Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. toukokuuta 2025
Kaiketi he tulivat sääliväisyydestä tahi toivoen löytävänsä meidän joukossa jonkun ystävän tai armaan sukulaisen.
Vaan nyt moisia miks sydän miettii? Laivojen luon' on paareill' itkemätönnä ja hautaan hankkimatonna viel' yhä Patroklos, jota en elämässäni koskaan unhota, en niin kauan kuin jalat allani liikkuu. Vainajat Hadeen maill' ikiunhotus vaikk' erotelkoon, mieleni sielläkin aina on muistava ystävän armaan. Voitonlaulupa kaikukohon nyt, miehet Akhaian, laivojen laitavien kun luo tätä täältä me tuomme!
Siks heti kuin ma heidät nähnyt olin, vain valhekuviks heitä luullen, käännyin ma katsomaan, ken moiset heijastutti. En mitään nähnyt; suuntasin nyt katseen valohon armaan saattajattareni, mi hymyellen pyhin silmin loisti. »
"Sitte," jatkoi isäntä, ollen epätiedossa, mitä sanoisi; "minä löysin armaan tyttäreni järvestä sinä päivänä, jona piti hänen kihlajaisensa vietettämän!" "Hän hukutti siis itsensä?" "Ei suinkaan, minä toivon, että hän ei sitä tehnyt.
Irene tuli, ja valtioneuvos luki säkeen: Ulkomuoto kaunis on, Mutta sydän kylmä, kova. Sydän lapsen koita suojella Ett'ei maailma sais turmella. Ensi joulu varmaan tuopi Monta moista lahjaa sulle, Ehkä vielä silloin suopi Syleilynkin armaan mulle.
Olen ajatellut niin: minä ensiksi tulen tänne, menen sitte armaan Leenani kanssa kirkkoon vihille, ja sitten menemme kaikki minun talooni, missä häät peri-virolaisella tavalla vietetään. Kaikista minä pidän huolta." "Amen, niin tapahtukoon; minulta et saa muuta kuin vaimon." "Muuta en ole pyytänytkään, ja nyt kilistämme vielä kerran lasiamme onneksemme."
Kirkkauden jos lainaat kristallilta, Lähteen silmäkkeeltä puhtautensa, Itse auringolta lämmön voiman Näist' et lämpöö, kirkkautta saisi Armaan Annetteni lemmenkatseen. Lainaa pehmoisuus sä untuvalta, Ota hienous päivän auterelta, Sametilta hento höyhen-nukka Saa et konsaan hellää hienoisuutta Oman Annetteni poskipäiden.
Kai Hafiz seurassa suurin on uljasten laulajain: mä meressä viinin ja lemmen olen helmenpyytäjä vain. Suleima! aarteen ma löysin, vaikk' alkaja vain lien varmaan, se on mielesi herttainen hyvyys, sun sulojes helmi, sa armaan'! Bospori! sun lainees säikkyin huokaa, milloin päivä väikkyin vaipuu helmaas kosteaan! Mut kuu se katsein vienoin nousee, luoden varjot tienoin valoon valmupunervaan.
Mä syöksen portille! Ja todella: te tulettekin, tulettekin siinä! Mi ihme! Kaiken aikaa sieluns' oli vain teidän luonanne ja hänen. NATHAN. Hänen? Kenenkä hänen? DAJA. Miehen, joka hänet pelasti liekeistä. NATHAN. Ken on hän? Missä? Ken pelasti mun armaan Rechani? DAJA. Hän nuor' on ristiritari, jok' äsken juur' oli tuotu tänne vankina ja jolle Saladin soi armon. NATHAN. Mitä?
Silmäss' urhon herkkänä näit helokyynelen uivan, syntyissään heti ehkäistyn; sylihinsä jo hellään sulkevi lapsens' armaan hän sekä lauhana lausuu: »Lohdun tuoja, sä lähde ja viekota äitiä riemuun, niinkuin viekotit ilvein mun, mene siskosi luokse, raukan viihdykkeeks sana keksi, mä en sitä löydä, vaikka ma järkeä jankkaisin juropäin koko illan.»
Päivän Sana
Muut Etsivät