, Sun sota surmasi, niin miksi enään Mä valittaisin?
Tee kaikki mitä käsken. HILMA. Minä teen mitä hyvänsä! EEVA. Istu siihen maahan. HILMA. Tässä minä nyt istun. EEVA. Ja ole olevinasi niinkuin et puhelisikaan minun kanssani. Sano aina, kuulitko. HILMA. Kuulin ja ymmärsin. Vielä hetkinen isänmaan kamaralla armaan vieressä. EEVA. Jannelta suu kiinni! HILMA. Kuulin. Suusi kiinni, Janne. EEVA. Nyt luullaan, että minä olen Onnen herran morsian.
Kyyneleet, rajut kyyneleet, jotka tulivat kuin palkeista puhallettuina, tuntuivat vuotavan samalla kertaa nenästä, suusta ja silmistä, ja nuori mies, joka näytti hämmästyneeltä ja nololta, tuki tuota lihavaa rouvaa, joka oli vaipunut hänen syliinsä jättääkseen suosituksin hänen haltuunsa armaan, suloisen, kultaisen pikku tyttönsä.
Olin kulkenut kukkaistarhat ja lempesi lehdot nuo ja hiljaa hiipien tullut sydänkammios sisimmän luo. Minä kuuntelin, kurkistelin, minä katselin kallella päin, ei kuulunut armahan ääntä, niin läksin mä kotihin päin. Niin itkien illan suussa taas läksin mä kotihin päin kah, sieltähän impeni armaan jo vastahan tulevan näin.
"Hongat, kuuset, vaiheitani Tahdotteko tietää te? Kuulkaa, tässä kulkeissani, Nyt mä teille kerron ne! "Aina muistan riemuin vielä Isän armaan mökkiä, Viisi meit' ol' lasta siellä, Vanhin niistä olin mä. "Muistan kuinka kotikaski Tähkäpäin jo kellerti; Noro hallan irti laski, Julma viljan runteli. "Talvi tuli, loppui leipä, Petäjäistä syötihin
Päivän Sana
Muut Etsivät