United States or Equatorial Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hevosell' on pää parempi, Pää parempi, luu lujempi, Koko ruumis runsahampi, Kaulasuonet kantavammat. Hoikka, kaita ja musta. Mintähen olenki hoikka Oonko hoikka luonnon hoikka Vai hoikka eroon tekemä? En oo hoikka luonnon hoikka, En hoikka eroon tekemä; Mie oon hoikka huoliani, Hoikka huolia kovia. Mintähen olenki kaita Oonko kaita luonnon kaita Vai kaita emon tekemä?
SITTAH. Nytpä muistan, Hafi, kuulleeni, että kotiin palannut sun ystäväsi on. Mun ystäväni? Ken hän? SITTAH. Sun ylistämäs juutalainen. AL-HAFI. Ylistämäni juutalainen? SITTAH. Joka on saanut lauseen sinun käyttämäs hänestä vielä hyvin muistan joka niin kukkuraisin mitoin Jumalaltaan on saanut hyvyyttä tään maailman, niin pienintä kuin suurinta. AL-HAFI. Niin oonko sanonut mitä tarkoitinkaan?
nuo pahat henget sillan alta syöksyi, päin häntä kääntäin hangot kaikki, hänpä noin huus: »Te kaikki tyyntykäätte! Ennen kuin minuun keksinenne kiinni käytte; yks ensin astukoon, mua kuulkoon, sitten te päättää saatte, oonko iskettävä.» Kirkuivat kaikki: »Malacoda menköön!» Muut jäivät paikalleen, yks lähti, tuli ja virkkoi: »Mitä tahdot?» Mestarini
Vaan syynä, etten sulle lähettää mä käteisiäni voi kaikkia, on nuori ristiritari, min tunnet. Mun täytyy päältä summa melkoinen hänelle maksaa. SALADIN. Ristiritari? Et rahoillasi toki tukene myös vihamiehiäni pahimpia? NATHAN. Siit' ainoasta puhun, jonka hengen sä säästit... SALADIN. Ah, mua mistä muistutat! Tuon nuorukaisen oonko kokonaan ma unhoittanut? Tunnetko sä hänet? Miss' on hän?
SITTAH. Rikkaus on pienintä ja viisaus suurinta. AL-HAFI. Kuink'? oonko oonko juutalaisesta sanonut noin? SITTAH. Sit' etkö Nathanista sä, ystävästäs, oisi sanonut? AL-HAFI. Vai niin vai Nathanista! Eipä tullut hän lainkaan mieleeni. Hän todellako on vihdoin kotiutunut taas? Kas vain! Ei aivan huonosti siis liekään hänen. Niin oikein: muinoin viisaaks ihmiset ja rikkaaksikin häntä sanoivat !
Ne irvistellen velkaa, rikkomusta Ja ijäisyyden tuskaa kuiskaavat. Oi, oonko valon tieltä hairahtunut Niin pitkälle, ett' ijankaikkisuus Ei piisaa taakse saattamahan sinne? Mull' piiramainen vaan on, ennenkuin Pois täällä henkeni jo muuttaa täytyy!
»Oonko tuskaa tuntenut?» Turhanpäiväisillä
MAMELUKKI. Mitään hyvikettä sanoman hyvän tuoja eikö saa? Mä ensimäinen oonko siis, jonk' oppi Saladin vihdoin sanoin palkitsemaan! Vaan kunniaksi sekin: ensimäinen, hän jolle oli saita! SALADIN. Ota siis tuo kukkaro! MAMELUKKI. Ei, nyt en ota, vaikka jo kaikki antaisit! SALADIN. Kas uhmaajaa! Saat tuosta kaksi! Totta tuoko? menee? Mua jalomielisemmäks jäikö hän?
Siirtyy silloin muudan seinäverho, siihen Irjan hahmo piirtyy kaunis niinkuin kultaperho, jok' ei kehrää, tee ei työtä; kysyy: »Oonko kyllin soma? Jos en, sanon hyvää yötä!» Hymyy Hurtta: »Oothan oma.» Vaan ei ketään kuulu. Soivat silloin tiuvut heljät tieltä, on kuin korskuis orhit oivat: varmaan saapuu vallat sieltä!
Tahtoi meri taideniekaks tulla, lepäs tyynnä, peilipintaisena, kajasteli kaikki ilman kaaret, rannan raidat, suvi-illan ihmeet; kysyi vanhemmalta veljeltänsä taivahalta: »Oonko taideniekka?» Päätään pudistaen veikko virkkoi: »Viel' ei riitä, viel' et taideniekka.»