United States or Kenya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuo tumma vuorten valtija mun oli isänäni, ja kankaan kaunis kanerva armaana äitinäni. Vaahtoisa virta veikkonen, ja sisko taivaan tähtönen, puut metsän ystäväni. Ja kainalossa korpimaan ma kasvoin korkeaksi, ja metsälampi laineissaan loi kuvan kauniimmaksi. Mun tuikki tähti latvassain ja kuuhut paistoi oksallain, kun lepäs tyynnä lahti.
Kaukana ei kynnyksestä pöytä seisoi Peittämänä huivin lumivalkean, Mutta kultakansin välkkyi pöydäl kirja, Joka huivil lepäs, kirja elämän. Tulest ihmeen lempeästä, puhtahaasta Sali aava aava valkeuden sai, Jonka paistees liikkui, väikkyi tuolla täällä Soma haamu pylvästössä pyhässä; Pieni lapsi-enkel heidän joukossansa, Ruusuposki, ilosena karkeli, Karkeli hän, hämmentäen taivaan rauhan.
Siellä täällä raunioilla liikkui joku rauhatonna haeskellen niinkuin varjo vainajien mailta. Väsyneitä vanhuksia taikka vaimoja ne oli. Markku istui kaivon kannelle ja katsoi peltoon, joka tallattuna lepäs. Päivä loisti leppoisasti raunioihin. Kiurun laulu kuului korkealta niinkuin kaukahisen toivon ääni. Vielä menneist' elämäänkö oisi? mietti Markku.
Ol' aamuyö, kun kerran matkallain ma sattumalta kotitaloon sain. Kaikk' oli pihamaalla ennallaan, kaikk' oli kivet, polut paikoillaan. Ja yli nukkuvien kenttien viel' lepäs huntu öisen auteren. Ol' liki käynyt uhka hallayön se sentään säästi veljieni työn. Kaikk' kiilsi koissa aamun nousevan kuin uni onnellisen nukkujan. Ei vielä valveill' ollut yksikään, viel' oli tuskin haavat hereillään.
Ilolla se lepäs siellä väsyneenä vaivoistaan; Lode? kentäll' yhä vielä ukko kummitteli vaan. Liikkui hiljaa hetket yötä, enimmälti yksinään; miestä pari ehkä myötä, parahinta, väestään. Miss' ol' ollut pahin pinne, päivä kuumin, raskahin, sinne paloi aatos, sinne veti äijän askelkin. Kylliks eikö ollut taisto? Mieluinenko muisto sen? Veripäiväst' eikö vaisto vielä verenkylläinen?
Hänell' oli syytä äitinsä kuolemaan, samaa myöskin vallesmannin, hän oli tappanut nämä, ja Herran käsi lepäs raskaasti hänen päällään. André oli havahtunut ja näki, että hirmuist' oli langeta elävän Jumalan käsiin.
Niin, sa olet rinnallani, elämäni, ainoinen! Kun ma muistan murhettani, nykyisyyttä vapisen. Maailma kun muinoin kerran lepäs luona Jumalan, kaikui mahtikäsky Herran kautta kaiken olevan: Tulkoon! Tuskaa huokaavaiset ilman ääret raikuivat. Tolsistansa olevaiset kaaoksessa kulkivat.
Siinä Juteinilla taas on tilaisuus ylistellä silloista keisaria Aleksanteri I:tä, jonka »armo koitti kansoille Wenäjän», niinkuin »kirkas toivon tähti». Kun hän oli hallitusohjaksissa, »pilwet, syngeät, sumuiset waiwuit warjoon unhotuksen; laulellen lumengin maissa, töistä toisinans' wapaana, lepäs' kukin leiwän luona ynnä yldäkylläisyyden; järjen walo walistuskin, loistawainen lembeästi aamu-ruskonsa ylensi».
Tahtoi meri taideniekaks tulla, lepäs tyynnä, peilipintaisena, kajasteli kaikki ilman kaaret, rannan raidat, suvi-illan ihmeet; kysyi vanhemmalta veljeltänsä taivahalta: »Oonko taideniekka?» Päätään pudistaen veikko virkkoi: »Viel' ei riitä, viel' et taideniekka.»
"Minä olen hänelle anteeks antanut," vastas vanhus, "minä olen hänelle anteeks antanut hänen tähtensä. Lapseni, oletko oikeen hänen kasvonsa nähnyt?" Aivan kuin marmoriin hakattuna lepäs siellä kainulaisvaimo valkoisella vuotehella ja rauha kuvautui hänen kasvoillaan.