Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Nyt on muoto muunne saanut, Kasvo kaunis vanhentunut, Tullut muoto mustemmaksi, Kasvo kaiaksi ruvennut. Mure tuonut mustan muovon, Huoli kasvon kaientanna; Hoikk' on huoleva hevonen, Murehtiva vaimo musta. Luulin käyväni käkenä. Toisin tiesin, toisin luulin, Toisin toivotin ikäni; Toisin tiesi suuri luoja, Toisin toivotti Jumala.
"Minä", sanoi oppipoika. Lents ei tähän sanonut mitään. "Jo on aikakin panna kaikki uudestaan käymään. Mailma ei seisahdu siitä, jos yksi ihmissydän on iäksi lakannut sykkimästä ja vaikka yksi murehtiva iki pitkiksi päiviksensä vapaaehtoisesti olisi liikkumatta paikaltaan". Lents jatkoi tyyneellä mielin työtänsä.
Kaipasin, kaipasin niin innokkaasti tuota hävinnyttä aikaa, kaipasin Elinaa, kuin olin poissa, kaipasin vielä enemmän, kuin olin hänen seurassaan, ja niin kului sekä kevät että kesä minun huomaamattani; päivät haihtuivat minulta vaan yhdessä mietiskelemisessä, ja vasta kuin syksy tuli ja minun oli mentävä takaisin yliopistokaupunkiin, niin tämä murehtiva mielisteleminen muuntui haluttomaksi vastenmielisyydeksi kaikkeen työhön, katkeraksi nyreydeksi ulkomaailmaa ja sen menoja vastaan, ja minun nyt melkein aina teki mieleni päästä hänen läheisyyteensä jatkamaan tuota hehkuvaa mietiskelemistä, joka äskettäin oli ollut minulle niin vastenmielinen.
Se oli ollut senkin vuoksi niin ikävä kuin ihmiset tuntuivat pitävän pilanaan. Syksyntullen näytti aika käyvän vielä tukalammaksi. Eikä hän niin muuten, mutta kun emäntääkin painoi murhe ja luuli että se oli Martin ja Pihlajaniemen vuoksi... Eiköhän se ollutkin synti, että ihminen, joka on luotu tekemään työtä, alkaa olla jouten? mietiskeli murehtiva mies.
Mutta jos astut harjulle sen vuoren, joka jyrkästi meren rannalta kohoaa, jos sen kiireelle kiipeet ylös, niin Tuonen pellot näkyy, sen metsät pimeät, sen enokas virta ja ne ahot lakeat ja ehtoiset, jotka pitkän ikävyyden saattavat ja kaiken tämän päällä kaarteleikse murehtiva, pilvinen taivas.
Nuori Kustaa saapui mainittavitta vastuksitta Tukholmaan. Kotiin jäänyt murehtiva äiti ei voinut tarpeeksi asti ihmetellä sitä kummaa, että hän jo seuraavana päivänä eronhetken jälkeen jaksoi maistella niitä herkkupaloja, joita hänen vanha palvelijattarensa rakkaalla huolella latoi hänen eteensä pöydälle.
ELMA. Miks' kadotin mä armaan kultasein? Miks' kadotin mä sankarini, Tykon? HANNA. Hän tulee vielä, se on uskoni. ELMA. Ah, näkisinkö hänen viel'? Oi päivä Ja hetki autuas! Mun Tykoni, Oi riennä tänne mailta kaukaisilta! Sua vartoo Pohjan sammalvuorilla Sun uskollinen, murehtiva neitos. Mut josko, niinkuin kerrotaan, Sun sota surmasi, niin miksi enään Mä valittaisin?
Päivän Sana
Muut Etsivät