United States or Fiji ? Vote for the TOP Country of the Week !
Virkki, ja mielellään teki Here niin helo-olka. Kohtapa valjaisiin hevot kullanvälkkyvä-päitset korkea Here sai, tytär valtahisen Kronos-taaton. Vaan isän linnan permantoon solahutti Athene, aigiinkantaja Zeun tytär, yltään soljuvan vaipan, kauniskirjaisen, käsin taidokkain kutomansa, pilviennostaja-Zeun sovat varrelleen sovitellen taistelon vyöttäytyi tamineihin itkua-tuovan.
Askelnopsapa tuon näki aimo Akhilleus; nousten laivan valtahisen peräkeulaan näät uros katsoi taistoa vaaraisaa sekä vainoa voihkehikasta; koht' asekumppaniaan, Patroklos-ystävätänsä, huusi hän laivaltaan, sen kuuli ja kuin sodan Ares kumppani luo majast' astui tuop' oli alkuna turman. Ensiks urhea noin nyt virkki Menoition poika: "Miksi, Akhilleus, kutsuit luo? Mitä multa sa pyydät?"
Niinkuin kartanohon käden toisen taakkana paimen jäärän villat vie, eik' uuvuta kantamus yhtään, niin kiven Hektor nosti ja kantoi palkkeja kohti, joist' oli puoliskot, lujasaumat sulkijat, tehty portin valtahisen; sisäpuolla sen kaks oli salpaa käypää vastakkain, kara yksipä kytki ne yhteen. Astuen aivan luo, hajareisin heittohon tuimaan jänteret jännittäin, kiven iski hän keskehen portin.
Hän surman sai jo, ja Hektor, tappaja, valtahisen, ikisorjan hält' asun otti, lahjan taivahisilt', ani-loistavan, Peleun saaman, 84 kun häävuoteeseen piti sun kera ihmisen käydä. Luota jos kuolematonten et siskojen luopunut oiskaan! Kuolollista jos ois kosinutkin neitoa Peleus!
Huolten viihtäjä näin Uni vastasi hälle ja virkkoi: "Oi tytär valtahisen Kronos-taaton, korkea Here, helppo jok' ainoa muu jumaloista mun ainahisista uinuttaa unen helmaan ois, syvä Okeanoskin tummine vyörtehineen, olevaisten kaikkien alku; vaan Kronossynnyn Zeun en luo minä astua tohdi enk' unin uinuttaa, mua ellei käske hän itse.
Hänhän on ilmankin mua saanut suuria aikaan, muurin on tehnyt, kaivannon liki muuria luonut laajan, valtahisen sekä iskenyt paaluja reunaan. Vaan ei silti hän voi uronsurman Hektorin voimaa vastustaa. Minä kons' olin viel' etupäässä akhaijein, loitota muurien luot' ei konsaan tohtinut Hektor, Skaian portilt' ei ohi tammen taistohon. Siinä hän mua vartosi kerta ja vaivoin pääs pakosalle.
Siis mekin rynnätkäämme jo tarmoin taistelon riehuun." Virkki, ja empinyt eipä Athene päilyväsilmä. Itse jo valjaisiin hevot kullanvälkkyvä-päitset korkea Here sai, tytär valtahisen Kronos-taaton.
Virkki, ja valtahisen tulen sammua salli Hefaistos, aaltopa virtaan armaaseen taas laskihe viihtyin. Lannistettu kun noin oli Ksanthos, kumpikin talttui, Heren taltuttaissa, jos kuohuikin oma mieli. Vaan ikivallat muut raju, hirveä vimmasi riita, kahdapäin näet kallistui sydän heillä ja mieli.
Ruumist' innoin pois noin kamppailusta he kantoi päin tasalaitoja laivoja, vaan takapuollapa taisto riehui, kuin tuli, päästessään yht'äkkiä irti, polttaa kansavan kaupungin, talot sortuvat loimuun valkean valtahisen; rajutuulipa liekkejä kiihtää: noin jyry valjakkoin, melu peitsenkantaja-miesten ain' oli kinterehillä, kun urhot kulkivat tietään.
Näin tytär ylhän Zeun, Afrodite, vastasi jälleen: "Oi tytär valtahisen Kronos-taaton, korkea Here! Virka, mi tahtosi on; sen sulle ma teen halumielin, jos vain tehdä ma voin eik' olle se mahdoton mahtaa." Here valtiatar jopa virkkoi viekkahin aikein: "Antaos lemmen voima se mulle ja hurmio, jolla kaikki sa lannistat, niin ihmiset kuin ikivallat.